Imetys

Imetystä olen täällä blogissakin pohtinut ainakin Lotan vauva-aikana, mutta koska se on taas osa päivittäistä elämääni, ajattelin tulla siitä nyt kirjoittamaan.

Lottaa odottaessani ajattelin, että haluan imettää jos se vain suinkin onnistuu. Jos ei, niin sitten ei eikä siinä sen kummempaa. Raskausaikana en myöskään osannut ajatella, mitä kaikkia hankaluuksia imettämiseen voisi liittyä: vauva rinnalle ja maitoa maha täyteen. Helppoa, eikö?

Todellisuus olikin sitten jotain ihan muuta. Imetys alkoi todella hienosti: Lotalla oli hyvä imuote ja kolmantena päivänä maito nousi rintoihin. Toisena päivänä synnytyksestä vauva oli koko ajan rinnalla ja pyysin sairaalassa lisämaitoa luullen, ettei maitoni riittänyt vauvalle. Vasta kolmas kätilö kertoi kysyessäni, mistä tiedän milloin lisämaitoa tulisi antaa, ettei sitä tarvitse antaa lainkaan jos vauva on tyytyväinen. Jos tämä olisi kerrottu minulle jo ensimmäisellä kerralla pyytäessäni maitoa, tuskin olisin sitä antanut lainkaan.

Täysimetys jatkui muistaakseni noin pari viikkoa, kunnes Lotta alkoi huutaa illalla. Huuto vain jatkui ja jatkui kunnes lopulta maitoa annettiin pullosta ja vauva simahti. Yritin jatkaa vain imetystä ja taistella iltahuutojen läpi, mutta jossain vaiheessa pullo oli käytössä joka ilta. Pari kuisena pullosta syötettiin silloin tällöin jo päivälläkin, olihan vauva keksinyt, että siitä maitoa saa huomattavasti helpommin ja pienemmällä työllä. Jatkuvasti Lotta vaati enemmän pulloa ja vähemmän rintaa ja päivittäin taistelin rintaraivareiden kanssa. Kikkailin antamalla ensin pienen määrän maitoa pullosta ja vaihtamalla sen sitten salamannopeasti rintaan. Neljän kuukauden ikäisenä saatoin kanniskella nälkää itkevää vauvaa tunnin ympäri asuntoa ja yrittää huijata rinnan suuhun.  Kunnes usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen totesin, että meille molemmille on parempi siirtyä kokonaan korvikkeeseen ja pulloon. Vaikka olin ajatellut, ettei minulle ole niin väliä, mistä lapseni maidon saa, oli imetyksen lopettaminen silti haikeaa.

Lotan imetyskokemuksen jälkeen ajattelin, että jos saan vielä toisen vauvan, haluan imettää pidempään. Kun sitten tulin raskaaksi, ajattelin alusta asti, että nyt haluan onnistua imetyksessä. Jossain vaiheessa raskautta ajattelin asiaa ihan liikaa ja aloin jopa pelkäämään, ettei imetys taaskaan onnistuisi. Tai taas on ehkä väärin sanottu, onnistuihan se Lotankin kanssa aikansa. Toivoin kuitenkin, että tällä kertaa saisin täysimetettyä ainakin neljä kuukautta, ehkä kuusikin ja sen jälkeen jatkaa imetystä kiinteän ruuan rinnalla.

Venlan synnyttyä imetys lähti taas hienosti käyntiin ja jälleen maito nousi kolmantena päivänä. Tälläkin kertaa toisena päivänä vauva asui rinnalla ja jossain vaiheessa mietin lisämaidon antamista. Sitkeästi kuitenkin vain jatkoin imettämistä kivusta huolimatta (kyllä, imetys sattuu aivan järkyttävän paljon alussa) ja alkoihan sitä maitoa sitten tulla pitäen vauvan pidempään kylläisenä.

Tälläkin kertaa epätoivo iski pariviikkoisen vauvan iltahuutojen aikaan. Venla tuli rinnalle mutta alkoikin vain riuhtoa ja huitoa haluten kohta uudelleen. Tästä tilanteesta meidät pelasti se, ettei Venla huolinut pulloa ja myöskin Facebookista löytyvä "imetyksen tuki ry"-ryhmä. Sieltä löysin tiedon, jonka mukaan noin kolmeviikkoisilla vauvoilla on iltahulinat ja imetys voi olla haastavaa. Ja kuinkas ollakaan, pian vaihe meni ohi ja imetys sujui taas. En voi tarpeeksi ylistää tuota ryhmää ja suosittelenkin kaikkia imettäviä äitejä liittymään ryhmään. Kertaakaan en ole itse siellä vielä apua kysynyt, mutta monta kertaa löytänyt vastauksen omiin kysymyksiini muiden tekemistä aloitteista. On jotenkin helpottavaa tietää, että tiettyihin ikäkausiin liittyy tyypillisesti jonkinlaisia "ongelmia" tai haasteita imetyksen suhteen ja saada vinkkejä tilanteesta selviytymiseen.

Venla on siis vielä kolmekuisena täysimetyksellä ja sellaiset tissiposket tytöllä kyllä on, että täysimetyksellä varmasti pärjätään vielä hyvän aikaa jos ongelmia ei tule. Vaikka itse toivonkin imetyksen jatkuvan vielä pitkään, olen edelleen sitä mieltä, että on aivan sama saako lapsi ruokansa rinnasta vai pullosta pumpattuna äidinmaitona tai korvikkeena. En ymmärrä, miksi äidit tappelevat keskenään siitä, mikä on paras tapa ruokkia lapsi ja aiheuttavat näin mielipahaa toisilleen. Eikö kuitenkin pääasia ole, että vauva saa ruokaa ja on tyytyväinen?

Toinen imetykseen liittyvä asia, joka tuntuu olevan paljon esillä ja jakavan mielipiteitä on julki-imetys. Lotan imetystaipaleen aikana menin esimerkiksi kaupungissa aina lastenhoitohuoneeseen imettämään. Koin sen itselleni miellyttävämmäksi vaihtoehdoksi, enkä toisaalta kokenut huonona asiana sitä, että "jouduin" vetäytymään vessaan ruokkimaan lapseni. Se sopi minulle silloin ja sain hoitaa imetyksen rauhassa ilman ylimääräisiä silmäpareja. Venlaa taas en ole tainnut kertaakaan imettää vessassa tai lastenhoitohuoneessa. Siihen on varmasti useampikin syy: imettäjänä ja äitinä olen varmempi, imetettävä on rauhallisempi ja osaan hoitaa homman niin, ettei mitään "ylimääräistä" vilku ulkopuolisille. Minusta on mukavaa, että voin jatkaa seurustelua tai syömistä, vaikka Venlakin tahtoisi syödä, eikä minun tarvitse keskeyttää omaa tekemistäni ja mennä piiloon imettämään. Ymmärrän silti hyvin, miksi seurasta vetäydytään muualle ruokkimaan vauva. Minä en ole saanut ulkopuolisilta kommenttia suuntaan enkä toiseen julki-imettämisestä, enkä oikein tiedä, kuinka siihen suhtautuisin. Olen sitä mieltä, että jos se, että imetän vauvaa jossakin "näkösällä" häiritsee jotakuta, voi hän katsoa toiseen suuntaan tai poistua paikalta.

Toivoisin siis muilta äideiltä ja miksei myös ihan kaikilta muilta ihmisiltä ymmärrystä asiaan. Imetys on herkkä ja myös hyvin henkilökohtainen asia, eikä siinä ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Mielestäni on turha syyllistää äitejä, jotka eivät syystä tai toisesta imetä. Eikä se, imettääkö joku vauvaa puiston penkillä vai vessassa, ole keneltäkään muulta pois. Paitsi tietysti jos odotat vuoroasi lastenhoitohuoneeseen, (jossa on juuri menossa puoli tuntia kestävä imetyssessio) vauvan kanssa, joka on juuri tehnyt niskakakat... ;)