torstai 27. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Tällä viikolla on ollut ohjelmaa joka päivälle ja hulinaa on riittänyt. Tein myös yhden tärkeän oivalluksen tiistaina, kun minulla oli aamusta menoa ja Lotta meni kummitädilleen siksi aikaa leikkimään. Meidän piti lähteä kotoa klo 8.30 ja Lotan herätin klo 8 (kerrankin olisi uni maistunut Lotallekin tavallista pidempään!). Vein Lotan suoraan aamupalalle, jossa hän venkoili sinne puoli yhdeksään saakka. Sitten äkkiä aamupesut, vaipanvaihdot ja pukemiset ja autoon mars. Heitin Lotan A:n luokse, riisuin ulkovaatteet ja lähdin itse saman tien. Paha mielihän siitä jäi, vaikka Lotalla oli kylässä mennyt oikein hyvin. Normaalisti aloitamme aamut rauhassa halimalla ja jutustelemalla. Lotta tykkää myös aamusta ottaa Kuttikutin (uniriepu) mukaansa, kantaa ja halailla sitä. Tuona aamuna pikkuinen nappasi sen sängystään kun puin hänelle vaatteita päälle ja puristi Kuttikuttia tiukasti vielä, kun vedin jo haalareita niskaan. Ja se oivallus tässä oli, että en minä pystyisi vielä viemään Lottaa aamuisin hoitoon, en ainakaan jos sinne pitäisi lähteä niin, että Lotta on herätettävä eikä me ehdittäisi yhtään touhuta yhdessä.

Tänään lähdimme pitkästä aikaa käymään Kuopiossa Ikeassa ja Matkuksen ostoskeskuksessa. Matkaseurana meillä oli ystäväni ja tuleva kummityttömme. Lähtiessä jouduimme pelaamaan pientä palapeliä sen kanssa, miten kaksi turvaistuinta, vaunut ja rattaat mahtuvat kaikki kyytiin, mutta lopulta pääsimme matkaan. Vauva nukkui koko menomatkan, Lotta välillä katseli maisemia, hassutteli sekä tekoitki ja -nauroi. Nämä tekoitku ja tekonauru on nyt Lotan uusin villitys ja niistä saadaankin nauttia useamman kerran päivässä.

Perille päästyä suunnattiin ensimmäisenä perhehuoneeseen ruokkimaan lapset. Kun vaipatkin oli vaihdettu kuiviin, päästiin itse asiaan eli shoppailuun. ;) Minä ostin itselleni parit legginsit ja sukkia, ne olivatkin ostoslistalla tärkeimmät. Löysin myös Jonille jo pari joululahjaa mikä on aika hyvin, koska mulla ei ollut etukäteen mitään ajatusta lahjoista. Shoppailun lomassa ruokittiin myös meidät aikuiset ja kierrettiin Ikea, josta ei tarttunut mukaan yhtikäs mitään (no okei, ostin kaverilleni pyynnöstään lampun). Sitten taas pienet huoltotoimenpiteet ja päästiin pakkaamaan autoa kotimatkaa varten. Nelisen tuntia saatiin tuolla kulumaan, mutta lasten ehdoilla oltiin liikkeellä, joten eipä tuo ole ihmekään. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä pari kertaa ruokkimaan vauvaa ja vaihtamaan vaippaa.

Reissu oli mukava, mutta täytyy myöntää, että myös melko raskas. Vaikka Lotta esimerkiksi ei tainnut kiukutella kertaakaan, oli kahden lapsen kanssa silti yllättävän raskasta reissata. Helpompaa on ollut, kun mukana on ollut kaksi aikuista per lapsi, yllätys yllätys. :D Myös parikuinen vauva viihtyi reissussa melko hyvin, mitä nyt välillä piti päästä ihmettelemään maailmaa sylistä käsin vaunujen sijaan. Eiköhän me kuitenkin uskalleta joskus vielä lähteä johonkin muuallekin, on se aina sen verran piristävää päästä arki- ja kotikuvioista silloin tällöin pois. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti