perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pesänrakennusvietti ja äitiyspakkaus

Mulle iski eilen yllättäen ihan hirvee pesänrakennusvietti. Muutettiin keväällä ennen häitä mun lapsuudenkotiin ja vauvalle tarkoitetusta huoneesta tuli muuton yhteydessä varasto: sinne kasattiin kaikki laatikot, mitä ei heti tarvinnut purkaa, samoin kuin kaikki häähärpäkkeet säilöön. Itse sain sieltä pikkuhiljaa tyhjennettyä laatikoita ja viimein viikko sitten kaikki hääromppeetkin muualle, mutta mies ei ole jaksanut tehdä omille tavaroilleen mitään. Kun olen vihjaillut, että haluaisin jo alkaa laittaa huonetta vauvaa varten, Joni on vain todennut, että eikö se ole vähän liian aikaista. Eilen sitten otin ohjat omiin käsiini ja rupesin purkamaan viimeisiä laatikoita ja yhtä säkkiä lukuunottamatta huone on nyt tyhjä, jes!

Seuraavaksi sitten kannoin varastosta minun ja veljieni vanhan pinnasängyn, mutta kun aloin koota sitä, siitä puuttuikin kiinnikkeitä. Ja sekös sitten eilen harmitti! No, Joni on juuri tällä hetkellä ostamassa uusia puutappeja, josko siis tänään saatais edes se sänky koottua. :)

Pinnasänky odottaa kokoamista
Eilen myös rupesin vimmatusti etsimään netistä käytettyä hoitopöytää. Olinhan niitä aiemminkin jo katsellut, mutta olin ajatellut, että turha sitä vielä on ostaa tilaa viemään. Eilen kuitenkin bongasin sieltä sopivan ja ihan tästä läheltä, ja eiköhän me se käydä ostamassa. Vaunut ostettiin myös tällä viikolla, ihan vain koska ne oli aika isossa alennuksessa ja kun sattui sopivat löytymään. Nekin on nyt valmiiksi kasattuna vauvan huoneessa.

Vaunut
Kun olen lueskellut vauvafoorumeita ja muita odotusblogeja, oon aatellut, että meillähän ei oo vielä hankittuna juuri mitään. Mutta nyt kun niitä rupesin tänne listaamaan niin onhan niitä jo ihan kivasti. Vaikka paljon toki vielä puuttuukin, mutta onneksi on vielä aikaa.

Tänään haettiin äitiyspakkaus postista ja olihan noita vauvanvaatteita aika ihana hiplailla. :) Vielä kun jaksaisi ruveta pyykkäämään niitä...

Äitiyspakkaus

Jo tänne muuttaessa ajateltiin, että rempattais vähän ainakin kahta makkaria ja vessaa. Jotenkin ei vaan viime aikoin oo yhtään ollut sellainen fiilis, että jaksaisi siihen ryhtyä. Kunnes eilen! Etsin netistä jo valmiiksi laminaatit ja tapetit ja suunnittelin, minkä väriseksi maalaisin vauvalle tarkoitetun huoneen yhden seinän. Nyt pitäisi sitten vaan alkaa toteuttamaan. :)

1 kommentti:

  1. Pistä tänne vielä ne seuraa napit, että voi ruveta seuraajaksi. :) Löytyy sieltä sun blogin asetuksista ulkoasu kohdasta.
    Helpompi, kun tulee sitten aina uudet päivitykset suoraan ;).

    Kiva kun teit vielä vauvabloginki, jään kyllä lueskeleen.

    VastaaPoista