perjantai 11. marraskuuta 2016

Luminen mustikkaretki

Eilen täälläkin alkoi sataa lunta oikein kunnolla ja aamulla herättiinkin lumikinosten keskeltä. Pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, mutta olihan sitä ulos mentävä ja ihan hyvä niin. :)

Lotta haki pulkat valmiiksi sillä aikaa, kun puin Venlan ja itseni, ja istua törötti pulkassa odottamassa meitä. Pienen pulkkailun jälkeen oli pakko hieman kolata, jotta pulkkiakin oli kevyempi vetää.


Venla "kolasi" lapiolla ja Lotta omalla kolallaan.



Sitten päästiin taas pulkkailemaan! Käytiin vähän kävelemässä ja sitten suunnattiin metsään katsomaan, vieläkö sieltä löytyisi mustikoita. Matkalla ihmeteltiin myös oravan jälkiä.



Kuinka ollakaan, Lotta löysi mustikan!


Mustikka oli kuulemma hyvää, maistamisen jälkeinen ilme oli tämä:


Venla jo maiskutteli suutaan ja hoki "nam nam", joten pitihän Venlallekin etsiä mustikka. Onneksi sellainen vielä löytyi ja venlakin pääsi maiskuttelemaan jäisellä mustikalla.



Sitten palattiinkin takaisin pihaan ja pikaisten keinumisten jälkeen suunnattiin sisälle lämmittelemään.

2 kommenttia:

  1. Ihanan reippaita apureita sulla siellä lumitöissä, mutta missä asut kun noin kova pakkanen. Meillä paljon lunta, mutta pakkasta tommoset miinus kymmenen astetta. :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun Keski-Suomessa, mut tässä meillä on aina kylmempi kun muualla. Asutaan vähän niinkun "kuopassa", mäen alla ja kun nousee tohon mäen päälle niin sielläkin on jo 2-5 astetta lämpimämpää ja sit kylällä eli 10 km meiltä on vielä lämpimämpää. Tää on kummallinen paikka. :D

      Poista