sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Vauvauinnissa

Mun on pitänyt kirjoittaa postaus taaperon harrastuksista, mutta koska ensimmäinen alkoi vasta eilen, se on jäänyt. Kerho alkaa lokakuussa ja Venlalla vauvapiiri syyskuun viimeisellä viikolla. Jonin piti myös mennä Lotan kanssa taaperoille ja isille tarkoitettuun temppukouluun, muttei ole vielä ilmoittautunut ja epäilen, ettei kurssilla ole enää tilaa. Mutta se ei välttämättä ole huono asia, on noita menoja jo muutenkin ihan riittävästi.

Eilen siis alkoi tämän syksyn vauvauinti. Täällä vauvauinnissa ikäraja on kolme kuukautta, joka Venlalla tulee täyteen tiistaina. Vaadittu kilomäärä (5 kg) on kuitenkin täyttynyt ja eipä tuo kolme päivää niin suuri ero ole, joten aloitettiin siis mekin jo nyt. Tällä kertaa olemme sisarusryhmässä, jotta Lottakin pääsee mukaan. 

Minä menin Venlan kanssa pukuhuoneeseen ja suihkuun ja Lotta Jonin kanssa. Itse hieman jännitin, miten Jonilla ja Lotalla suihkun puolella menee, sillä Lotta ei tykkää suihkusta ja (nyt tulee paljastus) Joni on kylvettänyt Lotan kaksi kertaa eikä kertaakaan käyttänyt suihkussa. Kuulemma Lotta oli tykännyt suihkusta ja pyytänyt lisääkin, joten Joni taitaa tästä eteenpäin sitten käyttää Lotan suihkussa kotonakin. :D Venla puolestaan ihmetteli kaikkea uutta kaukalossa pyyhkeeseen käärittynä varsin tyynenä.

Altaassa Lotan oli heti saatava jo vauvauinnistaan tuttu punainen ankka ja pian niitä oli jo kaksi. Venlakin viihtyi hyvin altaassa ihmetellen vettä ja kaikkia ääniä. Lotan vauvauinnissa ensimmäiset seitsämän kertaa Lotta viihtyi altaassa maksimissaan 15 minuuttia. Venlakin hieman itkeskeli jossain vaiheessa, mutta rauhoittui nopeasti. Lähdin kuitenkin reilun parinkymmenen minuutin jälkeen suihkua ja saunaa päin, sillä Venla vaikutti kovin väsyneeltä enkä halunnut odottaa totaaliseen hermoromahdukseen asti. Ohjaajat eivät kerenneet käydä meidän luona lainkaan, sillä ryhmässä on 12 muutakin perhettä. Tarkoitus varmasti on käydä jokaisen luona, mutta koska lähdimme altaasta pois aiemmin, jäi se tällä kertaa väliin. Jospa sitten ensi kerralla. :)

Suihkutiloissa Venlalla sitten menikin jo hermo, eikä kaukalossa olisi yhtään viihdytty. Kävin itse pikaisesti suihkussa ja menimme sitten saunaan ruokailemaan. Lotan vauvauinnissa katsoin välillä kateellisenakin, kuinka muut imettivät saunassa vauvojaan, nyt sain tehdä sen itsekin ja olihan se aika ihanaa. :) Pukkarissa huutoa taas riitti, mutta koppaa keinutellessa uni otti pian voiton.

Vauvauinnista jäi hyvä mieli ja Lottakin tykkäsi kovasti. Kotona piti heti ensimmäisenä etsiä oma punainen ankka ja sillä leikittiinkin sitten koko ilta.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että teillä on startannut koko perheen voimin vauvauinti noin kivasti. Me aina likan vauvauinnissa asetuttiin taktisesti lähelle ohjaajia, jotta aloittivat kierroksensa meistä tai ainakin olimme heti alkupäässä. ;)

    P.S. Sulle löytyy haaste mun blogista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, pitääpäs käydä kurkkimassa mikä siel odottaakaan :)

      Poista