sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ähtärin eläinpuistossa

Meidän oli tarkoitus käydä tänä kesänä Etelä-Suomessa vähän sukuloimassa ja samalla reissulla Korkeasaaressa, mutta eihän me sinne koskaan ehditty. Myös täällä meidän nurkilla piti käydä kotieläinpihalla, mutta eihän me sinnekään päästy. Ajattelin jo, että säästetään sitten kaikki eläinpihat vaikka ensi kesään, kun Lottakin on isompi, mutta meidän lenkin varrella olevat lehmät on tehneet Lottaan niin suuren vaikutuksen, että olihan niitä eläimiä lähdettävä katsomaan. Koko kesä on ollut yhtä hulinaa ja myös tästä eteenpäin kaikki viikonloput pitkälle syksyyn on täynnä ohjelmaa, joten tänään oli lähdettävä jos jossain aioimme käydä. Niinpä lähdimme heti aamusta kohti Ähtäriä ja eläinpuistoa ja olimmekin parkkipaikalla juuri kymmeneltä puiston auetessa.

Lotta odotti karhujen näkemistä, sillä E-poika vanhempineen oli juuri eilen käynyt samaisessa paikassa ja lähettänyt meille kuvia karhuista. Ennen karhuja päästiin kuitenkin ihastelemaan jos jonkinmoisia eläimiä, tosin harmillisen moni nukkui tarhan perällä pusikossa, eikä me päästy niitä ihastelemaan. Tässä muutamia hetkiä retkemme varrelta.



Otimme mukaan tuplarattaat, mutta alkumatkaa lukuunottamatta Venla ei vaunuissa viihtynyt ja Lotta sai matkata kärryissä itsekseen Venlan keikkuessa mukana kantoliinassa.





Suuren vaikutuksen Lottaan taisi tehdä visentit, jotka muistuttivat hieman lenkin varrella asuvia lehmiä. Ainakin Lotta kovasti huuteli visenteille "muu muu!".




Kahvio oli kiinni, mutta onneksi olin varautunut eväillä, jotka maistuivatkin jo kaikille oikein hyvin.




Majavatarhassa näimme vain pesässään nukkuvan majavan, mutta pari joutsenta uiskenteli samaisessa paikassa ja Lotan mukaan olivat kylvyssä, aivan kuten hänkin.




Yritettiin ottaa kuvaa Lotasta ja isistä ilveksinä, mutta eihän se ihan sujunut. :D




Pöllöt on kovassa huudossa Lotalla tällä hetkellä ja hymy levisikin korviin saakka kun mentiin pöllötaloon bongailemaan pöllöjä (jotka kyllä aika hyvin maastoutuivat puiden oksiin...).




Sitten lähestyttiinkin jo niitä karhuja (kylläpäs tuo Venla retkottaa liinassa nukkuessaan...).


Karhutarhalla Lottaa alkoikin ilmeisesti pelottaa karhut, eikä hän halunnut ollenkaan tulla niitä katsomaan. Seuraavassa tarhassa oli kuitenkin karhu kylvyssä ja se jos mikä olikin Lotan mielestä hauskaa.


Minua jäi hieman harmittamaan, ettei me nähty saukkojakaan kuin pesässä kerällä nukkumassa. Muistan nimittäin, kun joskus lapsena ollaan tuolla käyty ja uivia saukkoja on päässyt katsomaan lasin läpi veden alle. Ehkäpä ne ensi kerralla ovat hereillä.

Eläinpuiston jälkeen mietimme, oltaisiinko käyty vielä Tuurin kyläkaupassa ja muumipuistossa leikkimässä, mutta koska tytöt olivat hyvässä nukkumismoodissa, päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja ajella suoraan takaisin kotiin. Reissu oli kiva ja Lotta kertoo näitä kuvia katsellessamme, mitä kaikkea reissussa tapahtui ja nähtiin. Kiva siis, että päätimme lähteä. Ensi kesänä voitaisiin sitten yrittää sinne Korkeasaareen...

5 kommenttia:

  1. Kiva reissu ollut teillä. Itse henkilökohtaisesti tykkään enemmän Ähtärin eläinpuistosta kuin Korkeasaaresta. Myös Kiteen eläinpuisto on ihana metsän helmassa Saimaa näkymin ja eläimet ovat lähellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Kiteen eläinpuisto kuulostaakin hyvältä, täytyypä tutustua siihen paremmin kun se on ajankohtaista. :)

      Poista
    2. Tuolta voit lukea meidän toissa kesäisestä Kiteen reissusta. http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2013/07/retki-kiteen-elainpuistoon.html
      Siellä esim. vuohia saa lapset ruokkia ja kahden kilometrin metsäpolun varrella on hyviä eväänsyönti paikkoja. :)

      Poista
  2. Tosi kaunis liina sulla :) kantoliinaa ovat kyllä superkäteviä! Meillä ei vauva viihtynyt lainkaan vaunuissa, mutta liinan avulla päästiin silti aina liikenteeseen Vä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään kans tuosta liinasta kovasti. :) Ja liina on kätevä kun sitä on niin helppo kuljettaa mukana.

      Poista