No se tutti

Voihan tutti sanon minä!

Lotta sai ensimmäisen tuttinsa muistaakseni alle kaksi viikkoisena. Tyttö piti minua tuttina, joten vaihdoin tissin oikeaan tuttiin. Kyllähän sitä tuttia sitten sai etsiä pitkin yötä ja laittaa takaisin suuhun, mutta nyt kun on vertailtavana tuo toinen, joka ei tuttia suuhunsa huoli, niin mieluummin mä sitä tuttia tunkisin sinne suuhun kuin toimisin itse tisseineni tuttina koko yön...

Ajattelin, että tutista luovutaan vuoden ikään mennessä ja muistaakseni Lotta oli reilun vuoden, kun tutti oli käytössä ainoastaan yöllä; jopa päiväunet nukuttiin ilman tuttia. Koska öisin kuitenkin vielä heräiltiin ja nukahtaminen oli vaikeaa, ei tutista luovuttu kokonaan. Sitten Lotta tuli kipeäksi ja tutti tuli taas kuvioihin myös päivällä. Ja taas kun se oli saatu päivistä pois, tuli joku tauti ja tutti pyöri taas suussa jatkuvasti. Pian syntyikin Venla, eikä haluttu sekoittaa tutin poisjättämisellä jo muutenkin suuren muutoksen kokenutta tyttöä.

Syksyllä aloin puhua Lotalle, josko hän antaisikin tuttinsa tonttuvauvoille ja etenkin joulukuussa tarjosin usein tätä vaihtoehtoa. Pari kertaa tuteista jo "luovuttiin", mutten illalla jaksanut kuunnella huutoa vaan tutit palasivat. Myös joulun jälkeen pari tuttia vietiin Lotan aloitteesta postilaatikkoon tonttuvauvoille, mutta silloinkin kaivoin hyvin nopeasti sohvan alle jääneet tutit esiin.

Olen koko ajan odottanut, että Lotta olisi valmis luopumaan tuteistaan ja antaisi ne vaikka "joillekin" vauvoille. Kun tyttö sitten kaipaisi tuttejaan, voisi muistutella, että ne ovat nyt toisilla vauvoilla käytössä. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt kuunnella ne huudot vaikka vuosi sitten ja heittää tutit menemään ennen oman tahdon tulemista... Valitettavasti huonosti nukkuvan vauvan kanssa tekee huonoja päätöksiä: ajattelin aina, etten jaksa kuunnella tutista luopumisesta seuraavaa huutoa ja valvoa sen myötä vielä lisää ja odotin vain, että Lotta olisi sen verran iso, ettei enää itkisi tuttien perään vaan luopuisi niistä suosiolla. Viime viikolla törmäsin keskusteluun, jossa kerrottiin yli pari vuotiaan unien rikkoutuneen vuodeksi tutista vieroituksen myötä ja aloin jo epäillä, ettei tutteja saataisi Lotan suusta pois ikinä... Edes rikki leikkaaminen ei auttanut: pieni viilto tutissa ei vaikuttanut mitenkään ja koko tuttipään poisleikkaamisenkin jälkeen Lotta silti söi tuttia...

Tiistaina minä olin illan pois kotoa ja Joni laittoi Lotan nukkumaan. Joni ei löytänyt tuttia (vaikka olinkin sanonut missä se on...) ja jollain ihmeen konstilla oli saanut Lotan nukkumaan ilman tuttia. Silloin päätin, että nyt on aika luopua tutista ja ottaa vastaan siitä seuraava huuto. Seuraavana aamuna Lotta heräsi 5.15 itkemään tuttinsa perään. Tiesin, etten ilman tuttia saisi Lottaa jatkamaan unia, joten me noustiin ylös. Käytiin läpi sitä, kuinka tutit oli nyt hukkuneet ja vaikka niitä on etsitty kaikkialta, ei niitä vain löydy. Koko päivänä Lotta ei kysellyt tuttiensa perään ja päiväunille nukahti autoon kun tultiin kerhosta kotiin.

Odotin iltaa kauhulla, koska Joni oli töissä ja mun piti yksin nukuttaa molemmat tytöt. Lotta myös kiukkuaa minulle aina enemmän kuin Jonille, joten osasin odottaa vaikeaa iltaa. Nukkumaanmennessä käytiin taas läpi tuttien kohtalo ja Lotta tyytyi toteamaan, että ehkä tutit vielä joskus jostain löytyvät. Ongelma tuli siitä, kun minä olisin lähtenyt Lotan huoneesta pois nukuttamaan Venlaa. Lotta olisi halunnut, että jään hänen luokseen eikä lupaus siitä, että tulen heti kun saan Venlan nukkumaan auttanut. Venla oli kuitenkin aivan poikki, joten se oli pakko mennä nukuttamaan. Lotta jäi huoneeseensa huutamaan ja tuli pian huutamaan meidän huoneeseen. Lopulta sain Lotan palaamaan omaan huoneeseensa, mutta koko ajan sieltä kuului hirveä karjunta. Onneksi Venla nukahti melko helposti ja menin Lotan luo. Juteltiin ja ihmeteltiin asioita, mutta en olisi saanut lähteä pois. Pian Venla kuitenkin heräsi ja minun piti mennä hänen luokseen. Taas Lotta jäi itkemään perääni, mutta lopulta nukahti sillä aikaa, kun nukutin Venlaa.

Parin tunnin päästä Lotta heräsi ja vaati taas minut vierelleen nukahtaakseen uudestaan. Jonikin tuli kotiin ja sovittiin, että hän menee aamulla Lotan luo, sillä ajattelin Jonin saavan Lotan vielä jatkamaan unia. 5.26 Lotta heräsi ja Joni meni hänen huoneeseensa. Lotta huusi vartin kuin syötävä, aivan täyttä kurkkua. Ei tuttia, vaan äitiä. Lopulta Joni sai Lotan rauhoittumaan, mutta pian itku alkoi uudestaan ja he nousivat ylös. Myös tänään Lotta nukahti päiväunille autoon kotimatkalla kerhosta. Tutista ei kuitenkaan ole puhuttu koko päivänä.

Vähän jännittää tuleva ilta. En enää tiedä, onko parempi että Joni laittaa Lotan nukkumaan (yleensä jää Jonin kanssa mukisematta), vai menenkö minä ja istun vieressä niin kauan että uni tulee. Onko isin kanssa taas yhtä huutoa äidin perään... Ja toisaalta, jos Lotta saa minusta kaipaamansa turvan niin mielelläni sen hänelle annankin, vaikka sen myötä nukahtamisessa otetaankin taas takapakkia. Jännittää myös, kuinka päiväunien käy. Näinä kahtena päivänä Lotta on tosiaan nukahtanut autoon ja nukkunut puolisen tuntia, aivan liian vähän varsinkin siihen nähden, kuinka aikaisin on herännyt. Pahoin pelkään, että sisälle ja omaan sänkyyn nukahtaminen päivällä ei enää onnistu, sen kanssa kun on tapeltu pitkään jo muutenkin... Toivon myös, ettei nämä viiden heräämiset tule tavaksi, alkaa hiukan itsellä seisoa silmät päässä ja väsyneenä tulee tiuskittua ihan tyhmistä asioista.

Se sentään on positiivista, että sen tutin perään ei huudella. Tänään en ainakaan muista, että tutista olisi puhuttu lainkaan, joten sitä Lotta ei nyt sitten varmaan varsinaisesti enää kaipaa. Valitettavasti kaksi tuttia on jossain, en tiedä missä ja vain toivon löytäväni ne ennen Lottaa...