Muistoja

Hyppäsin tänään tyttöjen kanssa vanhempieni kyytiin käymään minun mummolassani, siis tyttöjen isomummolassa. Matkalla sinne ajetaan ohi Päijänteen, jonka jäällä näkyi pari pilkkijää. Lumisesta järvimaisemasta ja täällä päin juuri alkaneesta hiihtolomasta muistui mieleeni lapsuuden hiihtolomat.

Ukkini on aikoinaan ostanut huutokaupasta perheelleen saaressa olevan mökin. Tuolla mökillä olen minäkin saanut lapsesta saakka viettää kesiä sekä myös hiihtolomia. Mummin ja ukin kanssa mentiin serkusten kesken milloin luistimilla, potkukelkalla tai suksilla poikki järven viettämään ihanaa lomaa ihanalle rakkaalle mökille. Muistan, kun ensimmäisen kerran minäkin sain lähteä taipaleelle suksilla, itse hiihtäen. Sitä en muista, minkä ikäinen olin, mutta muistan, että jaksoin hiihtää koko matkan perille saakka, vaikka isäni kävi aina välillä tarjoamassa autokyytiä.

Mökillä vietettyyn aikaan mahtuu jos jonkinlaisia muistoja ja kommelluksia. Nyt nimenomaan hiihtolomia muistellessani päällimmäisiksi nousi mieleen talviset pilkkireissut ukin kanssa ja se, kun mummi työnsi serkkuani (vai pikkuveljeäni..?) potkukelkassa ja tökkäsi jäähän ja lensi kuperkeikalla potkukelkan yli. Ja suklaa. Mummilla oli aina repussa suklaata, jota antoi palasen jokaiselle lapselle kotimatkalla. Miten hyvältä se maistuikaan, kun tuulessa ja tuiskussa oli jo pari kilometriä hiihdetty ja väsymys alkoi painaa.

Mieleen pyrki myös muisto kesän venematkalta mökkiä kohti. Järvellä tuuli navakasti ja vesi aaltoili. Ukki täräytti aaltoihin melko kovaa vauhtia ja me kyydissäolijat hypättiin joka kerta puoli metriä ilmaan. Meistä lapsista se oli hurjan hauskaa, joten ukki jatkoi aaltoihin ajoa vauhdilla, vaikka mummiparan takamus ei tainnutkaan kyydistä pitää ihan yhtä paljon...

Harmikseni en ole päässyt mökillä käymään pariin vuoteen, eikä siis Lotta saati venlakaan ole siellä vielä vieraillut. Toivottavasti kuitenkin taas pian pääsisin sinne ja toivoisin myös, että paikasta tulisi tärkeä myös omille lapsilleni.