keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Touhuilua

Tänään onkin sitten taas tullut puuhasteltua. Olosta huomaa selvästi, että verenpaine ja hemoglobiini on noussut, jaksaa jopa tehdä jotain! :D

Aamupäivällä menin kaupunkiin tapaamaan yhtä kaveriani. Keskustassa alkoikin jo rallihumu näkyä. Me kierreltiin ensin vähän kaupoissa, mä lähinnä katselin vaatteita Batmanille, mutta tällä kertaa ei mukaan tarttunut mitään. Saattoi kyllä johtua siitäkin, että palkkani jäi melko pieneksi kun jouduin Kelan sairauspäivärahoille... Ostin kuitenkin tällä kertaa karkkia Kalpikselta kun kerran muistin. :) Käytiin kahvilla ja sen jälkeen istuskeltiin vielä hetki terassilla katselemassa rallikansan lipumista ohitse.

Jonilla sattui tässä välissä olemaan sopivasti vähän taukoa, joten me nähtiin ja mä hyppäsinkin sitten sen kyytiin hoitamaan rallijuttuja. Parin tunnin päästä Joni palautti mut autolle ja mä lähdin kotiin kun Joni jäi vielä touhuamaan. Kun pääsin kotiin niin oli kyllä saman tien mentävä sohvalle pitkäkseen. Mahaa jotenkin kiristää hirmuisesti ja Batmankin rupesi riehumaan. Nyt tulee osumaa ihan joka puolelle vatsaa...

Kävin myös ostamassa Nupulle testattavaksi uutta ruokaa, se on niin nirso ruuan suhteen että pitää testata pienillä määrillä. Samalla ostin koirille sian kärsät kun muistin, että Nella tykkää niistä kovasti. Heti sisälle tultuani Nella rupesikin haistelemaan mun kantamuksia ja vaikka ensin ajattelin säästää kärsät huomiseksi, jouduin ne antamaan heti koirien anovien ilmeiden takia. :D Hyvin näytti kärsät maistuvan.

Kohta vois tehdä jotain pientä purtavaa vielä, mutta nyt on kyllä hetki vielä makoiltava tässä sohvalla ja odottaa Batmanin rauhoittumista.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kotona! Rv 32+0

Hengissä selvittiin eilisestä juhlimisesta ja reissaamisesta. Mulla oli lahjarikkain syntymäpäivä vuosiin, kun Jonin isovanhemmat, vanhemmat ja rippijuhlasankari perheineen muistivat mua lahjoilla. :)

Kun tajuttiin, että matka juhlista anoppilaan kestää viisi tuntia plus pysähdykset, päätettiin jäädä anoppilaan vielä yhdeksi yöksi. Matka sinne sujui ihan hyvin, vaikkakin Batman majoitti päänsä mukavasti mun kylkiluuhun ja potkutteli alaspäin niin, että oli välillä pissassa pitelemistä! :D


Kyllä muuten väsytti kun päästiin perille ja oltiin tyytyväisiä, ettei enää tarvinnut lähteä ajamaan kotiin. Tosin alkuperäinen suunnitelma siitä, että Joni olisi voinut tänä aamuna kotimatkalla jäädä suoraan töihin kaatui siihen, että läppäri oli kotona... Aamulla lähdettiin sitten aikaisin ajamaan kotiin ja Joni lähti siitä suoraan töihin. Mä jäin pesemään pyykkiä... Ja nyt tulin ulos moikkaamaan aurinkoa. Eläimet on kaikki viikonlopun riehumisesta väsyneitä ja nukkuu sisällä. Kai munkin pitäisi kohta ryhdistäytyä ja lähteä kauppaan, on kaapit nimittäin aika tyhjiä...

Tänään alkoikin sitten 33. raskausviikko. Tässä vielä kuva ihanan suloisista haalareista, jotka anoppi oli löytänyt kirppikseltä Batmanille. :)


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Synttärit ja rippijuhlat

Jee jee, tänään täytän 26-vuotta. :)

Perjantai meni koirien kanssa touhutessa ja pakkaillessa. Hirvee homma aina yrittää saada kaikki tarpeellinen mukaan varsinkin tällaisissa tapauksissa, kun on menossa esim. juhliin mutkien kautta. No, onneksi ne tärkeimmät kai tuli mukaan, kohtahan se nähdään kun aletaan valmistautua... Koirilla riitti vauhtia perjantainakin ja matkaevääksi mä kävin hakemassa mansikoita, jotka kyllä tuotti pienoisen pettymyksen. Perjantaina matkattiin siis Jonin vanhemmille.



Lauantaina lähdettiin ajamaan Vantaalle ja ihan yllättävän hyvin mä jaksoin. Ei pysähdytty kuin pari kertaa. Tietty selkä tuli kipeeksi välillä, mutta kun vaihtoi hieman asentoa niin jaksoi taas hetken istua. Tosin illalla nukkumaan mennessä kyllä huomasi, että on tullut tehtyä jotain mikä ei ole hyväksi selälle, sattui nimittäin jonkin verran päästä makuuasentoon. Onneksi se kipu kuitenkin hellittää makoillessa.


Nyt oottelen että tuo Joni tuosta heräilee. Eipä meillä onneksi vielä mikään kiire ole. Tänään siis suuntana Siuntio ja mun serkun rippijuhlat. Kirkko jätetään tällä kertaa väliin, en halua rääkätä selkääni kovalla penkillä istumisella tai ylipäätään istumisella yhtään enempää kuin tarvii. Ajoa edessä ensin reilu tunti, sitten juhlat ja sit vielä piiiitkä matka hakemaan eläimiä anoppilasta. Noh, eiköhän tästäkin hengissä selvitä. :)

torstai 25. heinäkuuta 2013

Aurinko!

Jeii, paistaahan se aurinko viimeinkin monen päivän odottelun jälkeen. :) Sen kunniaksi uskalsin jopa laittaa hieman kesäisemmät vaatteet päälleni, kun lähdin käymään Jonin kanssa lounaalla.


Mulla on jo jonkun aikaa jostain kumman syystä tehnyt hirveästi mieli Kalpiksen karkkeja ja eilen kun käytiin kaupungissa, mun olikin tarkoitus niitä käydä hakemassa. Mutta yllätys yllätys en muistanut! Sit vähän haaveilin, että olisin tänään käynyt, mutta kun lounaan jälkeen kävin nopeasti pyörähtämässä Prismassa, päätin etten enää jaksa lähteä keskustaan ja tyydyin Candy Kingin karkkeihin. Huono päätös! :( Sinänsä hyvä, tuli tosi pieni pussi kun hyviä karkkeja ei ollut montaa, mutta kun äsken söin niitä, niin ei noi mun ostamatkaan ollut hyviä. :( Eli makeanhimoni ei tyydyttynyt... Noh, onneksi ostin myös suolakurkkuja, ehkä ne saa paremmalle mielelle. ;)

Mun pitäis katsella jo valmiiksi viikonlopun reissua varten tarvittavat tavarat, mutten vielä jaksa. Sen sijaan olen taas pesiytynyt sohvalle. Nella ihana tuli masun päälle nukkumaan ja moikkaamaan Batmania, ja taisi saada muutaman iskun poskeensa. :D


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Neuvola rv 31+2

Meillä oli tänään taas heti aamusta neuvola. Laitanpa nyt sitten tähän siellä mitattuja arvoja, suluissa edellinen kerta. Tulee samalla ehkä vähän paremmin itsekin seurattua ja huomattua muutos. :D paino on muutos ennen raskautta olevaan painoon verrattuna.

Rv 31+2 (28+1)
Paino +3,5 kg (+1,9 kg)
-> +509 g/vko (+300 g/vko)
Rr 104/68 (99/63)
Hb 118 (114)
Sf 28 (27.5)
Tarjonta pt (rt)
Syke 140 (150)
Liikkeet ++ (++)

Hemoglobiini oli kivasti noussut, alhaisimmillaan ollut siis 107. Samoin verenpaine oli aika hyvä tällä kertaa, eikä liian matala niinkuin se on muutamat viime kerrat ollut. :)

Mutta. Batman oli kääntynyt perätilaan. :( siellä se istuskelee mun vasemmalla kyljellä ja potkuttelee rakkoa... Välillä myös tuntuu, että se on tulossa vähintään jalan mitalla ulos sieltä. Nyt sitten jännätään ja pidetään peukkuja että hän tajuaisi kääntyä vielä ympäri. Muutoin saan lähetteen ultraan, jossa asento vielä tarkistetaan. Jos se on edelleen perätilassa, yritetään kääntää vatsan päältä. Ja jos ei onnistu, niin sit arvioidaan mun lantiota jne, että lähdenkö synnyttämään kuitenkin alateitse, vai tehdäänkö sektio. Aah, tää rupes ahistaan mua niin paljon sen neuvolan jälkeen, vaikka nyt oonkin ehkä vähän jo rauhoittunut. Kumpa Batman nyt vaan tajuaisi kääntyä itsekseen. Vaikka nuo sen riehumiset tuntuu muutenkin jo välillä aika pahoilta ja kipeiltä, mutta käänny silti pliis!!! Sf-mittakin tipahti nyt yläkäyrän tuntumasta keskikäyrälle, sekin johtuu kuulemma todennäköisesti tuosta asennon muuttumisesta. Kuitenkin jos se tuosta vielä tippuu keskikäyrän alapuolelle, laitetaan siinäkin tapauksessa lähete ultraan ja katsotaan mm. napavirtaukset.

Seuraava kerta onkin sitten kahden viikon päästä neuvolalääkärille, kun silloin edellisellä lääkärikäynnillä ei tehty mm. sisätutkimusta, vaikka olis pitänyt. Juteltiin vähän myös jo synnytyksestä ja sairaalaan tutustumisesta. Tuntuu niin hullulta, että kohta sekin on jo ajankohtaista...

Neuvolan jälkeen mentiin käymään kaupungissa, Joni kävi (viimein) parturissa ja mä aikaa tappaessani ostin ihan itsenikin yllättäen puhelimeeni vähän bling blingiä. :D Käytiin myös Rossossa syömässä, kun mulla on sunnuntaina synttärit ja ollaan silloin siellä mun serkun rippijuhlissa (jos mun selkä siis kestää automatkan sinne asti...).

Sain eilen myös toivomani bola korun myöhäiseksi kihlajaispäivälahjaksi, ja nyt se kilisee kaulassa. :)


Tänään hain myös postiin tulleen H&M:n paketin, jossa oli alesta tilaamani pari äitiystoppia ja Batmanille yökkärit.


Nyt jälkkäriksi teetä ja donitsia! :)

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lepäilyä ja nimipohdintoja

Tänään onkin taas ollut sohvallamakoilu päivä... Aamulla vielä suunnittelin lenkille lähtöä ja muuta puuhaa, mutta aika pian huomasin, etten mä mihinkään pääse. Jalat tuntui vetelältä ja päässä heitti. Vähän samoja oireita kun alkukesästä oli migreenissä, mut sit oli muutenkin ihan kumma olo. Onneks nyt jo on vähän parempi, mutta enpä oo kyllä saanut mitään tehtyä.


Nepan kanssa siis löhöilty sohvalla, juotu teetä, syöty suklaata, katottu telkkaa ja luettu kirjaa.

Nimiä oon tänään mietiskellyt Batmanille kovastikkin. Jotenkin musta on vaikee löytää nimee pojalle... Tytölle olis ollut jo valmiina. Joni ei tykkää niistä nimistä mistä mä tykkään ja toisin päin... Muutenkin poikien nimet on musta ihan tyhmiä! Kun kirjoitin ylös sellaiset nimet, mitkä vois olla mahdollisia, ei siellä kuitenkaan ole yhtään sellaista jonka ehdottomasti haluaisin. En oo tähän mennessä ihan hirveesti nimeä miettinyt, oon aatellut että vaikka nyt päädyttäis johonkin nimeen, voihan olla ettei lapsi synnyttyään tunnukaan sen nimiseltä. Nyt haluaisin kuitenkin edes jotain vaihtoehtoja valmiiksi. Täytyy antaa toi lista Jonille ja kattoo mitä se sieltä kelpuuttaa, ehkä mekin lopulta päästään johonkin yhteisymmärrykseen.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Napa!

Mä oon jostain syystä aina tykännyt mun navasta. :D Se on sellainen monttu, ei pallo. Mutta nyt kun maha kasvaa, napa pullistuu ulospäin. Mä haluan sen takaisin montuksi! Toinen asia mikä mahassani tällä hetkellä mietityttää, on se, että tuleeko sitä ikävä kun se on poissa..? Se on nyt niin ihanan pyöreä, suloinen vauvamaha. Vaikka en malttaisi odottaa, että vauva syntyy ja tapaamme hänet, mun on nyt jo vähän ikävä tuota kasvavaa vauvamahaani. Vaikka se onkin tiellä ja vaikka sen kanssa on hankala nukkua... Miltä tuntuu, kun sitä ei enää ole? Kun ei ole mahaa mitä silitellä ja tuntea kun pikkuinen siellä sisällä hikkailee tai heittää kärrynpyörää? No, ehkä mä en kerkee ikävöidä mahaani kun vauva on täällä ja voin ihmetellä sitä ihan livenä. :)

Tässä eilen otettu rv 30+6.

Lauantaina raivasin tieni marjapensaille ja kyllä sieltä kupin pohjallinen vadelmia tuli ja punaviinimarjoista vielä vähän täytettä kuppiin.

Jonin vanhemmat kävi eilen kylässä ja toivat mukanaan ison kassillisen vauvahärpäkkeitä. Kassista löytyi ihana pikkuinen kylpytakki ja samaa sarjaa huppupyyhe, pari tuttipulloa ja harja sekä vaippoja ja kosteuspyyhkeitä. Tarpeellisia kaikki. :)



Tänään kävin Nellan kanssa vajaan kolmen kilometrin lenkillä. Olipa ihan kiva pitkästä aikaa, vaikka vauhti ei päätä huimannut ja loppumatkasta olo alkoi muutenkin olla hieman tukala.



Nella tykkäsi kovasti. :) Kotiin yksin jäänyt Ninni ei niinkään... No, seuraavaksi sitten toisinpäin.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Nämä ostaisin heti...

...jos mun kaikki rahat ei olis mennyt eläinlääkäriin. Nyt on siis odotettava ainakin tilipäivään asti... :/

Tää pussilakanasetti on vaan niin söpö! :D Myynnissä ainakin JYSKissä, eikä maksakaan kun 13 €. Vähän on eri kokoinen kuin äitiyspakkauksessa tullut peitto, jota ajattelin käyttää, mutta eiköhän ne kuitenkin ihan hyvin yhteen sovi. 

 Ja tän vauvakirjan haluaisin, siinä oli kivasti täytettävää jo raskausajalta. Ja ehkä sitä uskaltais luottaa nyt siihen, että on poika tulossa ja ostaa sinisen..? :)

Eläinlääkäri, siivoilua ja leipomista

Kyllä taas keskiviikkona olin niin iloinen, että oon saikulla. En olis millään jaksanut olla töissä kun tuntui, etten jaksa edes maata... Tais olla tiistaina siis ainakin riittävästi touhua. :D

Eilen kävin vähän auttamassa tulevien rallien järjestelyissä, ja selkä kyllä kipeytyi istumisesta. Illalla jouduttiin vielä lähteen kissan kanssa eläinlääkäriin, sillä oli virtsatieinfektio. Mutta nyt on jo paljon pirteämpi ja onnellisempi kissa! :)


Tänään tein aamulla valkosuklaa-daim juustokakun, kohta päästään sitä maistelemaan kun kaveri tulee käymään. Toivottavasti se on hyvää, vois sit tehdä sitä vaikka ristiäisiinkin. ;) Siivosin myös taas pitkästä aikaa ja ei tuo mun selkä kyllä yhtään tykkää siitä! Kohta pitää varmaan jättää siivoilut Jonille. Tosin siinä tapauksessa meillä siivottais seuraavan kerran ehkä vuoden päästä... Sohvan alta löytyi taas hirmu kasat koirien luita joita Ninni nyt tyytyväisenä nakertaa. Jostain syystä ne on aina parempia kuin uudet! :D

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Shoppailua

Kävin aamulla Sinellissä hankkimassa tarpeita niihin ristiäisten kutsuihin. Ihan tarkkaan en vielä tiedä, mitä teen tai onko lopputulos sellainen kuin mielessäni. Mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi. :) Tarpeina siis valkoiset neliönmuotoiset korttipohjat, harmaat sulat ja hopeinen kimalle.


Kävin samalla K-Raudassa katselemassa tapetteja, mutta en löytänyt sopivaa. Piti käydä myös Terrasta hakemassa maalia, mutten sit enää jaksanut mennä sinne kyselemään tyhmiä. Pyörähdin pikaisesti vielä Kodin 1:ssä ja sieltä nappasin mukaani sisustustarroja, joista olin haaveillut jo aiemmin, mutta paketti maksoi silloin 70 €, joten se jäi kauppaan. Nyt hintaa oli vain 7 euroa näille kaikille!


Sitten suuntasin kirpparin kautta keskustaan. Kirpparilta ei tällä kertaa löytynyt mitään, mutta H&M:ltä ostin vauvalle sukkahousut, sukat ja parit pöksyt.


Keskustassa kävin kahvilla kaverin kanssa, mikä taas osoittautui niin mukavaksi vaihteluksi tälle kotona makoilulle. Vaikka kotiin päästyäni olin kyllä taas ihan poikki.

Meidän kissalla on joku protesti menossa, se huutaa koko ajan ja pissailee mihin sattuu, tänään mm. meidän sänkyyn.

Nyt saa onneksi loppuillan pötköttää sohvalla ja ottaa rennosti (jos ei nuo elukat keksi vielä jotain kivaa...).

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Rv 30+0

Se olis sitten enää 10 viikkoa ja 70 päivää aikaa laskettuun aikaan. Hurjaa!

Eilen käytiin mun veljen luona Tampereella ja siinä matkalla pysähdyttiin Jämsän Löytötexiin katsomaan, olisko siellä ollut vielä jäljellä niitä harsoja, joista olin haaveillut mutta jotka oli jo Jyväskylästä loppuneet. Luovuin jo toivosta kun minkäänlaisia harsoja ei löytynyt samasta paikasta kuin täältä, mutta lopulta ne olikin vaan eri paikassa. Ja niitä oli vielä jäljellä mitä mä halusin! Myös pari tuttia lähti matkaan kun viimeinkin osui kohdalle sellaiset, mistä pidin.




Viikonloppuna tuli touhuttua niin paljon, että molempina iltoina olin kyllä ihan poikki. Uni oli kuitenkin katkonaista, kun joka paikkaa särki. Kauhulla odotan, kun parin viikon päästä olis mun serkun rippijuhlat Helsingin suunnalla, että miten selviän siitä automatkasta kunnialla...

Oon vähän jo miettinyt ristiäisiä, tai lähinnä kutsuja. Aattelin että voisin tehdä ne jo tekstiä vaille valmiiksi, kun lapsen synnyttyä tuskin tulisin tekemään minkäänlaisia kutsuja. Nyt vaan pitäis päästä käymään Sinellissä tai Tiimarissa, ehkäpä joku päivä tällä viikolla. :)

Nyt aion kuitenkin nauttia auringosta kun se vielä paistaa, ja kohta täytyykin mennä tyhjentämään makkaria, jotta päästään aloittamaan remontti.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Toiminnantäyteinen lauantai

Heitin Jonin aamulla kaupunkiin pelaamaan street hockeyta. Minun oli määrä hypätä vanhempieni kyytiin ja suunnata Korpilahdelle markkinoilla käymään. Olin kuitenkin sen verran ajoissa, että aikaa jäi tapettavaksi, joten menin pyörimään Citymarketin yhteydessä olevaan kauppakeskukseen, josta vanhempieni olikin määrä minut hakea. Cittarista mukaan tarttui nyt ensimmäinen uutena ostettu neule 7 eurolla.


Omaksi yllätyksekseni löysin markkinoilta kaksi kivaa paitaa, jotka vieläpä mahtui päälleni tän pallomahan kanssa. :D Samalla reissulla käytiin ukkini luona, jossa sattumalta oli kylässä myös molemmat tätini. Siellä veikkailtiin myös tyttöä, joten taas alkoi mun usko ultraukseen horjua. Toisen tätini viimeisen pojan kohdalla oli sanottu, että tämä on selvä tyttö tai jotakin on pahasti vialla. Vaan poika oli ja täysin terve! Tokihan nuo laitteet on kehittyneet tässä parinkymmenen vuoden aikana huimasti ja kyllähän me se poika sieltä masusta oltiin itsekin aika selvästi rakenneultrassa tunnistavinamme. Tuntuu vaan niin hullulta, kun niin moni on ollut varma tytöstä, minä mukaan lukien. Mutta parin kuukauden päästähän se selviää!

Sitten tulikin jo vähän kiire hakea Joni pelistä, jotta ehdimme katsomaan tarjouksessa olevia laminaatteja ennen kaupan sulkeutumista. Laminaatit lähti matkaan, tarkoitus olisi rempata meidän makkari ja tuleva lastenhuone. Vielä pitäis hankkia maalit ja vähän tapettiakin.


Laminaattiostosten jälkeen Jonilla oli vielä yksi peli jäljellä, jota minäkin menin seuraamaan. Pelin jälkeen haettiin intialaisesta ah niin hyvää ruokaa kotiin, koska kumpikaan ei ollut ehtinyt syödä mitään koko päivänä.

Jo pian kotiin tultuamme huomasin, että Ninnin silmä on turvoksissa. Kymmenessä minuutissa se oli turvonnut melkein umpeen, kuono oli turvonnut ja aristi. Ei muuta kuin soitto pieneläinpäivystykseen, josta kehottivat tulla näyttämään, ettei tulehdus leviä ainakaan kurkkuun saakka. Saatiin aika niin, että oli lähdettävä saman tien ajamaan taas kaupunkiin. Lääkärissä todettiin turvotuksen johtuvan ampiaisenpistosta ja annettiin Ninnille tulehduskipulääkettä. Ninni oli virkeä ja voi hyvin, joten päästiin kotiin, vaikkakin seurattava koiran vointia toki on. Sinne meni 120 €, joille ois ehkä ollut muutakin käyttöä, mutta pääasia että Ninni on nyt kunnossa.


Jospa sitä nyt ehtisi hieman pötkähtää, huomenna on taas ohjelmaa kun lähdetään käymään veljeni luona Tampereella.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Närästystä..?!

Eilen aamulla Nella löysi meidän talon seinustalta siilin pesän. Nyt onkin sitten täysi työ vahtia aina ulkona käydessä, ettei koirat häiriköi pesän asukkeja.

Eilinen aamupäivä alkoi mukavasti, kun reilun 8 kk ikäinen kummityttömme tuli käymään äitinsä ja 3-v veljensä kanssa. Edellisellä käynnillä koirat arastelivat lapsia, mutta nyt meni jo huomattavasti paremmin. Tosin toinen koira yritti koko ajan nuolla pikkuisen naamaa ja toinen varasti lelut... Innolla odotan, mitä meille on luvassa kun Batman kotiutuu. Samalla vieraat toivat mulle hiukan lisää hypisteltävää, mm. imetystyynyn ja pussilliset kestovaippoja ja vaatteita.



Pian vieraiden lähdettyä mulle tuli jotenkin tosi huono olo. Mitään ei jaksanut ja oksetti, henki ei tuntunut kulkevan normaalisti ja rintaan pisti. Kun kurkkua alkoi polttaa, tajusin kaiken tämän olevan siis kai närästystä? Mua ei ole koskaan ennen närästänyt, joten en tiiä miltä se tuntuu, mutta Rennie auttoi noihin vaivoihin, joten kai se sitä oli. Huono olo tosin palasi vielä illalla, mutta tänään oon onneksi ainakin toistaiseksi saanut olla siltä rauhassa.

Tänään on taas vuorossa mieletön väsymys. Tällä viikolla on jo ollut muutama suhteellisen normaali päivä, oon jaksanut puuhailla ja tehdä asioita. Olinkin suunnitellut, että olisin tänään lähtenyt käymään kaupungilla, mutta jouduin kyllä jo toteamaan, etten mä mihinkään jaksa lähteä. Nyt siis otetaan rennosti ja jos sitä vähän ajan päästä jaksais vaikka koirien kanssa jotain touhuta, niillä kun tuntuu virtaa riittävän.

Yksi asia, mikä vielä pitäisi hankkia vauvalle ja jota oonkin kaupoissa usein katsellut, on kylpyamme. Oon kai nyt sit päätynyt ihan Prismoistakin löytyvään ammeeseen ja yllätin itsenikin, kun tykäistyin vihreään väriin. Jotenkin en vaan oo vielä raaskinut ostaa ammetta,  ehkä oon odottanut et jostain tulee vastaan kivempi ja halvempi. :D Prismassa ihastuin myös tähän liukuesteeseen, jota en kyllä ainakaan raaski ostaa, maksaa 30 €...
Mutta onhan se kyllä söpö! ;)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Rv 29+2 ja pinnasänky!

Tänään käytiin ostamassa pinnasänky, viimeinkin. :) Pohjan saa kolmeen tasoon ja toista laitaa saa laskettua. Äsken käytiin se kokoamassa toistaiseksi tuonne vauvan omaan huoneeseen, josta se kuitenkin lähempänä siirtyy meidän makkariin.



Pinnasängyn mukana saatiin hyvässä kunnossa olevat patja ja petauspatja. Samalla pääsin penkomaan myyjien kirpparille menossa olevia vauvanvaatteita, ja muutama sieltä sitten lähtikin mukaan euron kappalehintaan.






Vaatteita ylipäätään katsellessani ja shoppaillessani huomaan aina harmittelevani, miten tyttöjen vaatteet vaan olis niin paljon söpömpiä. Oon kuitenkin lohduttautunut sillä, että kyllä pojankin saa puettua söpösti, varsinkin neuleilla jne. Nyt sitten ostinkin ensimmäisen neuleen meidän pojalle. :)

Tänään olis menossa rv 29+2 ja mahakin vaan kasvaa, tässä aika surkea kuva masusta.

Eilen illalla ja tänä aamuna Batman vissiin heitteli kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja, oli nimittäin sellaiset mylläykset käynnissä että muhunkin ihan sattui. 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Metsä

Milloin tää väsymys loppuu? Oon jo kauhulla miettinyt sitä aikaa, kun vauva on syntynyt. Jos en saa tätä väsymystä ohi siihen mennessä, miten mä silloin jaksan? Nyt voin kuitenkin vielä viettää suurimman osan päivästä sohvalla, mut sit kun vauva on täällä, on mun pakko oikeesti jaksaa. No, toivotaan että tää alkais tästä helpottaa...

Kävin äsken koirien kanssa metsässä. Ei ollut oikein hyvä reissu, pelkkää ryteikköä, kosteikkoa eikä tietoakaan polusta. Siellä sitten rämmin ja yritin olla kaatumatta tai jättämättä jalkaani kiinni mihinkään. Enpä taida mennä uudestaan. Koirat kuitenkin tykkäs kun saivat painaa menemään ja juosta lammikoissa ja puskissa. Mustikoita oli jo vaikka millä mitalla ja metsämansikoitakin löytyi. Harmittaa vaan, että vaikka asutaan täällä korvessa,  ei täällä silti oikein pääse metsään lenkille niin että koirat vois olla vapaana ja että itsekin pystyisi liikkumaan...