perjantai 6. maaliskuuta 2015

Maha hukassa..?

Tästä tekstistä voi tulla sekava ja syytän tällä kertaa väsymystä (ylläriii!). Periaatteessa viime aikoina Lotta on nukkunut ihan hyvin, mitä nyt päättää aloittaa päivän klo 5.30 tai ihan viimeistään 6.30. Viime yönä kuitenkin taas valvottiin: Lotta heräsi klo 2.22, otin meidän viereen 2.30 jossa vain pyörittiin ja itkeskeltiin, menin Lotan kanssa Lotan sänkyyn hakemaan unta 3.30, pitkään taas pyörittiin mutta lopulta Lotta nukahti ja itsekin olin torkahtanut, 4.45 kampesin jumiutuneen ja puutuneen kroppani ylös Lotan junnusängystä ja siirryin omaan sänkyyn nukkumaan, jossa näin painajaista ja yritin päästä Jonin kainaloon siinä onnistumatta, kunnes kello 6 Lotta kipitti omasta huoneestaan meidän väliin mutta onneksi sentään nukahti vielä! Kunnes klo 7 meidän piti lähteä viemään Jonia töihin. Ah, ihana yö!

No, tuon yön takia olen tänään sekoillut useampaankin kertaan. Viedessäni Jonia töihin olisin saanut ylinopeussakot, jos ei kuorma-auto olisi yhtä risteystä ennen tutkaa tullut eteeni. Kävellessäni kohti kaupan kassaa huomasin lompakkoni jääneen autoon. Onneksi se sentään oli tullut mukaan sinne autoon asti, eikä jäänyt kotiin... Iltapäivällä lähdin vanhempieni luokse ja matkalla mietin ihan tosissani, minne mahani mahtoi jäädä... Jotenkin mahaa ei tuntunut ja hetken olin huolissani, onko vauvalla kaikki hyvin. Onneksi topakat potkut suoraan rakkoon muistuttivat, että olin kuin olinkin muistanut ottaa mahani ja vauvan mukaan.

Lotta jäi vanhempieni luokse yöksi. Tyttö oli siellä kovin tohkeissaan uusista leikkikavereista (myös veljeni vaimoineen oli paikalla), eikä juuri kiinnittänyt huomiota lähtööni. Eilen mietin, pitäisikö minun käyttää tilaisuus hyväksi ja lähteä oikein tuulettumaan, sillä Jonikin tulee kotiin vasta huomenillalla, mutta nyt hetki tv:tä ja sen jälkeen oma sänky kuulostaa sen verran houkuttelevalta, että taidan vain yrittää nukkua hyvin. Ja jos vaikka vähän pidempäänkin kuin puoli kuuteen...

Loppuun vielä kuvia tältä viikolta:

Posti toi Lotalle libero-vaipoilla kerätyn tiikeriasun ja vaikken siis tuota varten niitä pisteitä kerännyt enkä varsinaisesti innolla asua odottanut, niin onhan tuo nyt ihan hurjan söpö! Ja Lotta tykkää pukeutua siihen. :)



Tällä viikolla on vietetty ennätysmäärä kahvikutsuja ja joka ikisestä kupista, mukista, lusikasta ja lautasesta pitää tarjoilla myös koirille, kissalle ja kaikille
näköpiirissä oleville lelueläimille tai -vauvoille. Kahvikutsut vaihtavat myös ahkerasti paikkaa, kun välillä kahvit nautitaan eteisen tai olohuoneen lattialla (ja mun selkä kiittää lattialla istumisesta...).


Keskiviikkona otettu kuva todistaa, että maha kulkee tiukasti mukana, eikä kai sitä kovin helposti unohda lähtiessä kotiin. ;)


Nyt haen vähän sipsiä naaman eteen ja otan rennosti. :)

6 kommenttia:

  1. Oi kuinka suloinen Lotta on tuossa haalarissaan. :)
    Ihana masu ja rentouttavaa iltaa sinne. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana, mihin maha jäi! ;) <3

    Kyllä sitä raskausaikana oli välillä pää niin pehmoinen, että hirvitti. Nyt pahimmasta oon selvinny, mutta välillä vielä ajatus katkee ja pahasti. Lähden jotain tekeen ja sillä sekunnilla jo unohdan, että mikähän tässä nyt oli homman nimi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä aivot niin äitiysasetuksella että välillä hirvittää itseäkin! Saatan esim kesken riidan unohtaa, mistä riideltiin, mutten tietenkään voi tunnustaa asiaa Jonille vaan olen sitten hiljaa ja yritän päästä takaisin kärryille... :D

      Poista
  3. Suloinen Lotta! Meillä on tuo sama puku ja Aku sitä tykkää pukea aina välillä. Tykkää myös hiplata sitä kun on niin pehmeä. :D

    Kaunis maha siellä jo on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lotta myös hiplailee ja raahailee mukanaan tuota tiikeripukua! :D

      Kiitos. :)

      Poista