sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Viime päivien puuhia

Meillä onkin tässä tohinaa riittänyt. Ulkona ollaan leikitty paljon ja mä oon yrittänyt haravoida pihaa aina pikkuhiljaa kun lapset on viihtyneet itsekseen (tai Venla on nukkunut). Monta konttilärryllistä oonkin jo saanut pois kuskattua, mutta monta vielä odottaa maassa haravoijaa...

Ostin kirppikseltä tytöille pienen liukumäen kun meidän lähellä ei tosiaan mitään puistoa ole, ja se onkin Lotasta ihan huippujuttu! Liukumäestä pitää laskea kerran aina johonkin lähdettäessä ja aina kotiin tultaessa ja tietenkin monta kertaa ulkoillessa.

Perjantaina käytiin ystäväni ja kummityttömme kanssa uimahallissa. Uinnin jälkeen käytiin vielä syömässä ja kuluttamassa loput energiat leikkipaikalla. Venla oli sen aikaa hoidossa mummilla, onneksi, sillä oli tuossa Lotassakin liukkailla lattioilla ihan riittävästi vahtimista.

Eilisen suunnitelmat vaihtuivat moneen kertaan, mutta lopulta lähdettiin koko perheen voimin käymään Kuopiossa. Joni kävi ostamassa luistimet ja Lotta sai valita itselleen yhden lelun. Lelukaupassa Lotta oli kuin taivaassa ja halusi ainakin kymmenen eri lelua, mutta lopulta päätyi potkutteluhylkeeseen. Sillä onkin nyt ajeltu ahkerasti. Ruokailun jälkeen lähdettiin ajelemaan kotiin päin ja minä kipaisin matkalla hakemassa Ikeasta pari juttua. Reissu meni mukavasti ja tytötkin jaksoivat ihan kivasti.





Illalla venlalle nousi 39 asteen kuume ja alkuyön hän heräili 30min-1h välein itkemään. Noin kahdesta asti nukkui paremmin, toki söi välillä muttei enää herännyt kunnolla. Aamulla kuumetta oli edelleen (tai taas) lähes 39 astetta ja tyttö on kovin kiukkuinen. Muita oireita ei ole, joten veikkailisin vauvarokkoa, mutta se selvinnee tässä parin päivän aikana. 

2 kommenttia:

  1. Laitappa kuvaa siintä potkutteluhylkeestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa, tajusin itekin että siitä ei ollu vielä kuvaa lainkaan. :)

      Poista