maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen

Viimeksi kirjoittelin meidän "pääsiäisperinteestä" eli oksennustaudista. Kyllähän siinä sitten niin kävi, että vaikka aluksi luultiin vain Venlalla olleen joku pöpö, oksensi Lotta sitten ma-ti yön. Onneksi minä ja Joni selvittiin pelkillä vatsanväänteillä ja huonolla ololla, mutta kyllä viime viikko oli melko raskas... Joni oli aamusta iltaan töissä, eli minä hoidin yksin kipeät lapset itsekin huonon olon kourissa. Lisäksi Lotta kävi kierroksilla parannuttuaan ja teki ilkeyksiä (kuten kiusasi Venlaa) ja hyppi muutenkin seinille. Puuh. Koko viikolla ei tullut juuri öisinkään nukuttua, sillä joko siivosin lasten oksennuksia ja kuuntelin heidän ääniään tai juoksin itse vessassa. Tai sitten valvoin muuten vain.

Pääsiäistä meillä ei sen enempää laitettu, joskus ostin jostain poistokorista muutaman pääsiäispupun ja niillä Lotta koristeli milloin kenenkin sormet.




Torstaina Lotta lähti mummolaan ja minä sain hetken huokaista. Perjantaina me lähdettiin perästä loppuporukalla. Vaikka yritin pariinkin otteeseen nukkua päiväunia, en vain saanut unta, joten unisaldoa ei tullut täydennettyä lainkaan.


Lauantaina ajeltiin takaisin kotiin ja illalla tekaisin pari juustokakkua. Sunnuntaina päästiin kuulemaan tyttöjen serkkuvauvan nimi ja kauniin nimen hän saikin. :) Lotta viihtyi hyvin enojensa ja milloin kenenkin kanssa leikkien, mutta venlalle tuli hätä aina pois minun sylistäni joutuessaan. Että terve vaan taas eroahdistus... Onneksi sitten hetkiä viihtyi myös ilman minua, kun pääsin livistämään niin, ettei Venla huomannut lähtöäni.


Serkuksilla on ikäeroa noin 8 kuukautta ja kokoeroa vielä melkoisesti. :D



Tänään ollaankin sitten oltu ihan vain kotosalla ja leikitty.


Mukava pääsiäinen siis takana, vaikka touhua onkin riittänyt. Onneksi tauti on nyt takana päin ja toivottavasti ei ihan heti tulisi uudestaan, ei edes ensi pääsiäisenä.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Pääsiäisperinne ja viime päivien puuhia

Meidän perheellä taitaa olla oma pääsiäisperinne, joka ei kyllä todellakaan ole kovin mieluinen... Viime pääsiäisenähän oltiin koko perhe noroviruksen vallassa ja vaikka noudatettiin varoaikoja, tartutettiin silti vielä puoli sukua. No, viime vuonna Venla kärsi kyseisestä taudista minun vatsassani, mutta eilen hän alkoi oksentaa ihan itse. Päivällä ajattelin vielä sen johtuvan vain jostakin mitä minä tai Venla oltiin syöty, sillä oksentaminen muistutti lähinnä isoja pukluja. Nukkumaankäydessä tulikin sitten jo isompi satsi ja tietenkin meidän sänkyyn sekä Venlan että minun päälleni. Kun viimein sain Venlan nukkumaan, kuuntelin itse jokaista Venlan inahdusta, Lotan itkua ja Jonin kolistelua ja joka kerta sydän hyppäsi kurkkuun, että nyt taas joku oksentaa. Kuudelta aamulla heräsin siihen, kun Venla oksensi kaaressa minun päälle. Onneksi selvittiin yö oksentamatta, vaikkei tuo mikään erityisen mieluinen tapa ollut herätäkään... Vielä noin puolisen tuntia oksentamisesta Venlalla nousi koko ajan suuhun jotakin ja myös hikka vaivasi. Tyttö on ollut tosi itkuinen ja olisi vain sylissä. Erityisen hauskaa tästä tekee se, että Lotalla on joku ihme vaihe menossa ja hän roikkuu myös koko ajan kiinni minussa. En vienyt Lottaa kerhoon tänään, jos meillä nyt on joku tarttuva tauti, ettei levitetä sitä muihin. Aamun jälkeen Venla ei ole oksentanut, mutta on nyt sitten ripulilla. Pyykkiä tulee läjäpäin, juuri kun saan koneellisen pestyä on uusi koneellinen vaatetta ja harsoja ja pyyhkeitä ja lakanoita odottamassa. Nyt vain jännätään, ollaanko kohta muutkin samassa taudissa. Niin kovasti toivon ettei oltaisi, tietenkin ihan jo sen takia että oksennustauti on jotain aivan hirveää, mutta myös siksi että meillä on tulossa serkkuvauvan nimenpaljastuspippalot sekä ukkini hautajaiset. Onneksi toiset on vasta reilun viikon päästä ja toiset parin viikon päästä, että hyvässä lykyssä ehditään kaikki sairastaakin ennen juhlia, mutta jos käykin niin, että pidetään aina vaikka pari päivää väliä ennen seuraavan sairastumista, niin voi olla että vähintäänkin tartutetaan vielä eikä päästä osallistumaan. Mutta sitähän on nyt vielä tässä vaiheessa turha miettiä, nyt vain toivotaan, että päästäisiin mahdollisimman vähällä ja että Venlakin pian parantuisi.

Mutta palataanpas sitten viikonloppuun. Jonilla oli asiakaskyyditys ja me lähdettiin tyttöjen kanssa mukaan. Minäkin pääsin siis pitkästä aikaa käymään Jonin kyydissä ralliauton kyydissä 180 km/h vauhdissa. Olihan se aika hurjaa, vaikka jääradalla vauhti ei tuntunutkaan, metsätiellä pelottikin jo ihan eri tavalla. :D Tytöt odottivat reippaana muiden kanssa ja vilkuttivat ohiajettaessa.



Samalla reissulla käytiin vanhemman kummityttömme luona kylässä ja Venlasta oli ihan huippua katsoa ikkunasta ulos. :D Kyllä meilläkin muuten katsotaan ikkunasta ulos, mutta jostain syystä se oli tuolla nyt jotenkin erikoisen jännää. ;)



Venla pyrkii koko ajan ylöspäin ja pääseekin jo kiipeämään tukea vasten polvilleen. Veikkaanpa, että konttaaminenkin on jo aika lähellä. Kun Venla istuu lattialla, siirtyy hän siitä aika näppärästi konttausasentoon vaikka sitten jatkaakin matkaa ryömimällä. Ja Venla muuten pääsee jo itsekin lattialta istumaan.


Vaikka musta onkin ollut ihan helpottavaa, ettei Venla ole pitänyt kiirettä liikkumisen kanssa, niin nyt odotan jo itsekin, että hän oppisi konttaamaan tai nousemaan ylös, koska Venla turhautuu lattiantasolla liikkumiseen. Venlasta parasta on, kun häntä seisotetaan olkkarin pöydän edessä ja hän ihan itse saa ottaa pöydältä lelun.


Maanantaina käytiin Lotan kanssa testaamassa luistimia. Mentiin tuohon läheisen koulun kentälle, johon oli kyllä jo sulanut hiekkalämpäreitä näkyviin, mutta löytyi sieltä vielä jäätäkin. Juuri sopivasti, että saatiin se ehkä noin puoli minuuttia mitä Lotta jaksoi, testata minkälaista luistelu on. :D


Sellaista kuuluu siis tänne nyt. Juuri piippasi pyykkikone, joten lähden laittamaan pyykit kuivumaan ja seuraavat pyörimään. Venla on ulkona päikkäreillä, toivottavasti saisikin nyt hyvin nukutuksi.

torstai 10. maaliskuuta 2016

No se tutti

Voihan tutti sanon minä!

Lotta sai ensimmäisen tuttinsa muistaakseni alle kaksi viikkoisena. Tyttö piti minua tuttina, joten vaihdoin tissin oikeaan tuttiin. Kyllähän sitä tuttia sitten sai etsiä pitkin yötä ja laittaa takaisin suuhun, mutta nyt kun on vertailtavana tuo toinen, joka ei tuttia suuhunsa huoli, niin mieluummin mä sitä tuttia tunkisin sinne suuhun kuin toimisin itse tisseineni tuttina koko yön...


Ajattelin, että tutista luovutaan vuoden ikään mennessä ja muistaakseni Lotta oli reilun vuoden, kun tutti oli käytössä ainoastaan yöllä; jopa päiväunet nukuttiin ilman tuttia. Koska öisin kuitenkin vielä heräiltiin ja nukahtaminen oli vaikeaa, ei tutista luovuttu kokonaan. Sitten Lotta tuli kipeäksi ja tutti tuli taas kuvioihin myös päivällä. Ja taas kun se oli saatu päivistä pois, tuli joku tauti ja tutti pyöri taas suussa jatkuvasti. Pian syntyikin Venla, eikä haluttu sekoittaa tutin poisjättämisellä jo muutenkin suuren muutoksen kokenutta tyttöä.


Syksyllä aloin puhua Lotalle, josko hän antaisikin tuttinsa tonttuvauvoille ja etenkin joulukuussa tarjosin usein tätä vaihtoehtoa. Pari kertaa tuteista jo "luovuttiin", mutten illalla jaksanut kuunnella huutoa vaan tutit palasivat. Myös joulun jälkeen pari tuttia vietiin Lotan aloitteesta postilaatikkoon tonttuvauvoille, mutta silloinkin kaivoin hyvin nopeasti sohvan alle jääneet tutit esiin.


Olen koko ajan odottanut, että Lotta olisi valmis luopumaan tuteistaan ja antaisi ne vaikka "joillekin" vauvoille. Kun tyttö sitten kaipaisi tuttejaan, voisi muistutella, että ne ovat nyt toisilla vauvoilla käytössä. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt kuunnella ne huudot vaikka vuosi sitten ja heittää tutit menemään ennen oman tahdon tulemista... Valitettavasti huonosti nukkuvan vauvan kanssa tekee huonoja päätöksiä: ajattelin aina, etten jaksa kuunnella tutista luopumisesta seuraavaa huutoa ja valvoa sen myötä vielä lisää ja odotin vain, että Lotta olisi sen verran iso, ettei enää itkisi tuttien perään vaan luopuisi niistä suosiolla. Viime viikolla törmäsin keskusteluun, jossa kerrottiin yli pari vuotiaan unien rikkoutuneen vuodeksi tutista vieroituksen myötä ja aloin jo epäillä, ettei tutteja saataisi Lotan suusta pois ikinä... Edes rikki leikkaaminen ei auttanut: pieni viilto tutissa ei vaikuttanut mitenkään ja koko tuttipään poisleikkaamisenkin jälkeen Lotta silti söi tuttia...


Tiistaina minä olin illan pois kotoa ja Joni laittoi Lotan nukkumaan. Joni ei löytänyt tuttia (vaikka olinkin sanonut missä se on...) ja jollain ihmeen konstilla oli saanut Lotan nukkumaan ilman tuttia. Silloin päätin, että nyt on aika luopua tutista ja ottaa vastaan siitä seuraava huuto. Seuraavana aamuna Lotta heräsi 5.15 itkemään tuttinsa perään. Tiesin, etten ilman tuttia saisi Lottaa jatkamaan unia, joten me noustiin ylös. Käytiin läpi sitä, kuinka tutit oli nyt hukkuneet ja vaikka niitä on etsitty kaikkialta, ei niitä vain löydy. Koko päivänä Lotta ei kysellyt tuttiensa perään ja päiväunille nukahti autoon kun tultiin kerhosta kotiin.

Odotin iltaa kauhulla, koska Joni oli töissä ja mun piti yksin nukuttaa molemmat tytöt. Lotta myös kiukkuaa minulle aina enemmän kuin Jonille, joten osasin odottaa vaikeaa iltaa. Nukkumaanmennessä käytiin taas läpi tuttien kohtalo ja Lotta tyytyi toteamaan, että ehkä tutit vielä joskus jostain löytyvät. Ongelma tuli siitä, kun minä olisin lähtenyt Lotan huoneesta pois nukuttamaan Venlaa. Lotta olisi halunnut, että jään hänen luokseen eikä lupaus siitä, että tulen heti kun saan Venlan nukkumaan auttanut. Venla oli kuitenkin aivan poikki, joten se oli pakko mennä nukuttamaan. Lotta jäi huoneeseensa huutamaan ja tuli pian huutamaan meidän huoneeseen. Lopulta sain Lotan palaamaan omaan huoneeseensa, mutta koko ajan sieltä kuului hirveä karjunta. Onneksi Venla nukahti melko helposti ja menin Lotan luo. Juteltiin ja ihmeteltiin asioita, mutta en olisi saanut lähteä pois. Pian Venla kuitenkin heräsi ja minun piti mennä hänen luokseen. Taas Lotta jäi itkemään perääni, mutta lopulta nukahti sillä aikaa, kun nukutin Venlaa.

Parin tunnin päästä Lotta heräsi ja vaati taas minut vierelleen nukahtaakseen uudestaan. Jonikin tuli kotiin ja sovittiin, että hän menee aamulla Lotan luo, sillä ajattelin Jonin saavan Lotan vielä jatkamaan unia. 5.26 Lotta heräsi ja Joni meni hänen huoneeseensa. Lotta huusi vartin kuin syötävä, aivan täyttä kurkkua. Ei tuttia, vaan äitiä. Lopulta Joni sai Lotan rauhoittumaan, mutta pian itku alkoi uudestaan ja he nousivat ylös. Myös tänään Lotta nukahti päiväunille autoon kotimatkalla kerhosta. Tutista ei kuitenkaan ole puhuttu koko päivänä.

Vähän jännittää tuleva ilta. En enää tiedä, onko parempi että Joni laittaa Lotan nukkumaan (yleensä jää Jonin kanssa mukisematta), vai menenkö minä ja istun vieressä niin kauan että uni tulee. Onko isin kanssa taas yhtä huutoa äidin perään... Ja toisaalta, jos Lotta saa minusta kaipaamansa turvan niin mielelläni sen hänelle annankin, vaikka sen myötä nukahtamisessa otetaankin taas takapakkia. Jännittää myös, kuinka päiväunien käy. Näinä kahtena päivänä Lotta on tosiaan nukahtanut autoon ja nukkunut puolisen tuntia, aivan liian vähän varsinkin siihen nähden, kuinka aikaisin on herännyt. Pahoin pelkään, että sisälle ja omaan sänkyyn nukahtaminen päivällä ei enää onnistu, sen kanssa kun on tapeltu pitkään jo muutenkin... Toivon myös, ettei nämä viiden heräämiset tule tavaksi, alkaa hiukan itsellä seisoa silmät päässä ja väsyneenä tulee tiuskittua ihan tyhmistä asioista.

Se sentään on positiivista, että sen tutin perään ei huudella. Tänään en ainakaan muista, että tutista olisi puhuttu lainkaan, joten sitä Lotta ei nyt sitten varmaan varsinaisesti enää kaipaa. Valitettavasti kaksi tuttia on jossain, en tiedä missä ja vain toivon löytäväni ne ennen Lottaa...

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Venla 9 kk

Yhdeksänkuinen Venla:

-ryömii näppärästi minne vain
-nostelee peppua ja lattialle laitettaessa hengailee hetken konttausasennossa
-kiipeää ylöspäin tukea vasten
-on innostunut seisottamisesta
-innostuessaan (ja välillä muutenkin) heiluu eestaas
-höpöttelee milloin mitäkin
-eroahdistus ehkä hieman helpottanut
-pitää paljon musiikista ja jammailee musiikin tahdissa
-omistaa neljä hammasta
-syö 4-5 kiinteää ateriaa päivässä ja rintaa aina halutessaan
-nukkuu parit päiväunet, yhteensä noin 2-3 tuntia
-yöllä nukkuu noin 20/21-7/9, välillä jo useamman tunnin putkeen ja välillä herää tunnin välein
-nukkuu äidin kainalossa
-vaatteissa koko 74-80
-vaipoissa vielä Liberon 4, kestoissa M



Liikkuminen on kehittynyt paljon, vaikka edelleen pysytelläänkin lattiantasolla. Nyt ryömimällä päästään minne vaan ja Venla ryömii pitkiäkin matkoja, kun aiemmin mönki lähinnä pari metriä lelujen perässä. Nyt neidistä on tullut kunnon tutkimusmatkailija ja etenkin kaikki johdot ja pistorasiat kiinnostaa kovasti. Peppua nostellaan myös kovasti ja Venla turhautuu, kun ei osaakaan vielä kontata. Lattialle laskettaessa Venla jää monesti konttausasentoon hetkeksi heilumaan, muttei pääse vielä eteenpäin. Ylöspäin yritetään muutenkin kovasti, Venla kiipeää esimerkiksi sitteriä tai tuolia vasten, muttei siis vielä nouse esim. polviseisontaan vaan vetää käsillään itseään ylöspäin niin pitkälle kuin jaksaa. Halu ylöspäin on muutenkin selvästi kova, Venla on nyt innostunut seisottamisesta ja seisoskelisi mielellään jonkun pitämänä pidempäänkin, eikä aina suostukaan heti takaisin istumaan tai lattialle.

Venlasta ehkä hauskinta mitä voi olla, on itsensä keinuttelu ja heiluttelu. Välillä saa varoa, ettei pamauta päätään pöytään eestaas keinuessaan. Myös äidin päätä tai rintakehää vasten oman pään hakkaaminen on Venlan mielestä hurjan hauskaa - äidistä ei niinkään... Musiikki aiheuttaa aina myöskin välittömän keinusmisreaktion ja typykkä jammailee aina hyvän biisin sattuessa kuin viimeistä päivää.


Eroahdistuksen suhteen on kai valoa näkyvissä. Ehkä viikko sitten huomasin, että hei, Venla ei jääkään huutamaan perääni saman tien kun poistun näkyvistä tai käännän selkäni. Nyt sitä on kuitenkin taas ollut havaittavissa, eli tilanne vaihtelee. Mukava kuitenkin tietää, että helpompana suuntaan ollaan tässäkin asiassa menossa.

Hampaita on edelleen neljä, vaikka kovasti tuntuu niitä lisää tekevän. Siskonsa tavalla vaikeaa hommaa tuo hampaiden esiin puskeminen, kiukuttaa kovasti. Uusia hampaita ei vielä tunnu, vaikka ikenet jo pullottaakin.

Ruoka maistuu Venlalle yleensä melko hyvin. Yleensä joko välipala tai jompi kumpi ruoka jää välistä päiväunien takia ja sitten onkin ihan hirmuinen nälkä! Varsinkin iltapuuroa menee jo aika hyvänkokoinen satsi, eikä tuo yöllä kyllä nälän takia herää... Välillä Venla nukkuukin useamman tunnin pätkiä yöllä, mutta nyt taas parina viime yönä on kaivannut tissiä vähintään tunnin välein. Päivisin ei sitten välttämättä maltakaan olla rinnalla, joten paikkailee sitä kai yöllä.

Vaatteissa aletaan olla pääsääntöisesti koossa 80, jotkut 74 menee vielä päälle. Uudet mitat saadaan kuukauden päästä, jos jaksan mennä neuvolaan. Kymppikuisena ei siis välttämättä varsinkaan toisen lapsen kohdalla ole neuvolaa. Minä toivoin sitä kun 8 kk neuvolassa kysyttiin, kun alkuvuosi tuntui menevän kerran viikossa lääkäriin tai neuvolaan soitellessa. Nyt mitään ihmeempää ei kuitenkaan ole ollut, joten saa nähdä perunko ajan. Vaikka kivahan niitä uusia mittoja on aina saada.

On se vaan niin hauskaa seurata tuon pienen kasvua ja kehitystä. Monesti oikein hämmästyn, miten paljon Venla jo ymmärtää tai mitä kaikkea osaa. Lotta on myös jo alkanut hienosti ottaa Venlaa mukaan leikkeihin, jopa siinä määrin että alkaa itkeä Venlan perään kun toisen pitäisi mennä päiväunille... Venla on kyllä niin ihanan rauhallinen ja iloinen pikku typykkä ja musta vaan on niin parasta, kun Venla herää uniltaan lähes aina iloisesti höpötellen. <3

torstai 3. maaliskuuta 2016

Serkkuvauva

Meidän tytöt sai pari viikkoa sitten serkun, kun veljeni ja vaimonsa saivat esikoispoikansa. Kun kerroin Lotalle serkun syntymästä ja näytin veljeni lähettämää kuvaa vauvasta ja tuoreesta äidistä, meni Lotta vakavaksi ja alkoi töniä Venlaa. Vakuuttelin Lotalle, ettei vauva tulisi meille, sillä ajattelin Lotan ehkä luulevan, että me saamme taas vauvan. Myöhemmin näytin Lotalle vielä kuvaa pelkästä vauvasta, mutta hän halusikin nähdä sen kuvan, missä myös vauvan äiti näkyi. Lotta taisikin olla hieman mustasukkainen veljeni vaimosta. Muutenkin tämän parin viikon aikana Lotta on puhunut hänestä kovasti ja teki hyvin selväksi, että Lotta haluaa sitten antaa lahjan vauvalle ja äidilleen.

Eilen me sitten lähdettiin tyttöjen kanssa katsomaan serkkuvauvaa parinsadan kilometrin päähän. Ajattelin, että ainakin Venla nukkuisi koko menomatkan, sillä oli aamulla herännyt kesken unien ja toivoin myös Lotan nukkuvan osan matkaa. Venlahan nukkui sitten alkumatkasta kymmenen minuuttia ja loppumatkasta samanverran, eli ei juuri lainkaan. Perillä syykin selvisi; kakkavaippa... Myöskään Lotta ei nukkunut, häntä taisi jännittää niin kovasti. Kun perillä nostin Lotan pois autosta, oli hän aivan innoissaan ja kyseli, "mihin minä menen" ja missä K (veljen vaimo) on.


Vauva oli pikkuinen ja ruumiinrakenteeltaan aivan erilainen kuin meidän kunnon reisimakkaroilla varustetut tytöt. :D Hieman jännitin, onko Lotta vauvasta mustasukkainen, mutta turhaan. Lotta silitti vauvan päätä ja piti kädestä, sillä vauva kuulemma "tykkää siitä". Venlakin kiinnostui serkusta vauvan ollessa sylissäni, muttei onneksi hänkään osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä.

Viihdyttiin kylässä muutama tunti, kunnes molemmat tytöt alkoivat olla jo todella väsyneitä ja lähdettiin kotimatkalle. Lotta vilkutti erikseen sekä veljelleni, vaimolleen että serkkuvauvalle. Lotta nukahti autoon jo ennen kuin oltiin pois pihasta ja Venlakin melko nopeasti. Molemmat heräsivät vasta kotipihassa, joten kotimatka sujui mukavan rauhallisesti.

Ihanaa, että tytöillä on nyt serkku. Hauska nähdä, mitä kaikkea serkukset keskenään keksivätkään, vielä kun ovat kaikki niin samanikäisiä. :)