perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 15., 16., 17. ja 18. luukku

Ohhoh, muistankohan enää edes, mitä kaikista luukuista tuli... Joni oli alkuviikon aamusta iltaan töissä ja jo tiistaina aloin olla loppu. Lotalla alkaa ilmeisesti olla uhma kunnolla päällä, tehdään ilkeyksiä ja kaikkea mitä ei saisi tehdä. Sen lisäksi Venlaa pykää niitä hiivatin hampaita, kitisee ja olisi vain sylissä. No mutta, muistellaanpa sitten, mitä luukuista on tällä viikolla löytynyt.

Tiistaina kalenterista löytyi toinen pallo Lotan joulukuuseen ja toisinaan pallot saavatkin hetkisen roikkua kuusessa.

Keskiviikkona lapussa luki
"Tänään vietetään kiva kerhopäivä ja sen jälkeen muovaillaan muovailuvahoilla."
Lappu oli tavallista leveämpi ja se tuntui Lotasta olevan hienoa, sillä hän halusi kuskata "isoa lappua" mukanaan joka paikkaan ja muisti kertoa illalla käyneille vieraillekin saaneensa kalenterista ison lapun. Keskiviikon luukusta paljastui siis tavallaan uusia muovailuvahamuotteja, en vain antanut niitä mitenkään erikseen vaan ne löytyivät sitten iltapäivällä vanhojen seasta. En oo uskaltanut kerhopäivinä antaa mitään sellaista, mikä vaarantaisi kerhoonlähdön. :D

Torstaina pussissa oli taas hieman isompi lappu:
"Tänään kerhossa vietetään pikkujouluja."
Kerhon pikkujoulut olivat heti aamusta ja sinne olivat vanhemmatkin tervetulleita. Pienten auto-ongelmien jälkeen myös Joni pääsi paikalle. Lapset olivat hajoitelleet muutaman laulun, jonka esittivät ja lopuksi tarjoiltiin vielä mehua ja piparia. Lotta tosin ei osallistunut esityksiin vaan piileskeli ensin minun takanani ja lopulta Jonin sylissä, mutta mukavaa oli silti. Eilen oli kerhon viimeinen päivä ja minä olin tehnyt pari satsia toffeeta, jotta saataisiin tädeille joululahjat. Kumpikin satsi meni omalla tavallaan pieleen, enkä kehdannut niitä lahjaksi kiikuttaa, joten lahjapussiin päätyi muutama konvehti ja itsetehty kastehelmikoristeltu sydänkoriste.

Tämän päivän lahja piilottelee taskussani, sillä UNOHDIN illalla laittaa sen valmiiksi pussiin. Aion yrittää sujauttaa lapun pussiin samalla kun sen avaamme. Lappuhan vain kehoittaa kurkistamaan tyynyn alle ja sinne sain jo sujautettua tämän päivän yllätyksen, joka on Pikku Myy heijastin. Ehkäpä laitan huomisen lapun valmiiksi jo päiväunien aikana...


2 kommenttia:

  1. Me ei jaksettu toteuttaa tänä(kään) vuonna mitään ihmeellistä joulukalenteria, ehkä ens vuonna saisin tehtyä tuollaisen kivan kalenterin, jossa olisi puuhaa jokaiselle päivälle :)

    Blogistani löytyy sinulle haaste :) http://lovebeyondwordsblog.blogspot.fi/2015/12/ystavakirjahaaste.html

    VastaaPoista