maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuvapläjäys viikonlopulta

Perjantai-ilta oltiin mun vanhempien luona, mihin Lotta sitten jäikin yöksi. Joni oli myös pois kotoa, joten odotin rauhallista yötä innoissani. Lopulta kuitenkin heräsin tapani mukaan tunnin välein, mutta sain sentään heti jatkaa unia kun ei ollut Joni vieressä kuorsaamassa eikä tarvinnut ravata Lotan luona.

Lotta jätti terveisensä mummin ja papan post it-lappuihin. 


Lauantaina pakkasta oli enää kymmenkunta astetta, joten päästiin ulkoilemaan. Päivä vietettiin taas mummilassa ja siis meidän on niin hommattava eteiseen isot lattiaan asti olevat peilit, Venla nimittäin antoi pukea ihan tyytyväisenä ja jaksoi odottaa, että sain itsekin ulkovaatteet päälle. Yleensä Venlalla menee hermot pukemiseen jo ennen kuin on molemmat villasukat jalassa...




Mummi kannusti Venlaa ryömimään ja niinhän tuo tyttö sitten lähtikin. Mummilassa se tuntui enemmänkin olevan vahinko, että Venla pääsi eteenpäin eikä hän oikein vielä tajunnut jutun jujua, mutta kotona onkin sitten menty jo ihan eri meiningillä.


Pallon pelaamista

Jos edellisyö olikin suhteellisen rauhallinen, niin lauantain ja sunnuntain välinen yö oli jotain muuta. 23.30 molemmat lapset heräsivät samaan aikaan, eikä Joni ollut vielä tullut työreissultaan kotiin. Kävin Lotan luona, jonka ongelmasta en saanut selvää, joten sanoin että käyn nukuttamassa Venlan ja tulisin sitten takaisin. Lotta karjui äitiä koko ajan ja aina kun otin tissin pois Venlan suusta, hän heräsi. Niinpä lopulta otin Venlan mukaan Lotan huoneeseen. Lopulta sain Lotan rauhoittumaan ja jatkamaan unia ja päätin jäädä odottamaan, että Joni tulee kotiin. Venla tietenkin piristyi ja nukahti joskus yhden jälkeen uudelleen. Vielä toisen kerran yön aikana piti käydä Lotan luona ja seiskalta ylös...

Eilenkin käytiin väsymyksestä huolimatta ulkoilemassa ja Lotta teki kovasti lumitöitä.


Tänään aloitettiin aamu reippaasti lenkillä. Otti vähän koville, pitkästä aikaa lenkillä työntää tuplarattaita auraamattomalla tiellä jyrkkää ylämäkeä ja koirat vielä rimpuili hihnassa. Lisäksi olin pukenut itselleni liikaa päälle, joten teki kyllä mieli lopettaa matka kesken ylämäen. :D Päästiin kuitenkin kotiin asti ja pulkkailtiin pihassa pitkän aikaa.


Iltapäivän ohjelmassa oli viikon ruokaostosten tekeminen, mutta Lotta ei halunnutkaan lähteä kauppaan. Nyt sitten odotellaan jonia kotiin, jotta mä pääsen ihan yksin ostoksille, luksusta. ;)

Ps. Lotan lempiväri taitaa tosiaan olla punainen, sillä hän kuulemma ihailee mummin punaista takkia, rakastui uuteen punaiseen turvaistuimeensa ja kun olin tilaamassa ensi talveksi alennusmyynneistä Lotalle haalaria, valitsi Lotta punaisen (itse olisin ottanut violetin, koska mun mielestä se sopisi sitten myös paremmin venlalle). Toivotaan siis, että punainen on pop Lotan mielestä vielä ensi talvenakin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti