lauantai 11. kesäkuuta 2016

Lauantaireissu

Joni on koko viikonlopun aamusta iltaan töissä (tai eilen oli yöhön asti) ja mä oon koko viikon miettinyt, mitä ohjelmaa keksisin mulle ja tytöille ettei tarviis olla koko viikonloppua yksin kotona. Eilen sitten keksin kysyä, lähtisikö äitini meidän kanssa Ähtärin eläinpuistoon ja Tuuriin. Lopulta matkakohde muokkaantuikin Tampereen Ikeaan ja Koiramäkeen.

Aamulla suunnattiin siis kohti Tamperetta. Matka sujui ihan hyvin, Lotta lauloi Venlan uneen ja lauleskeli muutenkin pitkin matkaa. Päivä aloitettiin melko pikaisella kierroksella Ikeaan (ei oo muuten läheskään yhtä kiva kuin Kuopion ;)), jonka jälkeen treffattiin serkkuvauva vanhempineen lounaan merkeissä. Sitten suunnattiinkin päivän kohokohtaan, eli Koiramäkeen, jonne on muuten vielä ensi viikon ajan liput puoleen hintaan.

Koiramäessä ihasteltiin eläimiä, joskin harmillisesti melkein kaikki vain pötköttelivät mökeissään tai aidanvieruksilla. Drakkulan talon (vai mikä lie olikaan..?) nähdessään Lotta olisi halunnut vain sinne, mutta sinne ei päässytkään alle neljä vuotiaat lainkaan. Onneksi löysimme pitkän liukumäen, jota Lotta olisi varmasti voinut laskea vaikka koko loppupäivän.



Käytiin myös katsomassa teatteriesitystä ja pidettiin pieni kahvitauko. Ylitettiin lautalla joki ja pääsipä Lotta mummin kanssa vetämään narustakin. Voitoksi Lotta sai vihkon, johon onkin nyt sitten koko ilta piirrelty.


Venla nukkui loppuajan Koiramäellä ja siitäkös sitten kiukku syntyi, kun hän heräsi autoon siirryttäessä. Lotta nukahti kotimatkalla melkein heti, mutta Venla taas huusi melkein koko matkan. No mutta, reissu oli mukava ja nyt toivon, että uni maistuisi perheen pienimmille piakkoin ja äiti saisi hetkeksi nostaa jalat pöydälle. ;)

4 kommenttia:

  1. Ooo, Koiramäkeen sinne minäkin tahtoisin, vaan täältä on huiman pitkä matka. Autolla noin viisi tuntia suuntaansa. Mut kyl mä vielä joskus meen Koiramäkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, tuo viisi tuntia on jo sen verran matkaa ettei kovin useasti viitsi lähteä... Meiltä menee pari tuntia ja sen nyt vielä näiden lastenkin kanssa ajelee. Mutta Koiramäki on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! :)

      Poista
  2. Meidän pitäisi ensi viikolla mennä Koiramäkeen Ainon ja Hugon kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa kivaa! :) Toivotaan, että sää suosii teitä. Meilläkin oli nyt ihan ok sää, pari kertaa hieman ripotteli vettä, muttei onneksi sen enempää.

      Poista