lauantai 30. marraskuuta 2013

Shoppailua

Tänään käytiin kaupungilla. Tarkoituksena oli lähinnä löytää mulle uudet housut ja katsella vähän joululahjoja. No, housuja ei löytynyt, eikä kyllä niitä lahjojakaan. :D Lotalle ostin Lindexiltä parit housut ja bodyn sekä yökkärin. Lisäksi ostin sormivärejä, niin päästään viimein painamaan ne Lotan käden- ja jalanjäljet vauvakirjaan. Muuta ei sitten kaupungilta löytynytkään.




Samalla reissulla käytiin Amarillossa syömässä. Oli toinen kerta Lotan kanssa ulkona syömässä, ekahan oli noin kuukausi sitten Ikean reissulla. Plussaa amarillolle siitä, että lastenruuan lämmittämistä varten oli mikro asiakkaiden käytettävissä. Siinä vaiheessahan siis kun mentiin Amarilloon, oli Lotta hetkeä aiemmin herännyt vaunuista ja oli nälkäinen. Alunperin ajattelin, että olisin käynyt imettämässä, muttei sitten huvittanutkaan lähteä vessaan sitä tekemään. Imetys on muutenkin taas ollut sellaista taistelua, että ajattelin nyt tällä kertaa päästää sekä itseni että Lotan hieman helpommalla. Syönnin jälkeen Lottaa alkoi väsyttää, mutta eihän sitä nyt niin jännässä paikassa malta nukkua! Moneen kertaan melkein nukahti vaunuihin, mutta heräsi aina uudestaan. Ehdittiin kuitenkin hetki syödä ennen kuin tyttö piti kaivaa vaunuista syliin. Sylissä sitten viihtyi mukavasti ja lopulta nukahtikin siihen.


Joni heitti meidät kotiin ja lähti itse hallille. Me sytytettiin Lotan kanssa kynttilät palamaan ja vietetään tyttöjen iltaa. :) Ja ninni katsoo telkkarista Superkoira Boltia. :D


perjantai 29. marraskuuta 2013

Tänään...

Tänään Lotta on touhunnut kaikenlaista.

Aamulla otettiin kuvia kastemekko päällä, kun itse ristisiäisissä jäi ottamatta.



Aamutouhujen jälkeen Lotta nukkui hetken sohvalla.


Sitten ihmeteltiin maailmaa sitteristä käsin.


Tämän jälkeen otettiin kunnon torkut äiskän sylissä, melkein kaksi tuntia. Sittenpä jaksoikin vähän aikaa leikkiä lattialla ja kuunnella ankka- ja oravalauluja.




Koirat oli hauskoja, ne vaan aina livisti johonkin piiloon...



Leikkien jälkeen alkoi taas väsyttää ja lähdettiin pihalle. Käpsyteltiin pikku lenkki, jonka aikana Lotta nukahti, mutta taas nukkui vaunuissa vain tunnin. Sain vielä uudestaan nukahtamaan kun kävin hytkyttämässä vaunuja, mutta melkein heti alkoi taas kuulua huuto. Niinpä hain tytön sisälle ja nythän se jo nukkuu sylissä.


torstai 28. marraskuuta 2013

Jouluapu

Aamupäivällä Lotta oli hirmu iloinen ja nauravainen, ja ajattelinkin jo että on tainnut olo helpottaa. Nukkui ekat pikkupäikkärit sylissä ja sit puuhasteltiin pitkät tovit. Syönnin jälkeen laitoin pihalle nukkumaan ja ajattelin, että nyt varmasti nukkuu pitkään, mutta eipä nukkunut kuin jälleen sen vajaan tunnin. Iltapäivällä sitten nukkui reilun pari tuntia mun sylissä, pari kertaa kurkkasi mitä ympärillä tapahtuu ja kerran söi, mutta muutoin kyllä nukkui hyvin. Nyt illalla onkin sitten saanut taas pari hirveää itkukohtausta, joten ei oo tainnut vielä ihan kokonaan rokotuksen vaikutukset hävitä. Ja eilen illalla tehtiin muuten taas kahdet vesikakat, toiset Jonin peitolle... Oon kyllä ihan tyytyväinen, että ne on aina Jonin tyynyt ja peitot mitkä menee sotkuun eikä mun. ;)


Nyt illalla Lotta hengaili pitkät tovit sitterissä ja ensimmäistä kertaa käänsi päätä perään kun Joni lähti sitterin edestä taakse. Hauskinta puuhaa taisi tänään olla katsoa, kun iskä teippasi jääkiekkomailaa. Harson laitto oli kuulemma kaikista mielenkiintoisinta. :D

Kohta olis tarkoitus yrittää käydä saunassa, saa nähdä miten meille käy. Lotta nimittäin väsähti kovasti tuosta hengailusta ja mailan teippauksesta, enkä tiiä jaksaako enää ihmetellä sitterissä. Nyt nukkuu sylissä.

Törmäsin noin viikko sitten Facebookissa Jouluapua-yhteisöön. Siellä siis perheet, joilla ei ole varaa järjestää joulua, hakevat apua. Joululahjoja pyydetään villasukista kosmetiikkaan ja ruoka-apuun. Monelle kelpaa myös käytetyt lelut tai vaatteet. Todella hyvin ihmiset ovat vastailleet ja lähettävät lahjoja tai ruokaa perheille. Vaikkei mekään varsinaisesti rahassa kylvetä, niin mieli tekee auttaa edes jollakin pienellä lahjalla, ja tänään olenkin selaillut hakemuksia läpi. Hakemuksia pääsee selaamaan alla olevasta linkistä, mikäli osaan sen puhelimella tähän lisätä...


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Seuraava vaatekoko ja väsymys

Eilisiltana meni taas nukahtaminen sinne puoli yhteen. Nyt on sen rokotteen myötä eilen ja toissailtana tullut ihan jäätävät vesikakat... Maanantai-iltana teki kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla tuli läpi Jonin tyynyille... :D Eilen sit olin skarppina ja pidin tytön pystyssä, mutta hoitopöydälle laskettaessa kakat valui selkää pitkin.. Nyt ollaankin sit pesty pyykkiä yötämyöten. Jospa jo tänään alkais tilanne normalisoitua..?

Tänään viimein kävin läpi seuraavan koon vaatteet ja nythän kävi niin, että osa vaatteista on ehkä jopa jo pieniä tai ainakin juuri sopivia tällä hetkellä. Mun on pitänyt jo pidemmän aikaa juuri tämä tilanne välttääkseni käydä vaatteet läpi, mutta enhän mä oo ehtinyt kun edellistä kokoakin on vielä mahtunut päälle. Nyt alkaa olla kaikki 56 cm kokoiset pieniä ja osa 62 cm kokoisista on kyllä jopa pienempiä... Samalla huomasin, että kun väritys on tosiaan aika poikamaista sattuneesta syystä, niin vaikka alunperin ajattelin, ettei se haittaa, niin ei mun kyllä tee mieli pukea Lottaa niihin... Punaiseen on paljon kivempi pukea! Huomasin myös, ettei mulla sit ookkaan seuraavaa kokoa eli 68 cm vaatteita oikeastaan yhtään, vaikka luulin et sinne asti olis vaatetta. Muutama yksittäinen 74 cm kokoinen on, mutta muuten kyllä loppuu vaatteet aika hyvin tuohon 62 kokoiseen. No, nyt pääsee taas sinne kirppikselle pyörimään ja jospa sieltä sitten taas tarttuisikin jotain vaatetta mukaan. :) Vaipoissahan käytetään nyt kokoa 2, mutta alkaa jo sekin olla pieni. Ykköskoon vaippoja jäi jonkin verran käyttämättä ja nyt yritän saada käytettyä kakkoset loppuun. Eli seuraava vaippapaketti joka ostetaan on jo kokoa 3. Kestovaippoja pitäisi myös kokeilla. On pitänyt alusta saakka käyttää osittain kestoja, mutta miksei muka siihenkään ole ollut "aikaa"? Eihän se nyt vie sen enempää aikaa kuin kertakäyttöistenkään käyttö! Nyt täytyy kyllä ottaa itseä niskasta kiinni, varsinkin kun niitä kestovaippoja on jo valmiina tuolla kaapissa, ei edes tarvitse ruveta ostamaan niitä vielä.

Tänään ollaankin oltu Lotan kanssa molemmat väsyneitä... Vaikka pari viime yötä oon saanut nukkua ihan hyvin, niin ei oo vielä riittänyt korvaamaan viime viikon univajetta. Ja mua väsyttäisi ihan hirveesti jo klo 22, mutta sit menee aina yli puolen yön ennen kuin pääsee nukkumaan. Tänäänkään Lotta ei nukkunut vaunuissa kuin tunnin ja sen jälkeen vain pikku pätkiä sylissä. Jälleen on ollut hirmu itkuinen ja kiukkuinen. Nyt nukkuu ensimmäistä edes vähän pidempää pätkää mun sylissä sen aamupäiväisen tunnin jälkeen, nukkunut kohta oikein puoli tuntia! Joni on illan pelissä ja tulee vasta myöhään kotiin, joten toivottavasti ei olis kamalan hankala ilta Lotan kanssa...

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kirpparipyrähdys ja leikkejä

Eilen illalla luultiin, että Lotta nukahti jo klo 22. Heräsi ja taas luultiin, että nukahti klo 23. Ja taas heräsi! Viimein nukahti puoli yhden aikoihin ja nukkuikin sitten yhtäkyytiä kahdeksaan asti! Kasin jälkeen söi ja hengaili sängyssään vielä tunnin kuitenkaan nukahtamatta.

Kun aamutoimet oli suoritettu ja oltiin molemmat Lotan kanssa syöty, lähdettiin käymään kirppareilla kun Joni jätti mulle auton. Eihän sieltä taaskaan mitään löytynyt, en tiiä miksen enää löydä mitään kivaa... Tällä kertaa ongelmana oli se, että kaikki myynnissä olleet vaatteet oli liian isoja. Tokihan ne jossain vaiheessa olis sopivia, muttei oikein vielä tee mieli ostaa jotain kokoa 80 kun juuri ollaan siirtymässä kokoon 60. Pitäisi muuten käydä läpi, mitä vaatteita meillä nyt on tuota seuraavaa kokoa, että tietää mitä mahdollisesti tarvitsee hankkia.


Kirppisreissun jälkeen tultiin kotiin vähän leikkimään, mutta taas Lotta oli hirmu itkuinen, eikä oikein saanut nukuttua. Yleensä nukkuu siitä kun lähdetään kotoa aika lailla siihen kun tullaan kotiin, jos ei olla liikkeellä paria tuntia pidempään, mutta tänään heräsi reissun aikana useammankin kerran. Panadoli onneksi auttoi selvästi oloa ja lähdettiin hakemaan iskä töistä.


Samalla reissulla käytiin ruokakaupassa ja viemässä kummilusikka kaiverrettavaksi. En ookkaan tainnut täällä kertoa, että ostin Lotan syntymän jälkeen sormuksen, joka vietiin nyt myös nimen varmistuttua kaiverrettavaksi. En uskaltanut sitä aiemmin kaiverruttaa, jos oltaiskin muutettu mieltä nimen suhteen.


Nyt ollaan taas vähän leikitty ja Nella tuo kovasti lelujaan Lotalle. Vähän aikaa ehkä joutuu kuitenkin vielä odottamaan, ennen kuin saa tytöstä leikkikaverin. :)


maanantai 25. marraskuuta 2013

Maanantai

Eilen illalla Lotta nukahti klo 23 ilman suurempia huutoja, ihanaa! Syömään herättiin klo 5, 7 ja 9 ja kunnolla Lotta heräsi vähän ennen kymmentä. Puoli 11 laitoin Lotan ulos nukkumaan, muttei nukkunut edes tuntia. Koko päivän on nukkunut ja syönytkin vähän huonosti ja itkenyt eri tavalla kuin yleensä. Johtuu varmaankin nyt siitä rokotteesta. Annoin Panadolin ja viimein nukahti kunnolla.




Tänään otin Lotalle housut jo seuraavan koon pinosta, ei oikein nuo pienemmät enää mahdu. Hurjasti se kasvaa ja on jo kaksi kuukautta vanha! Tarkoitus olisi tässä joku päivä painaa vauvakirjaan Lotan jalan- ja kädenjäljet, kunhan saan aikaiseksi.

No tänään nyt sitten ainakin saatiin hääleikkiin kuuluva tehtävä postissa! Ensimmäinen josta oon varma, oli nimittäin laitettu tehtäväkortti mukaan, kiva. :)



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sunnuntai

On vielä itsellä vähän opeteltavaa, että sanoo tyttöä Lotaksi eikä Mymmeliksi, luin juuri edellisen postauksen ja Mymmeli siellä edelleen seikkaili. :D

Tänään Lotta nukkui hieman yli kymmeneen ja herätessään olikin yhtä hymyä. Viihtyi melko pitkään leikkimatolla ja heilutteli käsillään leluja oikein kunnolla. :) leikkien jälkeen mentiin taas ulos nukkumaan, mutta unta riitti vain reiluksi tunniksi. Lotta oli taas kiukkuinen herättyään ja koska Joni oli lähdössä viemään yhtä juhlavieraista junalle, nappasi hän Lotan mukaan ja näin Lotta sai makoisat unet. Jatkoi unia vielä kotonakin hyvän aikaa.

Iltapäivällä leikittiin vähän lisää leikkimatolla. Leluja mielenkiintoisempia on kuitenkin koirat ja kissa. Kissa on kiva, koska se pysyy paikallaan ja sitä ehtii kunnolla katsella. Koirat vaan vilahtelee ohi, mutta silloin kun ne malttaa hetken olla Lotan näköpiirissä, nauretaan niille. :)

Nykyään hoitopöydällä jutellaan myös kanalle. Sillä taitaa olla hieman huono kuulo, koska sille pitää huutaa... ;) sarvikuonolle kuristaan ja hiirelle kerrotaan iloisia juttuja. Myös hieman ylempänä lentelevä perhonen on huomattu, mutta vielä se ei juttele.


Tässä vielä kuva ihanista lahjoista, joita Lotta eilen sai. Lisäksi saatiin keinutuoli, jollaista olenkin toivonut pitkään. :)



Ristiäiset

Nyt on juhlat juhlittu ja Mymmeli on saanut nimekseen Lotta Ilona. :)

Aamu alkoi Mymskin osalta kylvyllä, jonka jälkeen iskä nappasi Mymmelin mukaansa lähtiessään kauppaan. Joni kävi siis hakemassa kaupungista vielä pari tavaraa kaupasta, mun tilaamat kukat ja pari vierasta siinä samalla. Mymmeli laitettiin mukaan siksi, että se nukkuu sopivan pituiset päikkärit ollessaan kyydissä ja herää sopivaan aikaan poikien tullessa kotiin. Ja juuri niin tapahtui. :) Mymmeli heräili yhdentoista jälkeen, jonka jälkeen syötiin ja tehtiin oiiiiikein isot kakat. Sitten Mymski ehti vielä käydä naureskelemassa mummin sylissä ennen kuin puettiin kastemekko päälle.


Vähän piti itkeä toimituksen aikana kun pappi puhui hänen mielestään liian pitkästi. ;) Mutta kun pappi vei hänet kylpyyn, kasteli pään, niin johan oli mukavaa ja uni tuli. :) Oikeasti pappi ei puhunut yhtään liikaa ja oli kyllä taas oikein mukava, parhautta että me saatiin juuri hänet. :)


Kasteen jälkeen kummisetä heitti kasteveden ja kyllähän tuo melko korkealle lensi, taitaa tulla pitkä tyttö. ;) Sitten räpsittiin vielä kuvia niin kummien, isovanhempien kuin isoisovanhempienkin kanssa ennen kuin vaihdettiin kuuma kastemekko hieman kevyempään mekkoon.




Loppujuhlat Mymmeli vaihtoi syliä ahkerasti ja nukkui suurimman osan ajasta, aina välillä vilkaisten silmänraosta kenen sylissä tällä kertaa loikoo. Iltakin meni oikein rauhallisesti siihen saakka, kun olisi pitänyt käydä yöunille. Pari tuntia huusi eikä mikään kelvannut. Lopulta puoli kahdelta nukahti, vaikka äiti ja iskä olis halunneet nukahtaa vähän aiemmin...



Eno ja Lotta :D

Koirat oli suljettuna makkarissa herkkuluiden kanssa. Mä virittelin oveen rautalankavirityksen, koska Nella osaa avata oven, enkä halunnut että koirat säntää riehumaan juhlavieraiden keskelle. Yllättävän hyvin ne viihtyi, ainoastaan kasteen aikana jompikumpi kolisutti luutaan ovea vasten ja muutaman kerran kuului pientä vinkunaa. Mutta taisi olla raskas päivä koirillekin, nekin oli illalla ihan poikki. :)


perjantai 22. marraskuuta 2013

Ristiäisvalmisteluja

Eilen illalla mä tosiaan aloittelin jo siivoilua Mymmelin vetäessä sikeitä kaukalossaan.


Kävi Mymski myös lattialla kuuntelemassa lauluja, Nupun kytätessä vieressä...


Tänään Mymmeli nukkui kymmeneen asti, jonka jälkeen "leikittiin" Nellan kanssa. Nella toi lelun ja kohta kelli samalla tavalla kuin Mymmeli. :D



Leikin jälkeen Mymmeli kävi ulkona nukkumassa puolentoista tunnin päikkärit, jonka jälkeen kuunneltiin taas vähän musiikkia (ja mulla muuten soi koko ajan lastenlaulut päässä).


Tänään on myös saatu oikein kunnon itkupotkuraivareita, kun on väsyttänyt kovasti muttei malta nukkua. Onneksi on manduca, jonne on hyvä nukahtaa ja äiti voi samalla touhuta omia juttujaan. :)

Jonin vanhemmat tuli jo tänään tänne auttamaan meitä siivouksessa ja mäkin sain leivottua kun mummo vahti Mymmeliä. :) nyt sitten yritetään saada Mymmeli yöunille, jotta jaksetaan kaikki huomenna juhlia.

torstai 21. marraskuuta 2013

Hulinaa

Tänään on ollut melkoinen hulinapäivä. Heräsin itse kahdeksalta ja ysin jälkeen kävin herättelemässä Mymmelin, koska pappi oli tulossa juttelemaan lauantaisista ristiäisistä, ja halusin saada Mymskin aamupuuhat suoritettua ennen sitä. Mymmeli jatkoikin pian uniaan vaunuissa ulkona ja me käytiin asiat läpi papin kanssa. Mehän haluttiin ristiäispapiksi sama pappi, joka meidät keväällä vihki ja joka on minun rippipappi ja Jonin armeijapastori, ja onneksi hänet saatiin, hän on nimittäin aivan mahtava! :) Aluksi vaihdettiin kuulumisia ja pappi kyseli synnytyksestä ja vanhemmuudesta. Tämän jälkeen käytiin kasteen kulku läpi ja valittiin virret. Virsiksi meille nyt valikoitui  alkuun "Suojelusenkeli" ja loppuun "Herra, kädelläsi". Oli myös mukava kuulla, että tilanteen niin vaatiessa voidaan kasteen aikana pitää vaikka tauko tai useampikin, eli jos Mymmeli karjuu hyeenan lailla, voidaan käydä hänet rauhoittelemassa ja vaikka syöttämässäkin ja jatkaa toimitusta sitten, kun kaikki taas kuulee papin äänen. :)

Joni pääsi papin kyydissä töihin, mikä helpotti kyllä suuresti, koska mä tarvitsin tänään autoa ja olisi ollut pientä säätöä päästä lähtemään Mymskin kanssa heti papin lähdettyä. Mä ehdin taas vähän vielä siivoillakin ennen kuin Mymmeli heräsi ulkoa ja heti syömisen jälkeen lähdettiin Mymskin kanssa kauppaan. Ristiäisiä varten ostettiin mm. servettejä, kakunkoristeita, leivontatarvikkeita ja luita koirien viihdykkeeksi. Kauppareissun aikana oli alkanut lumisade ja nyt ulkona näyttää tältä:


Kaupan jälkeen ajeltiin kotiin, jossa ruokittiin äiti ja lapsi ja hetikohta meidän pitikin lähteä hakemaan Joni töistä. Nyt Joni on vaihtamassa jotakin liitintä, joka pari päivää sitten ostettiin vessaremonttia varten, mutta joka osoittautui väärän kokoiseksi. Illalla on siis luvassa varmaankin vessanpöntön vaihtoa ja mä yritän jatkaa siivoamista jos Mymmeli vain antaa. 


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Keskiviikko

Mymmeli on taas pari viime iltaa huutanut kuin syötävä ja nukahtanut vasta kahden jälkeen. Tänään nukuttiin molemmat puoli kymmeneen asti, minäkin! Kymmeneltä Mymski meni taas ulos vaunuihin nukkumaan ja mä aloittelin siivoilua. Ehdin ihan hyvin järjestellä tavaroita ja vähän pyyhkiä pölyjä, mutta unohdin tehdä ruokaa... Kahdeltatoista aloin sitä tehdä ja kuten arvata saattaa, juuri silloin Mymmeli heräsi. Ja oli muuten kiukkuinen! Sain onneksi ruuan uuniin, vaikka Mymski roikkui toisessa kädessä, mutta syödä ei tuo tyttö meinannut antaa. Tällä kertaa kauhoin ruokaa suuhun seisten Mymmeli kainalossa ja hytkytellen samalla. Käyhän se niinkin, näköjään. :D

Ostin eilen kaupungilta Mymmelille lelun, jonka ajattelin laittaa roikkumaan vaunuihin, siellä kun Mymmeli on joutunut tuijottelemaan pelkästään vaunujen kuomua. Lelu oli Mymmelin mielestä kiva, kun testattiin sitä sitterissä istuessa. Vaikka koirat on edelleen mielenkiintoisempia kuin mikään, kunpa ne vielä pysyisi hieman pidempään paikallaan!


Tässä vielä Ninni poseeraamassa näyttelyissä. :) Oli hiukan ongelmia saada se katsomaan tiettyyn suuntaan pää pystyssä, mutta tässä auttoi taas Mymmeli. Mymski kun alkoi huutaa, Ninni rupesi tähyämään, mikä on hätänä, ja näin hieno kuva tuli. :)


tiistai 19. marraskuuta 2013

Tiistain synkistelyt

Tänään mulla oli jälkitarkastus, jossa kaikki ok. Mymmeli sai samalla rotarokotteen suun kautta. Toivotaan, ettei tulis mitään ihmeitä rokotteesta, eikä varsinkaan viikonlopuksi kun on ne ristiäiset...

Neuvolareissun jälkeen käytiin Mymmelin kanssa kaupungilla. Käytiin tilaamassa kukkakimppu lauantaiksi ja ostamassa särkylääkettä Mymskille, jos rokotteesta nyt tulee jotain. Kaupugilla oli mukavan väljää aamupäivästä ja päästiin kivasti liikkumaan vaunujen kanssa. Siitä muistuikin mieleeni mm. sunnuntaiset koiranäyttelyt, joissa vaunujen kanssa liikkuminen ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa... Mä oon jotenkin elänyt siinä uskossa, että mm. lasten ja vaunujen kanssa liikkuville sekä esim. vanhuksille tai invalideille annettaisiin tilaa, mutta näköjään ei. Koiranäyttelyssähän oli tietysti paljon koiria ja ihmisiä, ja jotkut paikat oli tosi ahtaita kulkea, kun ihmiset olivat levittäytyneet käytäville. Kukaan ei kuitenkaan väistänyt meidän yrittäessä vaunujen kanssa pujahtaa välistä, ja vastaantulevatkin tunkivat aina ensin, niin että me jouduttiin odottamaan, että joskus ne vastaantulevat loppuu ja me päästään liikkeelle. Kun lähdettiin näyttelyistä pois, mulla oli pää punaisena huutava Mymmeli sylissä samalla kun lykin vaunuja Jonin tullessa Ninnin kanssa perässä. Meille ei tässä vaiheessakaan annettu tietä... Kuitenkin ihan törkeintä mun mielestä oli se, kun mä pääsin parkkihallin ovelle ja Joni oli jäänyt Ninnin kanssa meistä jälkeen. Mulla oli edelleen huutava vauva sylissä ja vaunut, eikä KUKAAN niistä kymmenistä ihmisistä, joita paikalla oli, tehnyt elettäkään avatakseen mulle parkkihallin oven, vaikka oli selvää, etten pääse ovesta mitenkään yksin... Onneksi oli Joni mukana. Mä pidän itseäni kohteliaana ihmisenä ja avaan ovia mummoille ja muillekin, ja myös kiitän jos mulle vaikka pidetään ovea auki. Miksi nykyään tuntuu olevan niin vaikeaa ajatella muita kuin itseään? Kaikilla on aina niin kiire, että lastenvaunujen kanssa liikkuvat on vain tiellä, joten niitä voidaan kiilailla ja rynniä ohi. Vinkkinä kaikille vaunuttomille, ei niitä vaunuja sen takia siellä lykitä, että oltaisiin muiden tiellä, eikä vaunujen kanssa ole aina ihan helpoin kulkea, joten joskus voi vaikka väistää tällaisia vaunullisia ihmisiä. Ei luulisi sen puoli metriä sivummalta kulkemisen olevan liian raskasta... Enkä nyt tosiaankaan tarkoita, että pitäisi esim. päästää edelle jossain jonossa tms., vaan ihan vaan kadulla tai käytävällä antaa tilaa niin, ettei vaunuilijan tarvitse koko ajan pysähdellä varomaan edestä ja takaa rynniviä ihmisiä, vaunuilla kun ei ihan ketterästi pujotella ihmisjoukossa.

Ristiäisiä varten pitäisi tehdä vielä vaikka mitä. Perjantai taitaakin olla siivous- ja leivontapäivä. Onneksi on taas ihan kurakelit, niin on turha kuvitellakaan siivoavansa aiemmin, kun koirat tuo kuraa niin paljon sisälle... Mutta eiköhän sitä sitten perjantainakin kerkeä.

Nyt ei kyllä ajatus kulje yhtään, joten lopetetaan tähän. :)

Heheh, luin tekstin läpi ja taisi nyt tulla melkoinen valitusvirsi... Oon väsynyt enkä nyt jaksa etsiä hyviä puolia siitä, ettei ihmiset ole kohteliaita. Tämähän nyt oli hurjaa yleistämistä, mutta ehkä täällä päin asuu yllättävän tympeitä ihmisiä, tai sitten se on tämä syksyn synkkyys..?

maanantai 18. marraskuuta 2013

Riita..?

Eilisilta jatkui sähköittä ja kun selvisi, että Mymmelin kummitädillä ja -sedälläkään ei ole sähköjä, kutsuttiin heidät meille viettämään iltaa. Ja olipahan hauska ilta! :) Jonin kanssa kahdestaan meillä oli tylsää, ihan naurettavaa että sitä ei yhtäkkiä osaakaan tehdä mitään kun ei ole sähköjä... Porukalla sitten syötiin grilliruokaa ja pelattiin lautapeliä, ja kun sähköt tuli takaisin 20.34, hihkaistiin ilosta. :) Ilman sähköjä oltiin siis hieman reilu 12 tuntia. Mymmeli suhtautui peli-iltaan hieman vaihtelevasti: välillä nukkui ja välillä huusi. Nukkui pätkiä jopa pinnasängyssä! Taisi kuitenkin taas hälinä ja naurunremakka häiritä unta sen verran, ettei kovin sikeästi nukkunut. Loppuiltakin meni onneksi ilman suurempia itkuja, vaikka kolmet kakat pitikin tehdä. Puolen yön aikaan lopulta nukahti. Heräsin neljältä Mymmelin ähinään, muttei halunnut vielä syödä. Mun oli kuitenkin pakko tässä vaiheessa käydä taas pumppaamassa, ja viideltä mymskikin sitten söi. Kasilta uusi tankkaus, jonka jälkeen mä nousin omiin puuhiin ja Mymmeli heräili ysin jälkeen.

Mymmelillä taisi olla tänään riitaa sarvikuonon kanssa... Ensin jutteli normaaliin tapaan iloisesti ja sitten ihan yhtäkkiä alkoi kamala huuto, joka tyyntyi vasta sylissä. Lähdettiin kylpyyn ja sama toistui kylvyn jälkeen... Hmm, hämmentävää. Saivat ilmeisesti kuitenkin sovittua, kun kohta taas juteltiin iloisesti. :D Taisi olla sarvikuono vähän mustasukkainen, kun Mymmeli kaveeraa nykyään myös kirahvin kanssa. ;)


Vähän ennen kymmentä Mymmeliä alkoi väsyttää ja lähdettiin ulos nukkumaan. Siellä nukkuiuvieläkin, eli nyt on nukkunut vähän yli kaksi tuntia! Ihan outoa, kun mä ehdin tehdä omia juttuja. :) Tosin nyt just rupes kuulumaan itku. :D

Jep, kyllä se Mymski tuolloin heräsi eli nukkui ulkona vähän reilu kaksi tuntia. Nyt ollaan tässä välissä jo leikitty, kuunneltu musiikkia, syöty, nukuttu ja luettu kirjaa.


Kohta muuten liikkuu!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Koiranäyttely ja sähkökatko

Eilenkin illalla Mymmeli hieman kitisi, muttei läheskään yhtä pahasti kuin perjantaina. Eilen taisi johtua lähinnä nälästä, söi nimittäin tosi useasti lyhyen ajan sisällä ja päälle vielä mun aamulla pumppaamat maidot. Puoli yhden aikoihin Joni sai Mymskin siirrettyä kainalosta sänkyyn ja syömään herättiin klo 3 ja 6.30. Meidän piti lähteä aamulla viemään Ninni näyttelyihin klo 9, joten mä nousin kasilta aamupalalle. Sähköt räpsyi pois ja päälle koko viime yön ja vähän ennen puoli yhdeksää aamulla ne sitten katkesi kokonaan. Herättelin Mymmelin ja Jonin ja kun yhdeksältä lähdettiin, ajattelin, että kyllä sähköt varmaan tulee takaisin sillä välin kun ollaan poissa.

Näyttelyt meni Ninnin osalta hyvin, sai ERI:n ja oli kolmas. Mymmelikin viihtyi aluksi vaunuissaan oikein mukavasti, eikä häiriintynyt koirien haukunnasta eikä muusta hälinästä, vaikkakin kuulutukset kiinnittivätkin aluksi Mymskin huomion. Me kierreltiin Jonin kanssa ympäriinsä Ninnin ollessa kasvattajansa kanssa, koska se muuten hinkui niin kovasti meidän perään. Jonkin ajan päästä Mymmelillä petti kuitenkin hermot. Kävin syöttämässäkin, mutta se ei auttanut. Lopulta kuitenkin tyyntyi syliin. Päätettiin mennä katsomaan, mikä tilanne Ninnin kanssa on. Kehää lähestyessämme huomattiin, että ninni on juuri esiintymässä, joten jäätiin hieman kauemmas kurkkimaan. Juuri silloin Mymmeli aloitti taas huudon, jonka Ninni tietenkin kuuli... Lähdettiin väljemmille vesille rauhoittelemaan Mymmeliä ja mua pelotti, oliko Ninni saanut hepulin ja pyrkinyt meidän perään. Kun sitten palattiin paikalle, saatiin kuulla, että Ninni oli tietenkin ruvennut katsomaan sinne suuntaan, missä Mymmeli oli itkenyt, mutta kuulemma se olikin ollut ihan hyvä juttu, koska Ninni ryhdistäytyi ja skarppasi silloin. Mymmeli siis vain tsemppasi Ninniä! ;) hetken päästä Mymmelillä meni taas hermot, ei kai oikein kuitenkaan osannut uudessa paikassa ja hälinässä kunnolla nukkua. Onneksi näyttelyt oli jo meidän osalta ohi ja päästiin lähtemään kotiin.




Matkalla juttelin äitini kanssa, joka kertoi, että heiltä on myös sähköt poikki ja vikapäivystyksessä luvattiin ne takaisin vasta puolilta öin. Ja kun päästiin kotiin, niin eihän meilläkään tosiaan mitään sähköjä ollut... Lähdettiin vielä käymään kaupassa ja ostettiin ruokaa, jota pystyy tekemään grillissä. Nyt on pihvi ja perunanyytit grillissä, kohta päästään syömään. Toivotaan, että pian kuitenkin saataisiin sähköt takaisin, alkaa nimittäin jo hieman paleltaa... Vaikka hyvinhän tuo sauna lämmitti kun sitä äsken lämmitin, täytyy illalla lämmittää uudestaan.




lauantai 16. marraskuuta 2013

Juhlat

Käytiin tänään tosiaan Jonin kummitädin 50-v juhlissa. Aamun "kyllä me jaksetaan lähteä"-fiilis kaikkosi melko nopeasti... Parin tunnin ajomatka juhliin sujui hyvin ja pysähdyttiin hieman ennen päämäärää syöttämään Mymski. Kuitenkin melkein heti perille päästyä alkoi sekä Jonin että mun silmät painaa... Mymmelikin nukkui suuren osan ajasta ja loput oli mummon sylissä. Me oltiin Jonin kanssa ihan pihalla, tilttailtiin vaan ja tuijotettiin yhtä pistettä. Tosi hyviä vieraita... :D

Parin tunnin juhlimisen jälkeen Mymski ensin söi, sitten kakkasi, sitten kakkasi uudestaan ja sitten meni hermot hälinään ja vieraisiin ihmisiin. Niinpä lähdettiin kotia kohti. Kotimatkakin meni hyvin, vaikka loppumatkasta Mymmelillä meinasikin jo mennä hermot.

Just kun eilen avauduin täällä siitä imettämisestä, niin sit eilen ja tänääb se onkin sujunut ilman ongelmia. No, en valita, kiva että välillä onnistuukin. :)

Mun pitäisi tänään vielä pestä Ninni huomisia näyttelyitä varten. Ja huomenna onkin sitten taas jännä päivä, kun mennään ihmis- ja koirahälinään pyörimään.