Sivut

lauantai 17. tammikuuta 2015

Puoliväli

Tänään poksahti rv 20+0, eli puolivälissä ollaan. Ihanan nopeasti menee tämä raskaus, kun sitä ei ehdi koko aikaa miettiä. :) Puolivälin kunniaksi laitan ensimmäisen mahakuvan tästä raskaudesta. Vertailuna maha Lotan raskaudesta (kaksi vasemmanpuoleista kuvaa). Lotasta ei näköjään ollut tasan puolivälin mahaa, mutta siitä läheltä.


Oikeanpuolimmainen on siis tänään otettu kuva, kyllä se taitaa vähän isompi jo olla kuin Lotasta samoilla viikoilla. Tiedä sitten johtuuko vaatteista vai siitä, että mahaa on jo vähän enemmän, mutta ihan niinkuin tämä nykyinen maha olisi vähän pyöreämpi..? Lotan masu näyttää jotenkin terävältä, vai onko se vaan mun silmissä? :D

Myy potkii ja myllää mahassa jo kovasti ja joka päivä saankin useamman kerran jäädä liikkeitä ihastelemaan. Liikkeet tuntuvat myös hieman jo vatsan päältä käteen, joten Jonikin on saanut osansa uuden tulokkaan potkuista. Musta myös kohtu tuntuu nyt paremmin käteen, se on sellainen kova mötikkä. Myyn saa varmiten liikkeelle syömällä mun himotuksen kohdetta Dumleja. Lottaa odottaessa himoitsin myös Dumleja ja Joni toi niitä mulle jopa synnärille, mutta muistaakseni himotus alkoi silloin vasta loppuraskaudesta. Jos nyt jatkaisin Dumlejen syöntiä raskauden loppuun asti samaa tahtia, mitä oon niitä tällä viikolla syönyt, niin en tiedä mahtuisinko ovesta ulos. :D Aina, kun pussi on tyhjentynyt, olen tilannut Jonilta uuden. Tänään lähdin kaupasta kuitenkin ilman Dumleja, joten jospa se pahin himo olisi edes hetkeksi laantunut.

Tällä hetkellä voin oikein hyvin, mitä nyt välillä väsyttää (ja kiukuttaa), iskias jomottelee ja päätä särkee. Nyt on kuitenkin niin ihanan rentoa olla raskaana, kun olen kotona. Lottaa odottaessa työt stressasivat aivan kamalasti ja kun jäin sairaslomalle, sekin stressasi pitkään ja podin siitä huonoa omaatuntoa. Tästä raskaudesta en ole vielä töihin ilmoittanut, ajattelin olla yhteydessä sinne, kun saan neuvolasta laput Kelaa varten ja Kelasta sitten laput äitiyslomasta itselleni, jotta saan asiat hoidettua yhdellä kertaa työpaikkani kanssa. Meillä on siellä vuodenvaihteessa aloittanut uusi osastopäällikkö, eli minun esimieheni, ja veikkaanpa, ettei nämä äitiys- ja vanhempainvapaa kuviot ole vielä hänelle tuttuja, joten pitää olla itse tarkkana, että ilmoitukset vapaista tulee tehtyä oikein.

Ensi viikon perjantaina on rakenneultra ja sitä seuraavana maanantaina sitten neuvola, josta tosiaan saan raskaustodistuksen Kelaa varten. Ultraa odotan jo kovasti, kivaa päästä näkemään pikkuinen taas. Ja tietysti odotan myös sitä, näkyykö sukupuoli, vaikka edelleenkin suhtaudun siihen erittäin suurella varauksella. 

Menin tekemään vauvan sukupuolen "paljastavan" sormustestin, kun niin moni kertoi sen pitäneen paikkaansa kaikkien sukulaistensa kohdalla. Testissä siis laitetaan sormuksen läpi hius ja sormusta roikotetaan käden (tai vatsan) päällä. Lähteestä riippuen sormuksen pyöriessä vauva on tyttö ja heiluessa poika. Testi näyttää kaikki jo olemassa olevat sekä tulevat lapset. Minä sain tulokseksi tytön ja pojan ja sama tulos tuli Jonilta, eli tuon testin mukaan mahassani majailisi nyt poika. Tyttöoloni takia järkytyin tästä kovasti, mutta vielä enemmän siitä, että testin mukaan en saisi kuin nuo kaksi lasta. Joni on kyllä jo sanonut, ettei hän halua enempää lapsia, mutta toisaalta välillä jättää puheissaan mahdollisuuden useammallekin sitten joskus. Tiedän, että on hölmöä "panikoida" tuollaisen hölynpöly testin takia, mutta kyllä se laittoi miettimään. Ehkä sen ansiosta olen kuitenkin nyt valmiimpi kuulemaan, jos vauva ultrassa vaikka paljastuu pojaksi.

Tällaisia oloja siis näin raskauden puolivälissä. Mainitsin raskaudesta kertovassa postauksessa peloista raskauteen liittyen ja niistä olisi tarkoitus kirjoittaa oma postauksensa lähiaikoina. Myös synnytys on ollut jonkin verran mielen päällä, eli siitäkin on tulossa pohdintaa.

8 kommenttia:

  1. Kyllä tämä nykyinen masu munkin silmään näyttää pyöreämmältä ja aiempi masu terävämmältä kuten sanoit. Joten et näe omiasi. ;)

    Ja tuosta sormustestistä... Miehen siskolle on antanut aina tyttöä tuo testi ja heillä on nyt 2 poikaa, joten minä ainakin tiedän yhden, jolla ei ole pitänyt paikkaansa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupesin itse vielä miettimään, että tekeekö ne löysät makkarat tuosta mahasta pyöreämmän, mutta samapa tuo. :D

      Ja jes, kiva kuulla ettei sormustesti ole absoluuttinen totuus! :D mä en kyllä uskalla kuitenkaan tehdä sitä kellekään, jos se näyttäisi oikeeta vaikka omalle äidilleni niin alkais liikaa pelottaa. :D

      Poista
    2. Mää oon kans vähän liian taikauskonen, joten sanon, ettei kannatakaan. :D Meillä annettiin rakenneultrassa varovainen tyttölupaus, mulla oli ihan tyttöolo ja koko suku melkein veikkas tyttöä. Sitten ajattelin välillä esim. kirpparilla, kun oli halpoja vaatteita, että kai nyt vähän voin jotain vaaleanpunaista ostaa... En sitten uskaltanut, kun olin ihan varma, että se on ihan poikavauvan manaamista. ;D

      Poista
    3. Hehee, kuulostaa tutulta. :D tosin meille sanottiin Lotasta ultrassa että on poika, mut nyt jotenkin en uskalla oikeen ees ääneen ajatella et toivoisin toista tyttöö kun pelkään et sit se kumminkin on poika. :D

      Poista
  2. On masu kyllä erimuotoinen nyt. :)
    Soodatesti on myös hyvä. Meillä se piti paikkansa ja tyttö tuli. Siinä siis laitetaan kertakäyttömukiin ruokasoodaa pari lusikallista ja pissataan päälle. Jos se kuohuaa/vaahtoaa tulee poika ja jos taas ei tapahdu mitään tulee tyttö. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oonkin kuullut myös tosta soodatestistä, ehkä täytyy vielä sekin tehdä. :) harmittaa vähän kun en Lotasta tehnyt, tietäis vähän että oisko pitänyt silloin itsellä paikkansa. :)

      Poista
  3. Oij jänniä aikoja eletään siellä! :) Mäkin tein vaikka mitä testejä, mutta olin kyllä koko ajan varma, että tyttö siellä on ja niinhän siellä olikin! :)

    Sulle on muuten haaste! http://lovebeyondwordsblog.blogspot.fi/2015/01/ilahduta-bloggaajakaveria-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta :)

      Mulla ei oikein enää oo varmaa oloa kumpaa sukupuolta vauva on, ehkä alan jo kallistua pojan puoleen. Toivottavasti asia selviäisi perjantaina ja sen verran selvästi, ettei epäilyille jäisi varaa.

      Poista