torstai 25. syyskuuta 2014

Lotta 1-v!

Eilen Lotta täytti yhden vuoden! Huimaa, miten nopeasti vuosi on loppujen lopuksi mennyt. Ensimmäiset kuukaudet ja koliikki on suurimmaksi osaksi painunut unholaan ja nyt painitaan uusien asioiden kanssa. Parasta kuitenkin on, että saadaan joka päivä seurata tuon touhutytön kehitystä ja hämmästellä sitä, mitä kaikkea hän milloinkin keksii ja mitä uutta onkaan oppinut.

1-vuotias Lotta:

-kävelee ilman tukea, välillä otetaan jo juoksuaskelia
-ymmärtää yllättävän paljon puhetta
-omistaa kahdeksan hammasta ja yhdeksännestäkin on tänään tullut kulma ikenestä läpi
-on oppinut uusia tapoja leikkiä: esim. osaa ajaa autolla (äänitehosteet totta kai mukana!)
-sormiruokailee
-nukkuu yhdet päiväunet
-nukkuu välillä yön kokonaan, saattaa herätä kerran
-nukkuu noin klo 20.30-8

Lotta tosiaan liikkuu nyt pääsääntöisesti kävellen ja joskus jopa juosten. Konttaamista näkee enää harvoin ja yleensä Lotta konttaakin vain hakiessaan lelua läheltä paikkaa, jossa on juuri istunut. Pyllähdyksiä tapahtuu silloin tällöin, mutta melkoisen hyvin on tasapaino kehittynyt ja likka painelee menemään kahdella jalalla. Kävely on vielä melkoisen tönkön näköistä, polvia ei hirveästi taivutella, mutta eteenpäin päästään ja sehän se on pääasia!

Lotta ymmärtää jo yllättävän paljon puhetta. Hänet saa seuraamaan perässä kun sanoo "tule, mennään" ja esimerkiksi kun aletaan puhua syömään menemisestä, menee Lotta omatoimisesti roikkumaan syöttötuoliinsa. Jos tutti sattuu olemaan suussa (yleensä aamupuurolle mentäessä yön jäljiltä) laittaa Lotta itse tutin pöydälle. Ainakin kissa, koira, äiti ja isi osataan näyttää niitä kysyttäessä. Kävelemään oppimisen myötä jo opitut muutama sana ovat jääneet pois. Äiti ja ishi tulee useimmiten, samoin kuin "ota" tavaraa antaessa.

Hampaita on tullut lyhyessä ajassa lisää! Kuukausi sitten Lotalla oli kuusi hammasta, joista kaksi taisi tulla juuri ennen 11 kuukauden ikää. Seuraavat kaksi tulikin sitten heti perään ja nyt tehdään poskihampaita, joista tänään kokeiltaessa yhden nurkka on tullut ikenen läpi. Kovasti ien pullottaa jo muidenkin hampaiden kohdalta, joten sitä ihanuutta luvassa lisää... Hampaiden ansiosta sormiruokailu onnistuu aina vain paremmin ja nyt syödään esimerkiksi leipääkin jo hienosti. Lotta ei suostu syömään soseita, joissa on palasia, joten vaihtoehdot ovat karkearakenteinen sose tai sormiruokailu. Itse syödessään Lotta suostuu siis syömään isojakin paloja. Suurimmaksi osaksi siis sormiruokaillaan, mutta äidin ollessa laiska tai Lotan ollessa väsynyt ollaan turvauduttu soseisiin ja syöttämiseen.

Olen viime aikoina hämmästellyt, kuinka paljon leikkiminen on kehittynyt! Olin aivan ällikällä lyöty, kun Lotta eräänä päivänä otti autolelun käteensä ja alkoi konttaamaan sen kanssa ympäri olohuonetta samalla kovaa päristen. Ajoi siis autolla! Mun VAUVA! Mistä lie oppinut, kuinka autoilla ajellaan, kai minä olen sitten pärissyt ja ajellut. :D Usein Lotta tuokin auton minulle ja minun pitää päristä ja ajaa, Lotta naureskelee vieressä. Jos tarjoan autoa Lotalle, työnnetään se takaisin äidille mielenosoituksellisesti ja vaaditaan, että äiti jatkaa ajamista. Kirjat on edelleen pop, mutta onneksi lukeminen on muuttunut äidille hieman mieluisempaan muotoon: enää ei tarvitse lukea samaa kirjaa putkeen sataa kertaa, pari kertaa riittää ja sitten vaihdetaan kirjaa. Kirjoja saatetaan siis lukea vaikka kymmenen peräkkäin, mutta se on paljon mielekkäämpää kuin sen saman kirjan lukeminen uudestaan ja uudestaan. Palikkalaatikko on kovassa käytössä: palikat otetaan sieltä joko yksitellen pois tai kaadetaan kaikki kerralla, niitä annetaan äidille ja kannetaan ympäriinsä ja lopuksi ne heitellään takaisin laatikkoon. Palikoiden parissa Lotta viihtyy usein pitkiäkin aikoja.

Päivärytmi on muuttunut aika tavalla. Lotta siirtyi itse yksiin päiväuniin ja nyt sama rytmi on pysynyt jonkin aikaa: herätään klo 8, päiväunille klo 12, ylös 14.30 ja nukkumaan 20-21. Tää on mun mielestä oikein hyvä rytmi, nyt vaan toivotaan, että pysyttäisiin tässä. Silloin kun nuo päikkärit jää lyhyiksi (niinkuin nyt on ilmeisesti niiden hampaiden takia välillä käynyt) on Lotta todella väsynyt illalla viiden kuuden aikaan. Jos hän nukahtaa vielä silloin edes hetkeksi, ei yöunille käymisestä meinaa tulla mitään. Parina viime yönä Lotta on myös päättänyt yhtäkkiä valvoa kolme tuntia (ekana yönä 21.30-00.30 ja toisena 2-5... Äitiä väsyttää) ja unet on meinanneet sitten aamusta venyä. Onneksi eilisilta ja viime yö meni jo paremmin, tosin eilen illalla Lotta heräsi nenä aivan tukossa huutamaan. Nenä kun saatiin auki ja sängynpääty ylös, nukkui tyttö loppuyön rauhassa. Sitten kun vielä minäkin oppisin nukkumaan, olen nimittäin niinäkin öinä kun Lotta on nukkunut heräämättä herännyt itse klo 3-5 aikoihin ja pyörinyt pari tuntia sängyssä saamatta unta...

Sellainen aivan ihana ja valloittava pikku neitä meillä asustaa. Vuoden vanha. Apua! Meidän vauvasta on tullut taapero, nyyh. Toisaalta on kyllä aivan älyttömän ihanaa seurata tuon pienen ihmisen touhuja ja kehitystä.

Onnea Lotta 1-v! Tänään synttäreitä on viettänyt myös Joni, joten onnittelut lienevät paikallaan myös rakkalle miehelleni. <3

10 kommenttia:

  1. Onnea Lotalle, isälle ja myös äidille! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea! <3 Tosi taitava 1-vuotias siellä! :)

    VastaaPoista
  3. Miten iso tyttö teillä onkaan! <3 meillä on muuten ihan sama tuon ruoan koostumuksen kanssa. Äiti saa syöttää vain sileää ruokaa mutta itse syödään isojakin paloja... Hassua! :) voi kamala noiden yövalvomisten kanssa. Toivottavasti lottaa vaivaa vaan hampaat. Ootko sä kokeillut melatoniinia. Mulla auttoi katkaisemaan omat valvomiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo syöminen on kyllä tosiaan kumma juttu. Ja vieläpä jonkun muun syöttämänä saattaa syödäkin niitä palojakin, mut äidiltä ei kelpaa vaan pitää saada itse syödä! :D

      En oo kokeillut melatoniinia, täytyypäs tutustua. :) Mä oon ollut aina huono nukkumaan, oon jo tottunut siihen. :D Tosin nyt kun univelkaa alkaa olla aika reippaasti, niin olis ihan kiva vähän nukkuakin.

      Poista
  4. Onnea Lotta <3 !
    Meillä kävelyä harjoitellaan nyt kovasti - muutama askel otetaan ja sitten takaisin lattialle. Ja tietysti taputetaan päälle ja katsotaan, että huomasihan kaikki varmasti :D Musta on kans hauska huomata, että puhetta ymmärretään tosi paljon jo sekä eri sanojen merkitystä. Meillä Lotan lemppareita on pikkuautot, joita myös pärisyttäen kuljetetaan eteenpäin :) toisaalta ihanaa, toisaalta haikeeta huomata miten pienestä vauvasta kasvaa monia asioita osaava taapero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Joo tuo on kyllä hauskaa, kun aina uuden taidon oppiessa pitää katsoa ympärilleen että näkeehän nyt kaikki. :D Ja juurikin niin, että on ilman muuta ihanaa nähdä, kuinka pieni kehittyy, mutta onhan se kieltämättä myös haikeaa. Oma pieni ei enää olekaan niin pieni ja osaa itse asioita.

      Poista
  5. Ihania taitoja pikkuneidillä! :) Nuo hampaat tosiaan tulee aina tuollaisissa ryppäissä, meilläkin Akulle tullut nyt 4 hammasta ihan perä jälkeen. Vielä yksi näyttäisi olevan tuloillaan.

    Toivottavasti saat nukutuksi paremmin pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yö nukuttiin sekä Lotta että minä kertaakaan heräämättä, joten toivoa hyvistä yöunista on. :)

      Nyt on pari päivää ollut taas sellaista kiukkuamista, että taitaa niitä hampaita sieltä tosiaan puskea, toivottavasti tulisivat pian läpi.

      Poista