torstai 21. tammikuuta 2016

Kuulumisia

Viimeinkin mulla on uusi ehjä puhelin ja ihan sen kunniaksi tulin kirjoittamaan ja jakamaan uusimmat kuvat tytöistä. :)

Pakkanen on pysytellyt meillä aika pitkälti -30 asteen tuntumassa, tänään oli enää -25, joten jospa se tästä alkaisi lämmetä. Ulos ei siis olla päästy, paitsi tiistaina uhmattiin pakkasta ja lähdettiin viemään Lotan tutteja kirjekuoressa postilaatikkoon tonttuvauvoille. Joulupukki jopa soitti Lotalle ja kiitti tuteista, mutta ei me niistä silti eroon päästy. Äiti oli liian lepsu. Tuttien tontuille antaminen juuri tiistaina oli Lotan oma idea ja reippaasti piirsi kirjekuoreen ja tiputti kuoren postilaatikkoon. Pian alkoi kuitenkin puhumaan, että joulupukki tuo tutit takaisin. Päiväunille mennessä Lotta itki ja huusi haluavansa kukkatutin takaisin. 1,5 tuntia jaksoin ennen kuin kaivoin sohvan alta vanhan tutin. Ei kai se enää edes niin sen tutin perään huutanut, mutta tulin siihen tulokseen, että Lotta ei nuku ainakaan niitä päiväunia ilman tuttiaan ja todennäköisesti myös yöt kärsisivät, joten totesin, että syököön tuttia kunhan nukkuu. Tutin saatuaan nukahti ehkä kahdessa minuutissa... Yritetään joskus myöhemmin uudestaan.


Velasta on tullut oikein hauska ja reipas tyttönen. Tykkää keinutella itseään esim. sylissä, syöttötuolissa ja ostoskärryssä. Jaksaa leikkiä pitkiäkin aikoja lattialla istuen, tosin yksin ei uskalla vielä jättää istumaan, koska on pian sitten naamallaan tai kaatuu taaksepäin ja lyö päänsä. Viikko sitten yöunille nukuttaessa Venla puri minua kahdesti molempiin rintoihin, joten nyt olen nukuttanut monesti ilman imettämistä. Vaikkakin nyt taas muutamana iltana (ja päivälläkin) on nukahtanut rinnalle. Päiväunet nukkuu nykyään hienosti omassa sängyssään, siihen oli kyllä pieni opettelu pakkasten tultua... Venla sai ilmeisesti allergisen reaktion korvatulehdukseen saamastaan antibioottikuurista, mutta se on nyt onneksi mennyt ohi. Koko kroppa siis täyttyi pienistä punaisista näppylöistä, jotka kutisivat. 


Maanantaina meillä oli taas vesiputket jäässä ja saatiin ne auki vasta iltapäivällä. Nyt on sellaiset lämmitykset ja pakkasvahdit, että jospa ne ei enää jäätyisi. Maanantai oli muutenkin kelju päivä. Kävin kaupassa ja kun tulin kotiin, en meinannut saada lapsia ulos autosta, sillä ah niin rakkaan relluni takaovet oli jäätynyt kiinni... Onneksi etuovet vielä aukesi, kömmin sitä kautta taakse ja hakkasin Lotan puolen oven auki. Venlan ovea en saanut auki ja olikin pieni pujottelu saada Venla kaukalossa Lotan istuimen yli ulos autosta... Eilen tilasin muuten Lotalle uuden istuimen! Olin tilaamassa kokonaan mustaa istuinta, kun Lotta tuli katsomaan mitä teen. Kysyin että ostetaanko Lotalle tuollainen uusi istuin ja Lotta halusikin punaisen! Muiden värien kohdalla sanoi aina "ei tuota" ja punaisen kohdalla hihkui "tuo!" Niinpä tilaukseen lähti punainen istuin. :D

Minä olen edelleen väsynyt, mutta oon ollut myös tosi hyvällä tuulella. Oon ollut viime aikoina ehkä vähän yksinäinen, mutta nyt oon huomannut ja muistanut, kuinka ihania ystäviä mulla onkaan. <3 Tiistaina kaverini houkutteli mua taas kuoroon ja mä olin jo menossa, mutta sitten migreeni sotki kuviot. Tai ehkä juuri migreenin sekoittamalla päällä olisin uskaltanut mennä. No, kokeillaan ensi viikolla uudestaan. Yleisesti ottaen mulla on siis ollut tosi hyvä mieli ja tuntuu, että asiat järjestyy. Toki toivoisin, että Lotta lopettaisi sen yöllä heräilyn (tai liian aikaisin kuten 5.45 heräämisen), sillä muutoin nukkuisin tällä hetkellä ihan hyviäkin yöunia. Viime viikko oli vähän mökömökö-viikko, tämä on selvästi positiivisempi. Mikähän ensi viikko mahtaa olla..? :D

6 kommenttia:

  1. Meillä äitin rellu ei suostunut käynnistymään maanantaina laisinkaan, vaan äitin piti lähteä kävelemään töihin tuossa kauheassa pakkasessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi munkin rellu teki pari vuotta sitten sitä ettei pakkasilla käynnistynyt. Nyt uuden akun kanssa lähtee hyvin käyntiin vaikka olis enemmänkin pakkasta, onneks. Ei oo koskaan kivaa kun auto pettää. :/

      Poista
  2. kiva kuulla teidän kuulumisia :) tytöt ovat niin eri näköisiä! :) Meidän pojat on kans iha ku yö ja päivä :)
    Toivottavasti saisit levättyä jossain välissä. Ei sillä tutilla ole nii kiire kun sunkin lepo on ny nii kortil :) ehtiihän sen myöhemminki :) Kuorossa käyminen kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on erinäköisiä! :D tosin joissain kuvissa missä ovat samanikäisiä niin onkin enemmän yhdennäköisyyttä, mutta kyllä nuo silti ovat vain ihan omien itsejensä näköisiä. :)

      Huomenna Lotta meneekin mummilaan yökylään ja mä kyllä odotan sitä jo kovasti, toivottavasti Venla nukkui hyvin ja mäkin saisin nukuttua. :)

      Poista
  3. Täälläkin ollut kovia pakkasia, onneksi alkaa kai nyt lauhtumaan. :)
    Samaa mieltä olen kuin Neakin, että ei sillä tutilla kiire ole, ihan oman jaksamisen mukaan. :)
    Kiva kuulla että tämä viikko on ollut parempi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en oo onneksi osannut siitä tutista mitään paineita ottaa vaikka ärsyttääkin kun se on joka ilta hukassa. :D nyt vaan alkanut Lotan posket vähän rohtua tutin takia, mutta täytyy hoitaa niitä, ei todellakaan riitä jaksaminen tutista luopumiseen nyt (ellei se tapahtuisi jotenkin ihmeen helposti ;) ).

      Poista