Erilainen arki

Keittiöremontti on kestänyt nyt kolme viikkoa ja uskokaa tai älkää, alkaa tää vähän jo kyllästyttää... Onneksi ensi viikolla pitäisi tulla valmista ja kyllähän tuo nyt jo alkaa näyttää aika kivalta. Arkipäivät me ollaan lasten kanssa milloin missäkin: kavereiden luona kylässä, puistossa, kerhossa, kaupungilla ja eniten minun vanhempieni luona. Aamulla kotoa lähdetään yleensä noin kahdeksan yhdeksän maissa ja kotiin tullaan iltapäivällä neljän ja viiden välillä. Tällainen arki eroaa hyvin paljon totutusta ja se onkin saanut minut pohtimaan, minkälaista meidän arki on sitten, kun minä palaan töihin.

Ensimmäisinä päivinä tuskailin sitä, miten me ikinä tullaan selviämään aamuista niin, että saan tytöt ja itseni valmiiksi, vietyä tytöt hoitoon ja selvittyä itse vielä ajoissa töihin. Etenkin, kun nyt meidän ei edes ole tarvinnut lähteä liikkeelle erityisen aikaisin, eikä tyttöjä esimerkiksi ole tarvinnut herättää aamuisin, vaan ovat ehtineet heräämään omaan tahtiinsa (yleensä molemmat heräävät kuuden ja seitsemän välillä).

Aamuja enemmän minua tuskastuttaa illat. Kun tullaan kotiin, on hirveällä tohinalla laitettava lapsille ja koirille ruoka. Nyt sitä ei edes tarvitse valmistaa, vain lämmittää mikrossa, mutta mitäs sitten kun se ruoka pitäisi valmistaakin töistä tultua? Sitten pitää käyttää koirat ulkona (käyvät pikaisesti jo ennen ruokaa ja ruuan jälkeen sitten uudestaan). Kaikki siivous, tiskaaminen ja pyykkäys pitää hoitaa illalla. Kaiken tuon teen aina päivällä ihan jo senkin takia, että esimerkiksi pyykit ehtivät kuivua seuraavaksi päiväksi, kun ne on pesty jo päivällä. Tällä hetkellä sentään vietän lasten kanssa aikaa päivällä, mutta entäs sitten kun lapset ovat päivän hoidossa? Lastenkin kanssa pitäisi ehtiä viettää aikaa sen parin tunnin aikana, jonka illasta ovat vielä hereillä.

Tällä hetkellä minulla on omia harrastuksia kahtena iltana viikossa ja näiden kolmen viikon aikana lähdöt niihin on olleet aika lentäviä. Tulen kotiin, annan lapsille ja koirille ruuan nenän eteen, Joni tulee kotiin ja minä lähden. Monesti muistan vasta matkalla, etten huomannut katsoa edes onko minulla puhtaat vaatteet päällä. Veikkaanpa, että töihin palattuani harrastukset saavat jäädä tauolle ainakin joksikin aikaa. Ja mites muuten aika Jonin kanssa? Onko sitä sitten joskus kymmenen vuoden päästä?

Nämä ajatukset saattavat jonkun korvaan kuulostaa hölmöiltä, mutta minä olen elänyt viimeiset kolme vuotta kotiäitinä. En ole vielä koskaan yhdistänyt työ- ja perhe-elämää ja suoraan sanottuna se pelottaa minua hiukan. Varmasti siihen oppii ajan kanssa ja hommat kotonakin hoituu, vaikka päivät onkin töissä. Vielä se on kuitenkin täysin vierasta minulle, vaikkakin alkaa olla jo ajankohtaista. Siinä mielessä tuli ihan hyvään paikkaan tämä päivät evakossa oleminen, niin on edes jonkinlaisia mielikuvia siitä, miten arki muuttuu, kun palaan töihin.