lauantai 29. kesäkuuta 2013

Mahan kasvua

Huhhuh, alkaa tuo maha olla jo jonkin verran tiellä! Joni lähti jo aamulla katsomaan rallia ja mä suuntasin vanhempien luo kyläilemään. Siellä sit käytiin äiskän kanssa läpi mun ja veljieni vanhoja äitiyspakkauksia -80 luvulta (tai mitä niistä nyt oli jäljellä). Laatikot oli lattialla ja kun yritin niitä tuolilla istuen tonkia, maha todellakin otti vastaan! :D Mukaan lähti ainakin lakanoita pikkuiseen peittoon ja villavaatteita, joita mulla ei vielä ollutkaan. Myös parit hyvänä säilyneet potkuhousut ja muut vaatteet nappasin matkaani. Kastemekkoakin jo katselin, se on siis äitini virkkaama ja ollut meillä kaikilla lapsilla käytössä. Siihen oli vaan säilytyksessä tullut jokin tahra, toivottavasti se lähtee pesussa.

Maha oli tiellä myös, kun yritin kerätä pihalla metsämansikoita. Vähän väliä piti nousta seisomaan kun ei vaan pystynyt kykkimään. :D Joni pyysi mut mukaan viimeiselle pätkälle katsomaan rallia, joka siis ajettiin tässä ihan lähellä. Siellä sit yhdessä vaiheessa sain hyvän idean istua Jonin niskaan kun hän istui mättäällä. Mutta maha oli siinäkin tiellä!

Nyt oon onneksi sentään jaksanut ihailla ja ihmetellä tuota kovasti kasvanutta vauvamahaani. Mukavan sirona se on vielä toistaiseksi pysynyt, toivottavasti siitä ei ihan jättimäistä tulekaan, koska olo on tukala välillä jo nytkin. Tänäänkin sain keinutuolissa istuessani monta niin mojovaa potkua kylkiin ja ympäri vatsaa, että piti oikein pikkuista komentaa ottamaan vähän rauhallisemmin. :)

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Verikokeita ja shoppailua

Aamulla kävin kilpirauhaskokeessa ja ottivat samalla koko veren kuvan. Maanantaina sit selviää, onko niissä jotain. Vähän surkeesti sitoi se hoitaja ton pistoskohdan: kun ajelin kaupunkiin, tunnustelin että ihan kun se tuntuis märältä ja kun sit katoin niin se töppö olikin ihan läpimärkä verestä! Vaihdoin siihen sit laastarin ja vuoti se vielä siihenkin. No, onneksi on nyt sentään loppunut. :)

Palkkapäivän kunniaksi yritin etsiä itselleni jotain tunikaa/paitaa legginsien kanssa käytettäväksi, ja vaikkei ihan sellaista löytynyt kuin olin ajatellut niin jotain kuitenkin. Alennuksesta tarttui mukaan myös taas yksi body ja housut huimalla neljällä eurolla.
 Aioin ostaa viimeinkin kauan haaveilemani harsopakkauksen, jossa oli ihana värisiä ja kuvioisia harsoja, mutta ne oli tietysti loppu. :( Tarkoitus oli ostaa myös tutteja, ne kun vaan on niin ihania eikä niitä ole vielä tullut hankittua, mutten löytänyt mieleisiä, joten nekin jäi vielä kauppaan. No onneksi tässä on vielä aikaa hankkia niitä! :D

Sit rupeskin yllättäen taas heikottamaan ja väsyttämään, joten lähdin kotiin. Hetken huilattuani jaksoin vielä kuitenkin tarttua imuriin ja sain viimeinkin siivottua tän kaamean sotkun! Tosin en jaksanut pestä lattioita, siinä vaiheessa piti luovuttaa... Nyt aionkin palkita itseni kylmällä juomalla ja kirjalla! Tässä kuva vielä siivousmasusta 27+4.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Sairaslomaa ja puuhastelua

Kävin tänään taas lääkärissä, kun ei tää olo oo tästä helpottanut. Muutenkin iskenyt ihan totaalinen väsymys, mitään ei jaksa ja kaikki asiat tuntuu stressaavan. Kai se vähän herätti itseäkin, kun mies eilen ilmaisi huolensa mun jaksamisesta ja olihan mun sit myönnettävä itsellenikin, etten oikeasti vaan kerta kaikkiaan jaksa. Jotenkin vaan tuntui pahalta myöntää se... Sain nyt vielä lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja ensi viikon loppuun asti sairaslomaa. Vähän jo keveni mieli, kun nyt tietää olevansa kotona hieman pidempään ja töissäkin kävin jo ilmoittamassa. Sekin on ollut niin ahdistavaa, kun aina pari päivää kerrallaan on pitänyt saikkua ilmoitella töihin ja samalla oon potenut siitä huonoa omaatuntoa. En kyllä vielä ois halunnut jäädä saikulle, koska en halua joutua kelan sairauspäivärahoille kun raha-asiat muutenkin stressaa. Mutta katsotaan nyt ensi viikko, eihän siitä tiedä vaikka sitten olisikin jo ihan uudella tavalla virtaa.

Kävin ennen juhannusta ostamassa sitterin. Kuvassa väri näytti mustalta, jossa kirkkaanpunaiset reunat ja ajattelin, että kyllähän kirkkaanpunainen sopii ihan hyvin pojallekin. Paikan päällä väri olikin pinkki. :D No, oli sen verran halpa sitteri, että kyllä se mukaan lähti. Ja pinkki on oikeastaan ollut aika tykätty väri meillä, niin miehen kuin itsenikin mielestä, joten pitäähän se pikkumieskin opettaa heti tavoille. :)


Otin myös viimein itseäni niskasta kiinni ja laitoin ensimmäisen koneellisen vauvanvaatteita pyörimään. Josko niiden pikkuvaatteiden hypistely vähän vielä piristäisi. :) Ja ostin muuten alennuksesta vauvan huoneeseen sisustustarroja, enää pitäisi maalata seinät ja sitten läimiä tarrat seinään. :)



maanantai 24. kesäkuuta 2013

27+0

28. viikko ei alkanut ihan niin hyvin kuin ois voinut toivoa. Päätin aamulla mennä töihin kokeilemaan viime viikkoisista iskiaskivuista huolimatta. Jo autoa ajaessa huomasin taas sen, että kivut häviää kun pari päivää lepää, mutta palaa heti kun erehdyt jotakin tekemään, tässä tapauksessa ajamaan autoa. Töissä istuminen oli aika tuskallista ja tuolista ylös nouseminen hankalaa. Päätin kuitenkin jaksaa päivän loppuun ja katsoa illalla tai huomenna aamulla tilannetta uudestaan.

Pari tuntia ruokatauon jälkeen ihan yhtäkkiä siinä tietokonetta näpytellessä mahaan rupesi sattumaan, tuli tosi huono olo ja rupesi pyörryttämään. Yritin ensin ihan vaan nojailla käsiin ja saada oloa sillä paremmaksi, mutta kun se ei auttanut, siirryin lattialle ensin istumaan ja lopulta makaamaan jalat koholla. Mahtoi olla tavaraa tuovien kuskien mielestä outo näky, kun yksi makaa lattialla jalat pystyssä. :D Välillä olo tuntui hieman helpottavan, mutta aina kun yritti nousta ylös, meinasi taju lähteä. Makoiltuani lattialla hyvän tovin pääsin viimein ylös vain joutuakseni palaamaan parin minuutin päästä takaisin lattialle. Lopulta pääsin kuitenkin ylös ja lähdin kotiin.

Mulla ei ole mitään hajua mistä tuo johtui, työpisteessäni ei säällä ole vaikutusta eli esim. tämänpäiväinen helle ei siellä tunnu. Olin myös syönyt ja juonut normaaliin tapaan. Vieläkin on vähän heikko olo muttei onneksi enää pyörrytä. Ihan kohta pitäisikin lähteä lääkäriin, tosin en tiedä tapahtuuko siellä muuta kuin kirjoitetaan sairaslomaa, jota loppupäivälle tarvitsin. Toivottavasti tää ei tuu toistumaan, oli tosi inhottava olo!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Sokerirasitustesti

Oon nyt labrassa sokerirasitustestissä, johon siis jouduin pelkästään siksi, että olen yli 25 vuotias. Kaksi ekaa koetta on jo otettu, puolen tunnin päästä olis viimeinen.

Litku meni aika helposti alas, kylmää vadelmanmakuista liuosta. Kitalakeen se vähän jäi ja kamala jano tuli. Ekan tunnin istuskelin odotusaulassa ja luin kirjaa, nyt pääsin ekg huoneeseen makoilemaan kun täällä on niin hiljaista. Vähän on huono olo ja päätä särkee, mut ei tää niin kauhee kokemus oo. Paitsi että vihaan mun verisuonia, ne karkaa aina!! Eka näyte tuli hyvin vasemmasta kädestä, toista yritettiin oikeasta mutta suoni karkas joka kerta joten otettiin taas vasemmasta. Saa nähdä mistä seuraava otetaan, nyt jo sattuu tohon vasempaan käteen... Sama oli viime syksynä kun jouduin migreenin takia tiputukseen, yhdeksännellä pistolla saatiin vasta tippa suoneen. Mutta sattupahan vähän aikaa johonkin muuallekin kun päähän! :D

Enää parikymmentä minuuttia ja saan juoda! Myös laukussa odottavasta omenasta haaveilen kovasti. Kohta on ohi, vaikka just nyt se litku pyrkiikin ulos...

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kirppislöytöjä

Löysin kirpparilta pari halpaa bodya ja housuja, sekä hoitoalustan, yhteensä vajaa 8 €, joten ei paha mun mielestä. :) Yritin tarkoituksella etsiä ihan pieniä vaatteita, koska niitä ei kuitenkaan viitsi uutena ostaa, mutta muutamalla kymmenellä sentillä kyllä. Kovin pieniä ja itseä miellyttäviä ei kuitenkaan löytynyt, mutta muutoin olen tyytyväinen ostoksiin. Etenkin 3 euron hoitoalustaa, koska se on tosi hyvässä kunnossa ja oon ollut maksamassa sellaisesta jo paljon enemmän. Kuvissa mukana nyt myös pari viikkoa sitten ostettu hoitopöytä, josta ei vielä tainnut olla kuvaa.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Sohvalla makoilua

Huooh... Viikonlopusta asti sattunut alavatsaan ja särkenyt selkää. Olinkin nyt nää pari päivää kotona ja sohvalla maatessa säryt häviääkin. Mutta heti liikkeelle lähtiessä alkaa taas sattumaan. :( sen lisäksi tänään uhan yhtäkkiä alkoi taas tuo iskias vaivata. Se tais viimeksi vaivata joskus viikolla 14 ja olinkin tyytyväinen, että pysyi näinkin pitkään poissa. Nyt se on kuitenkin sika pahana, hyvä että pystyi autoa ajamaan, kävely on yhtä tuskaa ja sohvalta ei tahdo päästä ylös. Näinköhän menee juhannuskin ilman suurempia liikkumisia..?

Tänään oli myös ekan kerran neuvolalääkärillä käynti. Siellä ei tehty mitään ihmeitä, ensin terkkari mittasi verenpaineen ja hemoglobiinin, joka ei ollut raudan syömisestä huolimatta noussut kuin edelliskerran 110:stä 113:sta. Verenpaine oli kuitenkin tällä kertaa ihan ok vaikka alipaine taas hieman alhainen. Lääkäri sitten otti sf-mitan joka oli 26,5 eli yläkäyrällä mennään. Sykkeetkin kuunneltiin, vaikka minun sykkeeni meinasi koko ajan sotkea pikkuisen kuuntelua. Hyvinhän tuo pikkuinenkin sydän siellä kuitenkin jumputti. Muuta ei lääkärillä tehty ja sieltä pois lähtiessä tuo iskiaskin sitten päätti muistuttaa itsestään. No, ei auta kuin toivoa, ettei nyt ihan koko loppuaikaa tarviis irvistellä kun yrittää kävellä...

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Batman begins

Batman. Hän asustaa tuolla minun masussa. :) Meillä ei oikein ollut vauvalle työnimeä. Hääpäiväämme seuraavana päivänä Jonin kaverin pojalla oli ristiäiset ja Joni toivotti heille hauskaa päivää ja kehotti antamaan hauskan nimen. Vastaukseksi tuli nimen olevan "Abdi Batman". Siitäpä sitten meidän vauveli nimettiin Batmaniksi. Heidän lapsestaan ei oikeasti tullut tuon nimistä. :D

Tuolloin emme vielä tienneet, onko meille tulossa tyttö vai poika. Mulla oli vahva tunne tytöstä, niinkuin mun äidillä ja anopillakin. Seuraavana tiistaina rakenneultrassa kuitenkin paljastui, että odotamme poikaa. <3 Tuolloin kävimme myös ostamassa ensimmäisen vaatteen pikkuiselle, nimeen sopivasti.





Migreeni... :(

Taas se iski, migreeni. :( tästä taitaa tulla vaikea kesä, kelien puolesta vaikuttaa siltä, että kärsin migreenistä PALJON! Normaalistikaan mulle määrätyt lääkkeet ei välttämättä auta ja nyt kun niitäkään ei saa käyttää, on tää aika tuskallista. Migreeni alkoi jo aamulla kun pääsin töihin, mutta pari tuntia kituuttelin siellä kunnes seuraava tuli töihin ja pääsin lähtemään. Nyt on onneksi jo hieman helpottanut, kun ei tarvitse tuijottaa tietokoneen ruutua koko ajan. Huomenna olis tarkoitus mennä käymään Ikeassa, saa nähdä onko mun pää asiasta samaa mieltä.

Odotellessani työterveyshoitajan aikaa, kipaisin nopeasti Lindexillä. Sieltä tarttuikin matkaan kaksi ihanaa bodya.


Tänään oli myös tullut mun Ellokselta tilaamat vaatteet, aloituspakkaus vauvalle ja pari bodya, jotka tarjouksessa maksoivat 3,50 € / kpl.

Lampaita :)




Tuohon aloituspakettiin kuuluu peitto, pitkähihainen ja lyhythihainen body, pitkähihainen paita, kahdet housut, myssy ja tossut. Tämäkin oli tarjouksessa, joten ei tullut kalliiksi. :)

Nyt menen lepuuttelemaan päätäni, josko se siitä pikkuhiljaa paranisi.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Viikonloppu

Lauantaina käytiin Jonin kanssa pitkästä aikaa ulkona syömässä ja sen jälkeen satamassa jätskillä. Jotenkin on ollut niin paljon kaikkea hässäkkää ja ohjelmaa, ettei kahdenkeskistä aikaa ihan hirveästi ole jäänyt. Nyt kun sitten oli vapaa viikonloppu ja mäkin olin jo hieman toipunut migreenistä, otettiin kaikki ilo irti ja nautittiin auringosta yhdessä. :) Mahakin on kasvanut hurjasti, johtuneeko sitten liiasta jätskin syönnistä vai mistä... :D


Sunnuntaina käytiin hakemassa hoitopöytä ja nyt se odottaa valmiina tuolla vauvan huoneessa. :) Pinnasängyn kanssa tuli vähän takapakkia, kun kaikkia kiinnitysruuveja ei löytynytkään. Toisaalta, katselin käytettyjä pinnasänkyjä, joiden mukana tulis patja ja muuta, niin eipä tuo tulis paljookaan kalliimmaksi ostaa sellaista, kun kuitenkin jouduttais tuohon vanhaankin pinnasänkyyn ostamaan uusi patja ja peitto ja tyyny jne. No, pitää vielä vähän katsella. :)

Tänään olin töissä, mutta edelleen tuo painostava ilma tuntuu pääkopassa. Mutta ei kai se auta kun yrittää jaksaa, ei viitsi koko aikaa olla saikullakaan... Onneksi ei kuitenkaan ollut niin paha migreeni kuin viime viikolla.

Kotiin tullessa meidän karvaiset lapsukaisemme, kissa ja kaksi koiraa (tai todennäköisesti vain kissa ja nuorempi koira) olivat taas pitäneet hauskaa... Pöydältä oli tiputettu yksi lasikupuinen lamppu, joka tietenkin oli mennyt rikki. Kun sitten rupesin siivoamaan jälkiä, löytyi lampun palasia ihan ympäri koko kämppää... Fiksua toimintaa koiraltamme, sanoisin. Onneksi ei kuitenkaan ollut sattunut mitään. Samalla siinä lasinsiruja lattialta kerätessä huomasin, että maha alkaa olla jo ihan hyvin tiellä. :D

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pesänrakennusvietti ja äitiyspakkaus

Mulle iski eilen yllättäen ihan hirvee pesänrakennusvietti. Muutettiin keväällä ennen häitä mun lapsuudenkotiin ja vauvalle tarkoitetusta huoneesta tuli muuton yhteydessä varasto: sinne kasattiin kaikki laatikot, mitä ei heti tarvinnut purkaa, samoin kuin kaikki häähärpäkkeet säilöön. Itse sain sieltä pikkuhiljaa tyhjennettyä laatikoita ja viimein viikko sitten kaikki hääromppeetkin muualle, mutta mies ei ole jaksanut tehdä omille tavaroilleen mitään. Kun olen vihjaillut, että haluaisin jo alkaa laittaa huonetta vauvaa varten, Joni on vain todennut, että eikö se ole vähän liian aikaista. Eilen sitten otin ohjat omiin käsiini ja rupesin purkamaan viimeisiä laatikoita ja yhtä säkkiä lukuunottamatta huone on nyt tyhjä, jes!

Seuraavaksi sitten kannoin varastosta minun ja veljieni vanhan pinnasängyn, mutta kun aloin koota sitä, siitä puuttuikin kiinnikkeitä. Ja sekös sitten eilen harmitti! No, Joni on juuri tällä hetkellä ostamassa uusia puutappeja, josko siis tänään saatais edes se sänky koottua. :)

Pinnasänky odottaa kokoamista
Eilen myös rupesin vimmatusti etsimään netistä käytettyä hoitopöytää. Olinhan niitä aiemminkin jo katsellut, mutta olin ajatellut, että turha sitä vielä on ostaa tilaa viemään. Eilen kuitenkin bongasin sieltä sopivan ja ihan tästä läheltä, ja eiköhän me se käydä ostamassa. Vaunut ostettiin myös tällä viikolla, ihan vain koska ne oli aika isossa alennuksessa ja kun sattui sopivat löytymään. Nekin on nyt valmiiksi kasattuna vauvan huoneessa.

Vaunut
Kun olen lueskellut vauvafoorumeita ja muita odotusblogeja, oon aatellut, että meillähän ei oo vielä hankittuna juuri mitään. Mutta nyt kun niitä rupesin tänne listaamaan niin onhan niitä jo ihan kivasti. Vaikka paljon toki vielä puuttuukin, mutta onneksi on vielä aikaa.

Tänään haettiin äitiyspakkaus postista ja olihan noita vauvanvaatteita aika ihana hiplailla. :) Vielä kun jaksaisi ruveta pyykkäämään niitä...

Äitiyspakkaus

Jo tänne muuttaessa ajateltiin, että rempattais vähän ainakin kahta makkaria ja vessaa. Jotenkin ei vaan viime aikoin oo yhtään ollut sellainen fiilis, että jaksaisi siihen ryhtyä. Kunnes eilen! Etsin netistä jo valmiiksi laminaatit ja tapetit ja suunnittelin, minkä väriseksi maalaisin vauvalle tarkoitetun huoneen yhden seinän. Nyt pitäisi sitten vaan alkaa toteuttamaan. :)

Tässä ollaan

Siirtyilempä pikkuhiljaa tuolta hääblogin puolelta tänne, odotusblogiin. Nyt on menossa raskausviikko 24+4 ja laskettu aika pojallemme on 23.9, kaksi päivää ennen miehen synttäreitä. :) Tämä viikko on mennyt valitettavasti migreenin kourissa, ei yhtään kivaa. :( Jotenkin aina kuvittelin, että kun tulen raskaaksi, saan heittää hyvästit migreenilleni, mutta toisin kävi. Nytkin on vetänyt ihan veteläksi ja sohvan pohjalle.

Kerronpa sitten lyhyesti minusta ja meistä niille, jotka eivät vielä hääblogin kautta meitä tunne. :)
Täytetään mieheni kanssa molemmat tänä vuonna 26-vuotta. Me tavattiin oikeastaan ensimmäisen kerran jo syksyllä 2009 yhteisten kavereidemme luona, mutta minä olin silloin vielä edellisessä suhteessa eikä meidän välille vielä silloin syntynyt mitään. Tammikuussa 2011 tilanne oli kuitenkin aivan toinen ja löysimme toisemme uudestaan, molemmat sinkkuina. Helmikuussa meillä oli ensitreffit ja sen jälkeen ollaankin sitten oltu oikeastaan koko ajan yhdessä. Kesäkuussa muutettiin ensimmäiseen yhteiseen kotiin.

Raskautta alettiin yrittämään keväällä 2012. 3.7.2013 minua kosittiin ja häät oli tarkoitus pitää 24.8.2013. Tuolloin myös päätettiin jättää yrittämällä yrittäminen ja keskittyä häiden järjestämiseen. Tammikuussa 2013 tein positiivisen raskaustestin, ensin haalean ja parin päivän päästä vahvemman. <3 Häiden suhteen arvoimme, aikaistetaanko niitä vai siirretäänkö johonkin hamaan tulevaisuuteen. Päädyttiin aikaistamaan, mikä osoittautui oikein hyväksi ideaksi. Häitämme juhlittiin 4.5.2013. Raskausviikkoja oli silloin 19+5 ja pitkin kevättä jännitin, mahtuuko jo syksyllä ostamani hääpuku päälleni. Hyvin mahtui, mahani on alkanut kasvamaan vasta viime viikkojen aikana. :)

Olen päässyt omasta mielestäni helpolla tämän raskauden aikana: pahoinvointia ei juurikaan ole ollut. Kova väsymys oli toki alussa ja välillä vieläkin, samoin nuo migreenit tuntuu taas lisääntyneen. Tosin eipä ne ole enää niin pahoja kuin ennen raskautta. Maha on ainakin omasta mielestäni vielä suhteellisen pieni vaikka alkaakin jo olla välillä hieman tiellä. Selän kanssa oli ongelmia noin viikolla 14, mutta nyt nekin ovat hävinneet. Pelkään selkäongelmien kuitenkin olevan vasta edessä... Mutta toivotaan, ettei mitään aivan järkyttäviä vaivoja ole edessäpäinkään. :)