sunnuntai 17. elokuuta 2014

Baby shower osa 1: järjestelyt

Odottaessani Lottaa toivoin kovasti, että joku järjestäisi minulle baby showerit. Pyysin jopa Jonia järjestämään juhlat ja uhkasin, että jollen minä saa vauvakutsuja, ei hän saa varpajaisia. No, en saanut, eikä saanut Jonikaan. :D Onneksi nyt jo muutama ystäväni on lupautunut järjestämään minulle baby showerit jos vielä joskus olen raskaana, joten toivottavasti minäkin pääsen näistä juhlista vielä joskus nauttimaan.

Ystävälläni on laskettu aika lokakuun alussa ja kysyin häneltä jo joskus kesän alussa, haluaisiko hän saada baby showerit. Ystäväni ei oikein sanonut juuta eikä jaata ja aihe jäi siihen. Juhlien järjestäminen jäi kuitenkin polttelemaan mieleen ja heinäkuun alussa olin yhteydessä ystäväni siskoon. Kyselin hänen mielipidettään siitä, pitäisikö ystäväni yllätysjuhlista ja olisiko sisko halukas järjestämään sellaiset kanssani. Juhlat päätettiin pitää ja ajankohdaksi valikoitui eilinen eli 16.8.

Juhlien salassa pitäminen osoittautui haasteelliseksi monellakin tapaa. Ensinnäkin, teimme juhlista ryhmän Facebookiin ja suljettuun ryhmään (suljettu siksi, ettei juhlakalu pystyisi näkemään ryhmää) ei voi lisätä jäseniä, elleivät he ole kavereita. Niinpä lisäsimme ystäväni siskon kanssa toisemme kavereiksi ja pelkäsimme, että sankari huomaa tämän. Emme siis siskon kanssa tunteneet toisiamme emmekä olleet koskaan tavanneet, joten yhtäkkinen ystävystyminen varmasti herättäisi kysymyksiä. Kaikeksi onneksi ystäväni ei tätä tapausta ollut huomannut.

Ystäväni sisko asuu toisella paikkakunnalla, mutta oli nyt pari viikkoa käymässä ystäväni luona, koska lähtee syksyllä ulkomaille opiskelemaan. Siskokset ovat läheisiä ja mm. räpläävät toistensa puhelimia, joten pelko paljastumisesta kasvoi, kun järjestelyt olivat kiivaimmillaan ja viestittelimme siskon kanssa monta kertaa päivässä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että perjantaina, vain päivää ennen juhlia, juhlakalu oli nähnyt, että minulta tuli fb-viesti siskonsa puhelimeen. Onneksi hätävale meni läpi, eikä ystäväni osannut arvata, mitä tuleman piti.

Vaikka juhlien ajankohta päätettiin hyvissä ajoin, jäivät järjestelyt melko viime tippaan. Reilua viikkoa ennen juhlia tajusin, että nehän ovat ihan kohta, enkä ollut tehnyt mitään! Päävastuu juhlien järjestämisessä oli minulla, koska sisko oli ulkomaanmatkalla pari edeltävää viikkoa. Onneksi sain kuluneen viikon aikana paljon aikaiseksi ja kaikki mitä pitikin, tuli tehtyä. Tein ystävälleni kirjan, joka hänelle jää juhlista muistoksi. En muistanut ottaa juurikaan kuvia, mutta ensimmäiselle sivulle taiteilin tällaisen:


Leikkasin nämä kirjaimet kynsisaksilla ja oikean käden keskisormeni päässä ei ole vieläkään tuntoa... Ei olis vissiin pitänyt leikata kaikkia kerralla. :D

Kirjaan jätin myös tilaa valokuville, joita otin juhlissa ja jotka teetän ystävälleni. Vieraat myös jättivät puumerkkinsä kirjaan, eli se toimi myös vieraskirjana. Vaippakakun sisältämät tavarat listasin myös ylös ja toisella sivulla on tilaa kuvalle vaippakakusta. Juhlissa ei ollut paljoa ohjelmaa, koska ystäväni ei niin välitä olla huomion keskipisteenä. Kaikki kuitenkin täyttivät veikkauksensa vauvan sukupuolesta, syntymäpäivästä ja -ajasta, painosta ja pituudesta. Lisäksi annettiin nimiehdotukset vauvalle sekä vauvanhoito-ohjeita. Nämä laput liimasin kirjan sivuille, jonne olin myös kirjoittanut runoja ja värssyjä vauvalle. Teemaksi valikoitui hieman normaaleista baby showereista poiketen pääkallot. Mietin pitkään, voiko vauvakutsuilla olla teemana pääkallot, mutta koska juhlakalu pitää pääkalloista ja koska en nähnyt hänellä perinteisiä vauvakutsuhöpsötyksiä, päädyttiin pääkalloihin. Sukupuolta veikkailtiin näillä kuvilla:


Minä ja ystäväni sisko annettiin lahjaksi vaippakakku. Kakku sisälsi vauvalle koon 2 ja 3 vaippoja, pääkallokuvioinen kestovaippa, tutteja, soittorasia, harsoja, paita ja sinkkivoidetta. Äidille kakusta löytyi ripsiväriä, salmiakki jauhetta, Pirkka olutta ja Tangle Teezer harja. Minä kasasin kakun ja Lotta auttoi... Aina, kun olin saanut vaipan rullattua, Lotta haki sen ja lähti karkuun. No, lopulta sain kuitenkin kaikki vaipat haltuuni ja kasattua kakun. Kakunkasausvinkkejä jouduin kyllä soittamaan useampaan otteeseen ystävältäni, joka on aiemmin itsekin järjestänyt vauvakutsuja. Lopputulos oli mielestäni kuitenkin kiva ja tykkäsin vaippakakun tekemisestä. :)


4 kommenttia:

  1. Noiden juhlien järjestäminen on niin kivaa, varsinkin vaippakakun kasaus on kivaa puuhaa. :)

    Toivotaan että sinäkin saat tulevaisuudessa omat vauvakutsut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlien järjestäminen tosiaan oli kivaa, vaikka vähän meinasinkin stressiä ottaa, perfektionisti kun olen. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja suunnitelmien mukaan, ja sekä minä että juhlakalu olimme tyytyväisiä. :)

      Enköhän minäkin vielä ne omat kutsut saa, jos vaan vielä vauva meille suodaan. :)

      Poista
  2. Ihanaa, pääkallobabyshowerit! Tottakai tulevan äidin mieltymykset pitää ottaa huomioon. :)

    Toivottavasti saat babyshowerisi vielä! Miekin järjestin keväällä ensimmäiset nykyään kahden lapsen äidille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä itsekin tyytyväinen, että uskalsin lähteä pääkalloteemalla, sopi niin hyvin tulevalle äidille. :)

      Ja voihan ne baby showerit juhlia tosiaan vaikka vasta toisen tai kolmannen lapsen kohdalla, ei kai se pakko ole olla ensimmäisen lapsen odotusaikana. :) Joten toivon mukaan minäkin tosiaan sellaiset vielä saan!

      Poista