No, lähdin siitä sitten lenkille Lotan ja koirien kanssa ja Lotta mukavasti nukahti loppumatkasta. Ei muuta kuin kärryt kuistille ja itkuhälytintä hakemaan. Kun tulin sisälle ja laitoin oman pääni hälyttimestä päälle, ei tapahtunutkaan mitään! Aaargh!! Myös itkuhälytin sanoi sopimuksensa irti. Nuo hälyttimethän on siis ostettu käytettynä ja joka kerta kun laitan ne latautumaan, tappelen vähintään toisen kanssa, kun ei meinaa alkaa latautua. Nyt molempien laturit kuitenkin näyttivät, että akut on täynnä, mutta se toinen ei vaan tee mitään. Oonkin jo jonkin aikaa haaveillut Nabby-itkuhälyttimestä, jossa minun pääni olisi kätevästi puhelimessani, eikä siis tarvittaisi erillistä laitetta kuin sinne Lotan päähän, mutta 159 € on tuntunut liian paljolta. Jos tuo puhelin ei olisi nyt mennyt rikki, olisin todennäköisesti ostanut Nabbyn, mutta nyt en todellakaan tiedä, mitä teen. :(
Kuva nabby.fi |
No, onneksi koko päivä ei ollut ihan yhtä huono kuin aamu. Kävimme ystäväni kihlajaiskahveilla, jonka jälkeen Joni heitti mut ja Lotan kirppikselle, jossa mulla on tämän viikon ajan pöytä. Siivosin pöydän ja ilokseni huomasin, että sieltä oli taas hävinnyt tavaraa. Kirpparilta kävelin Lotan kummitädin A:n luokse kyläilemään ja Lotta tykkäsi. :) Illalla käppäilin vielä kauppaan, josta Joni tuli meidät paluumatkalla hakemaan. Mukaan lähti myös pitsat, joka oli oiva päätös tälle epäonniselle mutta myös mukavalle päivälle.
Ei, ei Nabbya! Meillä se on, ei meinaa toimia. Yhteys katkeaa todella helposti. Lisäksi ne hienot ominaisuudet (lämpötila, ym) on erikseen ostettava (ei kalliita).
VastaaPoistaAijaa :O monen arvostelussa sitä on kehuttu mutta hyvä kuulla myös niistä huonoista puolista!
PoistaMeilläkin katkeili, mutta se loppui siihen kun poistin tavaraa iPhonesta (kuvia, sovelluksia yms).Puhelin siis katkoi sitä yhteyttä kun muyistia oli liikaa käytössä, tämä löytyy myös Nabbyn sivuilta :)
VastaaPoistaAhaa, kiitos tiedosta :)
Poista