Klo 6.37 Lotta päätti, että on aika herätä ja aloitti iloisen pulputuksensa. Hetken sitä kuunneltuani nappasin Lotan kainaloon ja lähdettiin aamun pesuille ja puurolle. Aamusta ei nyt tullut otettua muuta kuvaa kuin Lotan ekoista unista, jotka tapahtuivat pari tuntia heräämisen jälkeen.
Mä aloin pakkailemaan omia, Lotan ja koirien tavaroita, koska lähdettiin Jonin vanhempien luo viikonlopuksi. Matkalla poikettiin kuitenkin vielä Ikeassa.
Ikeassa päästiin testaamaan uusia matkarattaita ja ne oli kyllä todella hyvät! Kevyet työntää ja kääntyivät helposti. Ja mikä parasta, Lotta viihtyi rattaissa todella hyvin, kun näki ympärilleen, ei kitissyt kertaakaan. Ainoa huono puoli oli, ettei Lotta malttanut nukkua, vaikka oli selvästi väsynyt. No, autossahan sitä taas ehti nukkuakin. :)
Shoppailun jälkeen ajeltiin tänne Jonin vanhempien luo. He ovat alkaneet kunnostaa pihapiirissään olevaa vanhaa pihasaunaa, joka onkin todella tunnelmallinen.
Koirat tykkäsi, kun saivat juosta pallon (tai mitä siitä on jäljellä...) perässä.
Lotta söi taas kanakasvissosetta isän vanhalta lautaselta.
Nyt selailen niitä Jonin vauvakuvia, joista teen sitten oman postauksensa. Tässä esimakua niistä. :)
Oi pihasaunat on ihania. :)
VastaaPoistaKivat nuo rattaat ja ihana Lotta. <3
Niin on (vastaus jokaiseen) :)
Poista