sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Nabby itkuhälytin

Odottaessani Lottaa ostin työkaveriltani Padwicon itkuhälyttimet. Ne olivat ladattavat, pienet kooltaan ja näyttivät lämpötilan. Hälytin kuitenkin avasi yhteyden turhan herkästi: esimerkiksi lintujen äänet ja jopa kova tuuli tuli hälyttimistä läpi. Toinen laturi oli jo ostaessani hieman rikki, joten toista itkuhälytintä piti toisinaan asetella laturiin hetki jos toinenkin. Lopulta laturi meni kokonaan rikki, joten siirryimme käyttämään hälyttimiä paristoilla. Ja niitä saikin olla jatkuvasti vaihtamassa. Pudotin hälyttimen myös muutaman kerran lattialle ja lopulta hälyttimet menivät rikki.

Seuraavaksi ostettiinkin kummityttömme vanhat Philipsin hälyttimet. Noissa hälyttimissä pidin siitä, että lapsen hälyttimessä oli yövalo ja musiikkitoiminto. Lapsen hälytin oli kuitenkin melko iso, joten se oli hankala sijoittaa rattaissa. Ison kokonsa vuoksi hälyttimiä oli hankala ottaa mukaan reissuun. Myös noissa hälyttimissä olisi voinut käyttää ladattavia paristoja, mutta ei niitä tullut hintansa vuoksi ostettua. Käytettiin siis joko tavallisia paristoja tai mahdollisuuksien mukaan verkkovirtaa.

Viime syksynä törmäsin useassa blogissa Nabby hälyttimeen ja tutustuin siihen paremmin. Nabby vaikutti juuri sopivalta meidän tarpeisiin: se on pienikokoinen, aikuisen hälytinpää on oma puhelin, hälytin on helppo ladata ja akku kestää jopa 70 tuntia. Syksyllä hälytin jäi hankkimatta, mutta pikkusiskon synnyttyä ja hälytintarpeen taas kasvaessa kotiutui Nabby viimein meillekin.

Nabby on meillä oikeastaan päivittäisessä käytössä ja useimpina päivinä vieläpä monta kertaa päivässä. Nabbyn käyttöönotto ei vaatinut muuta kuin yhden ohjelman lataamisen puhelimeen ja itkuhälyttimen nimeämisen. Meidän Nabby on toistaiseksi nimetty Pikkusiskon Nabbyksi, se saanee uuden nimen ristiäisten jälkeen, aivan kuten pikkusiskokin. ;) 

Minä latasin myös maksulliset (0,99 €) lisäosat hälyttimeen: lämpötilan, kuuntele nyt-toiminnon ja unilaskurin. Kaikkia näitä on tullut jo käytettyä useaan kertaan, joten eipä tuo lisäsovellusten hinta paljoa kirpaise.

Nabbylla voi seurata lämpötilaa ja asettaa ylä- sekä alarajat hälytykselle.

Unilaskurin avulla näkee helposti, kauanko lapsi on nukkunut.

Kuuntele nyt-toiminnolla lasta voi kuunnella milloin haluaa.

Tuo ilmainen Nabbyn sovellus on meillä ladattu sekä minun että Jonin puhelimiin, ja lisäksi vielä tabletillekin. Eiköhän tuo sovellus ilmesty vielä isovanhempienkin puhelimiin, joten lasten ollessa hoidossa vaikka isovanhemmillaan, on itkuhälyttimen mukaanottaminen ja käyttäminen helppoa.

Kun Nabbyn haluaa laittaa päälle, painetaan Nabbyssa olevaa nappia ja avataan sovellus puhelimesta. Puhelin etsii Nabbyn ja liittää ne laitepariksi. Nabbyn ollessa päällä voin helposti puhelimestani seurata nukkumapaikan lämpötilaa, kauanko lapsi on nukkunut tai kuunnella "livenä", mitä lapsi puuhaa.

Nabbyn ja puhelimen yhteenliittäminen.

Kun lapsi päästää äänen, alkaa puhelin väristä ja näyttöön tulee ilmoitus "Pikkusisko kaipaa huomiotasi":

Ilmoitus puhelimen näytöllä.

Ilmoitus jää näyttöön näkyviin, joten jos en huomaa ilmoitusta sen tullessa, näen sen kuitenkin heti kun taas katson puhelintani. Jos ääntely jatkuu, aukeaa ääniyhteys ja kuulen lapsen esim. itkevän. Alkuun meillä oli pieni ongelma yhteyden aukeamisen kanssa: pikkusisko itki erittäin harvoin ja herätessään vain hieman änisi, joten ääniyhteys ei ehtinyt aueta, vaan puhelimeen tuli ainoastaan ylläoleva ilmoitus. Ja ilmoitus saattoi tulla monta kertaa putkeen värinän kera, mikä alkoi ärsyttää. Asia ratkesi kuitenkin, kun Nabbyn herkkyyttä sääti suuremmaksi: nyt ääniyhteyskin aukeaa nopeammin ja pääsee kuuntelemaan muutakin kuin puhelimen värinää.

Ääniherkkyyden säätäminen on helppo.
Viimeksi eilen Nabby oli minulla matkassa mukana, kun lähdimme kylämme vauvapiiriin. Menin paikalle rattaiden kanssa kävellen ja pikkusisko jäi rattaisiin nukkumaan. Pienen kokonsa ansiosta Nabby sujahti näppärästi mukaan täyden hoitolaukun sivutaskuun, eikä minun tarvinnut olla ikkunassa vahtimassa, milloin vauva herää.

Alkuun epäilin, kuinka paljon akkua puhelimestani itkuhälytin vie. Nabby toimii Bluetoothin välityksellä, enkä koskaan pidä Bluetoothia päällä muuten vain, jotta akku kestäisi pidempään. Värinätoimintokin tietysti vie akkua enemmän. Nabbyn käyttö ei kuitenkaan ole vaikuttanut lainkaan siihen, kuinka usein joudun puhelintani lataamaan. Älypuhelinten akku kuluu joka tapauksessa nopeasti ja olenkin tottunut laittamaan puhelimeni lataukseen aina yöksi huolimatta siitä, paljonko akkua on jäljellä. Nabbyn käytön myötä en ole kertaakaan joutunut lataamaan puhelintani useammin, vaan tuo yöllä lataaminen on riittänyt.

Minä olen siis ollut kaikinpuolin erittää tyytyväinen Nabbyyn. Parasta Nabbyssa mielestäni on juuri sen pieni koko ja puhelimeen liitettävyys, sillä näin hälytin kulkee aina tarvittaessa näppärästi mukana. Myös akun kesto on ihan omaa luokkaansa, aiempia hälyttimiä sai olla jatkuvasti lataamassa (tai vaihtamassa paristoja), nyt akku kestää monet käyttökerrat. Unilaskuri ja etenkin lämpötilan seuraamismahdollisuus ovat myös erittäin hyviä ominaisuuksia, varsinkin näin kesällä ulkona vauvaa nukuttaessa on hienoa, että voin seurata lämpötilaa helposti puhelimeni näytöltä.

6 kommenttia:

  1. Meillä oli tosi huono itkuhälytin ja olisin niin paljon halunnut nabbyn! Ainakaan silloin sitä ei saanut lumioihin liitettyä lainkaan, jäi siis hankkimatta. On kyllä varmasti huippu laite! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on totta, että kun sitä ei saa kaikkiin puhelimiin liitettyä niin eipä siinä sitten ole paljon vaihtoehtoja, jos ei omaan puhelimeen käy. Itselläni on IPhone 5, johon Nabbyn onneksi saa. :)

      Poista
  2. Kuinka hyvin teillä on pysynyt yhteys? Meillä kun helposti pätkii jos on esim. Kaksi seinää välissä.
    Muuten ollaan melko tyytyväisiä Nabbyyn, joitain kertoja ollaan purtu hampaita yhteen. Esim. Talvella meni "oikosulkuun" mutta kätevä mies korjasi sen. Ääni myös pätkii jos pitkään kuuntelet.
    Meilläkin tyyppi jää mielummin hekottelee kun herää. Mikäs kiire siinä on hakemaan vaunuista jos toinen on tyytyväisenä vaunuissa.
    (Muuten myös rinnetontilla ei toimi kunnolla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös joskus katkeaa yhteys, kun hälytin on ulkona ja itse sisällä. Onneksi yhteyden saa luotua uudelleen, vaikkei olisikaan ihan hälyttimen vieressä eikä tarvitse lähteä Nabbysta painelemaan mitään nappeja tms. Jostain taisin joskus lukea, että kun puhelimessa on enemmän muistia käytössä, ts. "Turhia" sovelluksia poistettu, ei yhteys katkea niin helposti, itse en ole testannut onko vaikutusta.

      Ei kyllä kuulosta kivalta tuollainen oikosulku, mutta onneksi saitte kuitenkin korjattua! Me ollaan tapeltu niin paljon aikaisempien hälyttimien kanssa, että toivottavasti nyt ei tule ongelmia.

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta. :) meidän vanha itkuhälytin vetelee viimeisiään ja uusi on etsinnässä. Tuo Nappy houkuttelisi, mutta joku siinä silti hieman arveluttaa...viekö se paljon akkua puhelimesta? Kun tuntuu että tota mun luuria joutuu muutenkin ladata koko ajan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans arvelutti tuo puhelimen akun kesto, mutta lataan puhelimen joka yö joka tapauksessa, enkä ole Nabbyn takia joutunut lataamaan useammin. Enitenhän siinä akkua varmaan vie Bluetooth yhteys ja hälytyksen tullessa värinä, mutta siihenkinhän voi vaikuttaa kun säätää herkkyyttä niin, ettei hälytä joka inahduksesta. Itse olen kyllä ollut tyytyväinen. :)

      Poista