sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lahjaideoita 1-vuotiaalle

Venlan 1-vuotissynttärit lähestyy huimaa vauhtia. Oikea syntymäpäivä Venlalla on 8.6, puolentoista viikon päästä keskiviikkona, mutta juhlat pidetään jo ensi lauantaina. Lotan synttäreiden kanssa ollaan kokeiltu kaksipäiväisiä juhlia: sukulaiset on käyneet toisena päivänä ja kummit ja kaverit toisena. Juhliin on siis mennyt koko viikonloppu ja se on ollut aika uuvuttavaa. Nyt kokeillaan ensimmäistä kertaa rysäyttää juhlat samana päivänä. Vieraiden tuloa on hieman porrastettu, jotta ehdittäisiin paremmin seurustella kaikkien kanssa. Mutta älkää tulossa olevat vieraat huoliko, ei me teitä ajeta pois täältä sitä mukaa kun seuraavat tulee, ihan rauhassa saa olla. ;)

Mutta josko sitten itse asiaan, eli niihin lahjaideoihin. Mä oon tapani mukaan ollut todella myöhässä lahjaideoiden suhteen, mutta jotakin on sentään tullut keksittyä. Lelujahan meillä pursuaa joka paikasta ja tietenkin parhaimpia leluja on ne, joilla Lotta leikkii, mutta silti listalle eksyi pari leluakin. Lihavoidut toiveet on jo esitetty eteenpäin.

Ksylofoni tai jokin muu soitin
Meiltä löytyy marakassit, tamburiini ja (lasten)piano, muttei ksylofonia, vaikka siitä haaveilinkin jo Lotalle. Tai no on meillä kirpparilta ostettu pikkiriikkinen muovinen ksylofoni, mutta se on kyllä aika turha kapistus. Tästä soittimesta lapset kuitenkin tuntuvat tykkäävän, joten varmasti on osuva lahja pienelle ja itse ainakin suosisin tässä isoa kokoa ja puuta materiaalina. Myös esimerkiksi rumpu voisi olla kiva, mutta kuvittelen säästäväni omia korviani edes hiukan, kun lahjalistalle nyt eksyi "vain" tämä ksylofoni. ;)

Brio Ksylofoni
Kuva


Ulkolelut
Ajankohtainen toive on hiekkalelut tai meillä ainakin toivottaisiin kovasti muoviastioita ulkoleikkeihin. Meillä ei vielä ole hiekkalaatikkoa (tai on laatikko muttei hiekkaa, tosin huomenna toivottavasti on hiekkaakin), joten hiekkalelujakaan ei juurikaan ole tullut hankittua muutamaa kirppislöytöä lukuunottamatta. Ruuanlaittoleikit on sisällä molempien tyttöjen mielestä ihan hitti ja kyllähän sitä ruokaa myös ulkona laitetaan kaikenmaailman kipoissa ja kupeissa, joten omat astiat ulkonakin pääsisivät varmasti käyttöön. Ja toki myös muunlaiset ulko-/hiekkalelut, autoja unohtamatta.

Kuva


Nukke
Nukkeja meiltä kyllä jo löytyykin, mutta Venla on vain niin rakastunut niihin ja hoivaa niitä innoissaan, että kai tänne vielä yksi mokoma mahtuu.

Kuva


Astiasto ja ruokailuvälineet
Lotta on aikanaan saanut lahjaksi omat posliiniset mukin ja lautasen, sekä paritkin ruokailuvälineet. Ne on olleet kovemmassa käytössä oikeastaan vasta viimeisen vuoden ajan, mutta uskoisin siskoaan ihailevan Venlan haluavan omat mukit ja välineet käyttöönsä jo aiemmin. Lisäksi Pikku Myy lusikka on Lotalle sen verran rakas, että uskon siitä vielä tulevan riitaa. Näistä ainakin jotakin on ehkä ilmeisesti tulossa..? :D

Kuva

Brion mehiläinen
Brion eläimiä meiltä löytyy jo jokunen, mutta ihastuin tähän mehiläiseen kyläillessämme erään lapsiperheen luona. Mehiläisestä kuuluu "pörinää", kun sitä vetää, joten varmasti on tuollaisen pienen mieleen.

BRIO Mehiläinen
Kuva

Siinäpä nyt jokunen idea, vaikka täytyy myöntää, että aika laihaksihan tämä lista jäi. :D On (yllätys yllätys) paljon vaikeampaa keksiä lahjatoiveita toiselle lapselle, kun ensimmäisen myötä tavaraa ja vaatetta on jo valmiina. Venla varmasti ihastuu vaikka pelkkään paperiin ja ehdottomasti myös ilman lahjaa saa tulla.

2 kommenttia:

  1. Kivoja lahjaideoita. Etenkin tuo mehiläinen kuulostaa hauskalta. :) Puulelut ovat hyviä ja kestäviä ellei talossa ole koiranpentua joka järsii ne.
    Mukavia synttäri valmisteluja. Ite vietin omiani kolme päivää vieraita kahvitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo koiranpentu oli hyvä pointti, meidän nuorempi koira, vaikkei pentu olekaan, niin saattaa kyllä järsiä lelujakin jos ne sen ulottuville jää...

      Myöhästyneet onnittelut sinulle nyt tätä kautta! :D

      Poista