sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä

Me ollaan Lotan kanssa valmisteltu mummoille äitienpäivälahjaa jo parisen viikkoa ja tällaiset niistä tuli:


Aluksi Lotta maalasi kartonkia vesiväreillä mieleisekseen. Sitten piirrettiin takapuolelle Lotan kädenjäljet ja äiskä leikkasi linnun siiviksi tulevat kädenjäljet irti. Siivet liimattiin pyykkipoikaan ja takapuolelle pari pientä magneettia. Näin saatiin siis tehtyä "lintumagneetit", joihin saa näppärästi vaikka muistilapun roikkumaan.

Kortti-idean sain Minnan Harmaa ja muut iloiset värit-blogista. Ensin siis teipattiin korttiin maalarinteipillä sydän ja Lotta pääsi taas maalailemaan. Lotta muuten osoittautui tämän projektin aikana varsin innokkaaksi maalariksi, tosin into maalaamiseen ei kestänyt pitkään kerrallaan vaan pian alettiin maalata korttien sijaan mm. käsiä.


Tässä vielä valmiit tuotokset:


Tänään aamupäivällä juhlittiinkin sitten äitienpäivän lisäksi myös Lotan tiistaisia nimipäiviä. Sekä Jonin että minun vanhemmat tulivat kakkukahveille ja hei, mä tein elämäni ensimmäisen täytekakun! Joku ehkä saattaa muistaa, kuinka tuskailin Lotan syntymäpäivien tietämillä, kuinka en vaan koskaan onnistu kakkupohjan teossa. No, nyt se viimein onnistui ja sain tarjoilla itse tekemääni kakkua, Jei! :) Lotta toimi kakunteossa laaduntarkkailijana ja pitihän sitä kermavaahtoa tietenkin maistaa.


Nimipäivälahjaksi Lotta sai pelastusliivit ja vaatteita.


Iltapäivällä käytiin vielä minun mummolassani syömässä lisää kakkua. Lotta ei taaskaan suostunut laittamaan lenkkareita, vain kumpparit kävivät (ja tietenkin vielä ne vuorelliset...). Ja pitihän niitä pitää sisälläkin, tietenkin vääriin jalkoihin laitettuna. ;)


Mukavaa äitienpäivän iltaa muillekin äideille!

4 kommenttia:

  1. ihanaa äitienpäivän iltaa sinne.♥
    Hienoja lahjoja olette tehneet.

    VastaaPoista
  2. Onnea onnistuneen kakun johdosta! :)
    Mistä olet tuollaisia nimellisiä ilmapalloja ostanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kakku oli kyllä huikea saavutus! :D
      Nuo ilmapallot on itseasiassa minun äitini tuonut Lotalle jo viime nimipäiville, löysin niitä vielä kaapista. Mutta olen nähnyt nimi-ilmapalloja ainakin Prismassa.

      Poista