keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kuume

Sunnuntaina kirjoittelin Venlalla olevan kovaa kuumetta. Kuume laski lääkkeillä mutta nousi sitten aina uudestaan yli 39 asteeseen. Maanantaiaamuna varasin ajan lääkäriin iltapäiväksi, sillä mielestäni Venla aristi toista korvaansa. Päiväunilta herättyään Venlalla oli kuumetta 37.6 astetta ja puolen tunnin päästä 38.6. Kuume siis nousi nopeasti.


Lääkärissä paljastui, että ainakin toinen korva oli tulehtunut. Toista ei saatu katsottua, kun korvassa oli sen verran vaikkua, jota lääkäri ei saanut putsattua pois. Koska toinen korva oli selvästi tulehtunut, jätettiin korvan imuroiminen seuraavaan kertaan. Siitä tuleekin varmaan mielenkiintoista... Annoin ensimmäisen annoksen antibioottia heti tullessamme kotiin, jonka jälkeen Venla nukkui parin tunnin unet. Herättyään Venla oli kuin eri tyttö; pirteä, iloinen ja touhukas. Kuumetta ei ole enää sen jälkeen ollut, joten johtui varmastikin tuosta tulehduksesta.

Lisäänpäs nyt tähän loppuun vielä kuvan tuosta Lotan uudesta potkutteluhylkeestä, jonka hän valitsi Kuopion reissullamme. Lotta potkuttelee hylkeellä menemään eestaas ja kuljettaa milloin mitäkin mukanaan. Tuo on kyllä aika kiva vempain, kun kulkee ja kääntyykin niin helposti. 


6 kommenttia:

  1. Onpas vekkulin näköinen potkutteluhylje. Paljon mukavampi kuin ne ainaiset mopot joita tuntuu kaikilla olevan (myös minulla pieneä). :)
    Hyvä, että kuume lähti laskemaan pienellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kiva, ja kun se rullaakin niin kevyesti niin on helppo potkutella menemään. :)

      Poista
  2. Meilläkin Hugon korvat vaikkuset ja eilen lääkärineuvolassa lääkäri antoi vinkin että liottaa korvista vaikkua pois jos tulee esim flunssaan, jotta lääkärin mahdollisesti sitten helppo kurkata korviin. Suositteli tätä http://www.vaxol.fi/

    Ihanaa että kuume lähti laskuun. Onneksi nuo antibiootit lähtee yleensä tehoamaan nopeasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyypä tutustua tuohon jos auttaisi asiaa ettei jouduttaisi mihinkään kovin kurjaan operaatioon.. :/

      Nyt oli kyllä tosi nopea vaikutus antibiooteilla, onneksi. :)

      Poista
  3. Ihana potkuhylje :) Mukavaa, että antibiootit vaikuttaa noin nopeasti ja tytön olo on parempi! Meillä on neidillä aika vaikkuiset korvat. Varmaan perinyt isältään, joka joutuu käymään korvahuuhtelussa vuosittain. Pitää muistaa tuo Vaxol, jos korvat kovin vaikkuuntuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kyllä yllätyin, kuinka nopeasti antibiootit vaikutti ja miten suuri muutos tytön voinnissa tapahtui! Nyt on onneksi jo kuuri ohi ja tulehdus tiessään. :)

      Poista