torstai 28. toukokuuta 2015

Väsymystä ja valitusta

Huhhuijjaa, täällä alkaa olla aika väsynyt äiti, taas vaihteeksi... Lotta nukkui koko viime viikon todella huonosti: nukuttaminen illalla kesti pitkään, parikin tuntia, ja tunnin päästä tyttö heräsi huutaen äitiä. Ja taas valvottiin pari tuntia. Ja sitten tietenkin jossain vaiheessa yötä tultiin meidän sänkyyn nukkumaan ja minä valvoin pari tuntia. Huoh. Ajateltiin kokeilla, nukkuisiko Lotta sitten paremmin koko yön meidän sängyssä, nimittäin aina siitä asti kun hän meidän sänkyyn yöllä tulee, nukkuu tyttö heräämättä aamuun. Mutta ei se nukahtaminen sitten sujunutkaan sinne... Ihmeteltiin jo, mikä tytöllä oikein on: flunssaa oli vähän ja ilmeisesti niitä taaimmaisia poskihampaitakin tehdään parhaillaan. Myös päiväunet lyhenivät puoleen tuntiin ja niille nukahtaminen oli työn ja tuskan takana. Veikkaan, että syy huonoihin uniin oli se, että me laitettiin reilu viikko sitten pinnasänky vauvalle meidän huoneeseen. Koko viime viikon Lotta olisi halunnut pinnasänkyyn ja yölläkin siirtyessään meidän väliin osoitteli pinnistä. Alkoi jo hieman jännittää, mitä tulee tapahtumaan kun vauva syntyy; miten voimakkaasti Lotta siihen reagoi... Tällä viikolla pinnasänky ei onneksi enää ole ollut niin kiinnostava ja kun Lotalle sanoo, että se on vauvan sänky, ei hän enää yritä kiivetä sinne. Sillä kertaa... ;)

Tällä viikolla yöt on nukuttu jo paljon paremmin. Lotta nukahtaa helposti, noin vartissa ja edelleen siirtyy jossain vaiheessa meidän sänkyyn. Itselleni siirtyminen on paras alkuyöstä, sillä jos Lotta tulee vasta esim neljän aikoihin, valvon minä siitä pari tuntia saamatta unta. Nukkuipa Lotta tällä viikolla yhden yön ihan kokonaan omassa sängyssään kertaakaan heräämättä.

Päiväunet on edelleen mysteeri, en tiedä meinaako tuo tyttö jättää ne jo pois... Tiistaina sain lykkiä Lottaa puoli tuntia rattaissa ennen kuin nukahti ja silloinkin nukkui vain puoli tuntia. Eilen kävin autolla ajelemassa ja nukuttamassa, koska en vaan jaksanut kipeän selkäni kanssa köpötellä. Tänään Lotta yllättäen nukahti melko helposti ja on nukkunut jo tunnin. Hyvin tuo tuntuu jaksavan lyhyillä unilla tai jopa ilman unia, mutta jos illasta lähdetään autolla johonkin, nukahtaa Lotta vielä silloin...

Tällä viikolla siis minäkin olen jaksanut paremmin, kun yöt on olleet parempia. Mutta selkäni alkaa sanoa sopimustaan irti. Vasemmalle alaselkään sattuu tällä hetkellä koko ajan, liikkeelle on vaikea päästä ja kävely on todellakin köpöttelyä. Tuohon samaan paikkaan on sattunut koko raskauden satunnaisesti, välillä on meinannut mennä jalkakin alta mutta nyt kipu on jatkuvaa. Toinen kipukohta selässä on oikean lapaluun alla: siihen alkaa sattua jos istun puoli tuntia ja esim. autolla ajaminen lyhyitä matkoja lukuunottamatta alkaa olla aika tuskaa. Viime yönäkin tuohon alkoi sattua ja pelkäsin jo, tuleeko siitäkin kivusta jatkuvaa. Samaan aikaan kun sattuu oikealle kylkiluiden alle vauvan painaessa sinne. Onneksi ei ole enää kauaa jäljellä, kunhan ei menisi kahta viikkoa yli...

9 kommenttia:

  1. Voihan päiväunet... Täälläkin ne aiheuttaa pohdintaa! Meidän neiti on lyhentänyt uniaan melkoisesti. On nukkunut ne yhdet pitkät ja pärjännyt niillä. Nyt kun unet on lyhentynyt niin tarvitsee pikku-unet toisinaan illalla. Mutta yöunet on kyllä pitkät, viime yönäkin 12 tuntia kahdella herätyksellä. Puoli kymmeneltä aamulla neiti älähti pinniksestä ekan kerran! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hienot yöunet teillä kyllä nukutaan! Mutta mysteeri taitaa olla tämä lasten nukkuminen, Lotta on aina nukkunut huonosti mutta vieläkin näköjään aika paljon vaihtelee yö- ja päiväunetkin, koskaan ei siis voi olla varma, miten tänään nukutaan. :D

      Poista
  2. Mun esikoinen nukkui 1-vuotiaaksi hyvin. Sitten tuossa 1,5-vuotiaana alkoi heräämään jo ennen viittä....oli juuri lähtenyt hoitoon ja se varmaa mieltä sekoitti. Jätti kotona välillä jo 2-vuotiaana unia väliin mutta sitten nukkui kyllä hyvät yöunet ja pitkälle aamuun. Nyt 8-vuotiaana nukkuu sen 10h yössä. No sitten tuli pikkusisarus joka nyt 1v ja säätöä on unien kanssa. Yhdet unet ei meinaa riittää jos ne kestää vaan 1h15min ja kaksia ei nuku...iltapuurolla itketään väsymystä. On tämä välillä monimutkaista :D

    Mutta kylläpä ne varmastikin joskus nukkuu. Tai jos ei nuku niin ne ei kuitenkaan tartte sit enää vanhempaa valvomaan tai aikaisin heräämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta ei oo ikinä nukkunut hyvin, ei päivällä eikä yöllä. :D Kokonaisia öitä on reilusti alle kymmenen ja pidempiä päiväunia ehkä juuri ja juuri se kymmenen. Joten kai tähän on jo tottunut... Silti sitä aina haaveilee, että se vielä joskus nukkuu. Itsekin olen huono nukkumaan, joten ei kai tuon pitäisi yllättää. Toivotaan tästä toisesta vauvasta parempiunista. ;)

      Tsemppiä teillekin nukkumiseen!

      Poista
    2. Juu meilläkään tämä 1v ei ole nukkunut vielä koskaan kokonaista yötä. Vähän kateellisena kuuntelin kun kaverin 3kk vauva nukkui jo yöllä 7-8h pätkää ja 5h päikkäreitä :D

      Poista
    3. Kuulostaa tutulta! Siinä kun itse heräät parhaimmillaan tunnin välein niin ei paljon lohduta kun toisilla nukutaan pienestä asti monta tuntia putkeen... :D

      Poista
  3. Täälläkin tuo poika nukkuu vaihtelevasti.. Nyt on taas ajanjakso jolloin nukutaan hyvin.. Mutta ens viikolla asiat voi olla toisin.. 😒 Tuo nukku omassa sängyssään kuukaus takaperin mutta kipus sieltä aina viereen jossain vaiheessa... Kyllästyin ja nukutan viereen ja siinä saa nukkua aamuun.,. Ei kai se enää yläasteella vieressä nuku 😃 kannattaa ihan antaa vaan panadolia jos tuntuu että on hampaista johtuvaa kiukkua... -niina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tosiaan ollaan ajateltu, että jos kerran nukkuu meidän vieressä hyvin niin sama kai tuo vaikka nukkuis sit koko yön, mut tosiaan ainakin tuo viime viikkoinen kokeilu nukuttaa meidän viereen ei tuottanut haluttua tulosta. Testaillaan, josko jollain tavalla saatais kaikki nukkua hyvin. Ja särkylääkekin tuli niitä hampaita ajatellen testattua.

      Niin ja tosiaan, tuskin nää aina tulee vieressä nukkumaan vaikka nyt nukkuiskin. :D

      Poista