Pituus 71,8 cm (70,3 cm)
Paino 10620 g (9815 g)
Joni pääsi myös mukaan neuvolaan pitkästä aikaa ja myös pitkästä aikaa meillä oli käynti meidän omalle neuvolantädille. Käynti alkoikin tuttuun tapaan sillä, että Joni ja th puhua pulputtivat ja minä istuin hiljaa. Savolaiset... ;) Lotta marssi sisään itse kävellen Jonin taluttaessa ja marssi suoraan lelukopalle. Siellähän tyttö viihtyi hyvin kuulumisten vaihdon ajan. Lotta saikin kehuja motorisesta kehityksestä ja kuinka hienosti leikkii itsenäisesti eikä vain kyhnötä hiljaa meidän sylissä. Neuvolakorttiin on kirjoitettu seuraavaa:
Hyvin kasvaa. Touhukas, tomera tyttö. Vinhaa vauhtia konttaa, tukea vasten kävelee. Hapanmaitotuotteet aloitettu.
Kysyin myös tutin vieroittamisesta. Eihän meillä periaatteessa vielä kiire ole, suositus on noin vuoden iässä luopua tutista. Pitkään tuttia on meillä käytetty ainoastaan nukahtamiseen, jossain vaiheessa Lotta sylkäisi tutin pois heti nukahdettuaan. Nyt ollaan kuitenkin otettu hieman takapakkia tässä asiassa, Lotta nimittäin herää yöllä kaipaamaan tuttia. Nykyään myös jos Lotta päivällä löytää tutin, laittaa hän sen suuhunsa ja pitää sen suussa, kun aiemmin vain leikki sillä. Täytyy nyt siis olla tarkkana, eikä jättää tutteja pyörimään näkyville. Yötutista en yritä vielä luopua, koska viimeisen viikon sisällä Lotta on nukkunut neljä kokonaista yötä ja nämä on siis ensimmäiset kokonaan nukutut yöt, enkä halua nyt alkaa sotkemaan tätä kuviota. Katsotaan sitten kun yöt sujuu hieman pidemmällä aikavälillä paremmin.
1-vuotis neuvola meillä onkin sitten jo 1,5 kuukauden päästä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti